Usko toivo ja rakkaus

Eero Niemisen saarna Raamattuopistolla Kauniaisissa 7.5.2017

Olemme saaneet kokoontua Herran Jeesuksen pyhään ja korkeaan nimeen. Pyydän, että lähetätte hengen huokauksia, että Herran henki voisi johdattaa sanoja ja ajatuksia sielun ravinnoksi. Jumalan sana on sielun ruoka. Kaikessa olemme sen varassa, mikä on Jumalan tahto. Emme tiedä minkälaisissa mietteissä ja koettelemuksissa joku seuravieraista on, mutta Jumala kyllä tietää ja olemme kokeneet, että Jumala löytää sanansa kautta niitä sydämiä, jotka sitä sanaa kaipaavat.

Jumalan kansan koti-ikävä

Kirkkovuodessa aiheena on tänään Jumalan kansan koti-ikävä. Se on hyvä aihe. Vaikka ikävä ei sinänsä ole hyvä tunne, niin on tarpeellista rukoilla, että Jumala säilyttäisi meidän sydämillämme koti-ikävän. Se taivasikävä on istutettu meihin jo lapsena, kun me opimme ensimmäisiä rukouksia ja lauloimme lauluja taivaasta kultalattioineen. Vanhat saarnaajat ja kristityt ovat sanoneet, että koti-ikävä on hyvää ainetta. Se muistuttaa meitä, että me olemme vieraita ja muukalaisia tässä maailmassa. Pienen hetken olemme täällä maan päällä. Iankaikkisuus on jo alkanut, kun olemme syntyneet. Hetken aikaa täällä olemme ja on kaipaus, että taivaskodissa saisimme viettää iankaikkisuuden. Tämä elämäkin on kyllä kristityllä ihmisellä jo taivasta. Saamme olla armon taivaassa. Täällä jo saamme omistaa iankaikkisen elämän. Olemme onnellisia, että Jumala on meille lahjoittanut elävän uskon ja on antanut tämän koti-ikävän ja kaipauksen. Sen johdosta on aina hyvä tulla kuulemaan Jumalan sanaa saamaan siitä ravintoa ja vahvistusta. Se on niin välttämätöntä.

Teksti: Room. 5: 1-5

Meillä on nyt tutkintoaineena pieni osa apostoli Paavalin kirjeestä Roomalaisille. Tämä kirje on lähetetty kristityille ja tänään se on lähetetty meille. Sen rinnalla me voimme tutkia omaa uskoamme ja aivan kuin kysellä Jumalalta, mitä minun rauhaani kuuluu. Onko minulla omassatunnossa rauha Jumalan kanssa ja onko minulla rauha lähimmäisteni kanssa ja saanko tuntea, että kaikki syntini on annettu anteeksi ja olen Jumalan lapsi? Tällaisia kysymyksiä ja ajatuksia ei synny epäuskoisen ihmisen ajatusmaailmassa ennen kuin Jumala herättää ihmisen tuntemaan tilansa.

Usko vanhurskauttaa

Kun Paavali mainitsee heti alkusanoissa, että me olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin hän kohdistaa nämä sanat juuri kristityille, jotka ovat käsittäneet henkilökohtaisen uskon ja saaneet uuden syntymisen kokemuksen, ovat syntyneet lapseksi Jumalalle. Raamatussa puhutaan kahdenlaisesta vanhurskaudesta. Puhutaan uskon vanhurskaudesta, josta Paavali nyt meitä opettaa, mutta Raamatussa puhutaan myös lain vanhurskaudesta eli omastavanhurskaudesta. Apostoli Paavali oli yksi niistä apostoleista, jotka halusivat vetää tarkkaa rajaa uskonvanhurskauden ja lainvanhurskauden välillä. Uskonvanhurskaus on se vanhurskaus, joka pelastaa ihmisen. On niin välttämätöntä, että saamme kantaa sydämissämme sitä rauhaa, jonka uskonvanhurskaus antaa. Uskonvanhurskaus perustuu Kristuksen sovitustyöhön. Se on lahjavanhurskautta. Se on annettu armosta.

Uskoa opitaan Golgatalla ja Getsemanessa

Mutta monta kertaa koemme kristittyinäkin, kuinka vaikea meidän on aivan kuin heittäytyä kokonaan armon varaan. Meissä jokaisessa asuu se omavanhurskaus siinä määrin, että se aivan kuin kuiskaa selän takana, että kyllä se uskonvanhurskaus on oikein, mutta jos kuitenkin sitä ja sitä toimitat ja teet ja olet sille kuuliainen, niin se ikään kuin varmistuu. Se on kaikkina aikoina ollut hyvin vaikea omistaa täydellinen uskonvanhurskaus. Raattamaakin sanoo, että on työläs uskoa itsensä armosta autuaaksi, koska ihminen haluaa niin mielellään tehdä jotain sen eteen. Onkin niin tarpeen saada oppia uskonvanhurskautta juuri Getsemanen ja Golgatan tapahtumissa. Sinne meitä kristittyjä on aina johdatettu katsomaan niitä kärsimyksiä ja tapahtumia, joita on tapahtunut meidän tähtemme, kun meidän Vapahtajamme on kärsinyt ja kuollut ja viimein ylösnoussut kuoleman ja synnin voittajana. Hän on päästänyt vangit vapauteen, hän on tuonut tämän armon, hän on tuonut tämän vanhurskauden, joka Jumalan edessä kelpaa.

Lain vanhurskaus perustuu ansioon

Lain vanhurskaus perustuu tekoihin, se perustuu suorittamiseen, se perustuu ansioon. Sen tähden on hyvä, että me kavahdamme asioita, jotka johdattavat meitä tekemisen alle. Siinä on ongelma ja vaikeus. Kun uskon vanhurskaus tuottaa uskon hedelmiä, se vaikuttaa hyviä tekoja, niin miten me voimme erottaa Pyhän Hengen vaikuttamat teot teoista, joita omavanhurskaus vaikuttaa. Elävä usko on aina kantanut kauniita hedelmiä, hyviä tekoja, jotka ovat kohdistuneet ennen kaikkea lähimmäisiimme. Uudestisyntynyt ihminen on saanut uuden mielen palvella Herraa Jeesusta niillä lahjoilla, mitä Jumala on kullekin antanut. On syntynyt rakkaus uskonystäviä, lähimmäisiä ja kaikkia ihmisiä kohtaan. Silloin on syntynyt rakkaus myös Jumalan seurakuntaa kohtaan, että on halunnut palvella ja on halu tehdä työtä lähimmäisten hyväksi. Sillä ei ole mitään määrää, mutta elävä usko kantaa aina hedelmiä. Jollekin se voi olla rukous, huokaus, jollakin se voi olla uhraamista lähetystyöhön, se voi olla kahvikupin tarjoamista. Omanvanhurskauden teosta sen erottaa siinä, että minkä henki ilmoittaa ja kirkastaa, sitä ihminen ei tee vastapalveluksen toivossa vaan hyvästä mielestä. Ja uskosta tulevat teot unohtuvat saman tien mielestä. Näin Jumala toimii kristityissä.

Paavali piti tarpeellisena muistuttaa juuri siitä, että vanhurskaus perustuu uskoon Herraan Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä. Jeesus Kristus on kaiken tehnyt ja toteuttanut. Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta meillä on rauha Jumalan kanssa.  Minun rauhani minä annan teille, en minä anna niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Näitä sanoja Jeesus sanoi opetuslapsilleen hyvästijättöpuheessaan. Hän jättää meille rauhan. On ihana asia saada kantaa Jumalan rauhaa sydämessä. Suurempaa aarretta ei voi olla tämän maan päällä kuin elävä usko ja sen kautta hyvä omantunnon rauha. Vaikka emme pääse koskaan pakoon sielunvihollisen kiusauksia, niin ne on helpompi voittaa, kun meillä on täysi turva Jeesuksen sovitustyössä.

Ripin siunaus

Me tarvitsemme joskus myös rippiä, kun sielunvihollinen aina vain kiusaa jollain asialla eikä päästä vapauteen. Meidän ei tarvitsisi tehdä rippiä ja tunnustaa syntejämme Jumalalle, koska hän tietää kaiken, mitä me teemme. Me teemme sen sielunvihollisen takia, että tuo kiusaus saadaan taitettua ja pääsemme siitä vapaaksi. Sellainen on ollut meidän kristillisyyden oikea rippiopetus. Sen kautta ei hankita vanhurskautta, koska se tulee uskosta, mutta se keventää matkantekoa, kun me joskus saamme sitä tehdä. Uskonrippiä on tarpeen tehdä joka päivä. Niin me teemme lukiessamme iltarukouksessa: anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Kyllä me saamme siinä uskoa, että kyllä Jumala antaa anteeksi meidän päivän pahat sanat ja meidän inhimilliset virheet ja heikkoudet. Me saamme turvautua siinä tämän armonvirran puhdistavaan voimaan ja ruveta nukkumaan rauhallisin ja hyvin mielin. Rakkauden ripistä sanoi Eero Halme joskus, että se on kaikkein vaikein rippi eli kun on tullut jotakin erimielisyyttä lähimmäisen kanssa ja on tarve mennä sitä korjaamaan. Meidän lihalle on kaikkein raskaimpia askeleita lähteä niitä hoitamaan. Jumala on kuitenkin aina siunannut ihmeellisellä tavalla, kun asioita on puhuttu ja voitu unohtaa ne sovintoveren voimalla.

Rauha Jumalan kanssa

Niin meillä on rauha Jumalan kanssa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon. Jeesuksen kautta olemme saaneet pääsyn armoon. Olemme saaneet vapaasti käydä armoistuimen Jeesuksen luokse. Hän on sovittanut kaikki meidän syntimme ja koko maailman synnit. Hän on avannut tien paratiisiin, josta ihmiskunta ajettiin syntiinlankeemuksen tähden pois. Paavali sanoo, että pääsy tähän armoon on Jeesuksen kautta. Vapahtajamme on tehnyt raskaan sovintotyön, kun hän Getsemanessa ja Golgatalla kärsi meidän syntiemme tähden. Hänen rakkautensa sinua ja minua kohtaan on ollut niin suuri, että hän meni kaikkein suurimpaan vaivaan meidän tähtemme. Kadonnut lammas oli joutunut niin kauas, että se oli joutunut helvettiin asti ja sieltä Vapahtajan piti hänet noutaa. Me olemme kaikki kadonneita lampaita. Hän on ottanut meidät olalleen ja kuljettanut kotiin, hänen valtakuntaansa ja seurakuntaansa, jossa me nyt olemme. Meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. Se koti-ikävä, se kirkkauden toivo on meidän kerskauksemme, että kerran saavutamme sen kirkkauden, joka taivaassa meille osoitetaan. Sitä kirkkautta kohti me kuljemme. Se on se suuri päivä, se ihana päivä, kun kirkkaus koittaa. Jumalan sana valaisee meitä täällä ja antaa jumalallista kirkkautta, mutta täydellinen kirkkaus on kerran siellä perillä. Siinä toivossa me kilvoittelemme ja teemme matkaa uskon tiellä.

Toivo kantaa

Jos Paavalin kirjeessä puhutaan uskosta, niin siinä puhutaan myös aika paljon toivosta. Varmaan on tarpeen puhua erikseen uskosta ja toivosta. Usko on se, jonka kautta meidät vanhurskautetaan eikä sen yhteyteen tai rinnalle voi silloin panna mitään. Uskohan on sitä mitä toivotaan, niin kuin Heprealaiskirjeessä sanotaan. Meillä kristityillä on kuitenkin monta kertaa se tunne, että onko uskoa enää ollenkaan, onko minulla Pyhää Henkeä, olenko minä enää kristitty. Sielunvihollinen voi aivan kuin pimentää kaiken. Se osoittaa vain epäonnistumisia ja näyttää muita ihmisiä, että katso kuinka hyviä ja ahkeria nuo toiset ovat ja kuinka uskovaisia ne ovat, mutta sinä olet tällainen. Joskus joudumme uskon taipaleella tällaiseen laaksoon. Silloin on hyvä, että on kuitenkin toivo, ja iankaikkisen elämän kaipaus, että sittenkin kannattaa kilvoitella. Me muistamme, että Jumala ei unohda lastaan. Jumala on kutsunut minut taivasta varten eikä jätä minua matkalle. On hyvä pitää kiinni lujasti toivon ankkurista ja köydestä, että heikoimpinakin hetkinä meillä on mahdollisuus tarttua tähän toivoon.

Kerskaus ahdistuksista

Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä. Paavali tuo nyt ahdistukset kerskauksen aiheeksi. Me ymmärrämme, että Jumala hoitaa meitä monella tavalla. Hän sallii meille monenlaisia koettelemuksia, erilaisia eri ihmisille. Milloin on sairautta, milloin on taloudellisia ongelmia ja milloin mitäkin murhetta lasten ja perheitten kanssa. Me voimme kerskata niistä, kun ajattelemme, että ne ovat Jumalan sallimia ja että Jumala niiden kautta kutsuu meitä lähemmäs, kutsuu armosyliinsä. Hän tahtoo niitten kautta osoittaa rakkauttaan meitä kohtaan, että me tulisimme lähemmäksi Jeesusta, lähemmäksi ristiä ja lähemmäksi sitä tulta, joka palaa Getsemanessa ja Golgatalla. Varmasti se on vitsa, josta paimenpsalmissa sanotaan, että hän johdattaa meitä vitsallaan ja sauvallaan. Hänen antamansa elämän koettelemukset on se vitsa.

Mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä ja koettelemuksen kestäminen toivoa. Tässä puhutaan kärsivällisyydestä. Se on asia, jossa me kristityt joudumme koville. Kuinka säilyttää kärsivällisyys niiden kanssa, joiden kanssa on tekemisissä. Mutta kysymys on myös säilyttää kärsivällisyys itsensä kanssa, kun meille sallitaan koettelemuksia ja muistaa aina se, että Jumala kyllä pitää meistä huolta. Jumala antaa meille nämä koettelemukset ja hänen tarkoituksensa on, että saamme niiden kautta lisää uskoa ja vahvistusta.

Toivo ei saata häpeään. Toivo ei saata koskaan häpeään, kun meillä on iankaikkisen elämän toivo, se toivo, että kerran pääsemme täältä murheitten maasta iankaikkiseen iloon ja rauhaan, sinne johon meidän monet ystävät ovat jo menneet ja kun sukupolvet vaihtuvat, kukin vuorollaan menee. Mutta tärkeää on, että me saamme kantaa elävää uskoa, saamme kantaa rauhaa Jumalan kanssa.

Pyhä Henki tuo rakkauden

Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta. Silloin kun me olemme saaneet uskon, silloin me olemme saaneet myös Pyhän Hengen. Sen on Jumala vuodattanut sydämiimme ja sen kautta rakkauden lähimmäisiä ja Jumalaa kohtaan. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on ollut se, että Jeesus on sovittanut meidän syntimme, että hän on maksanut kaiken syntivelan ja lunastanut meidät lapsiksensa. Jumalan suuri rakkaus on vaikuttanut meissä iloa ja rauhaa ja rakkautta lähimmäisiämme kohtaan. Se vaikuttaa kaikessa kanssakäymisessä lähimmäistemme kanssa ja heijastuu meidän uskonelämäämme. Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta. Me uskomme, että Jumala on antanut meille Pyhän Henkensä kotiopettajaksi ja johdattajaksi uskonkilvoitustamme varten. Pyhä Henki on tehnyt meidät eläviksi Jumalan lapsiksi. Se hallitsee meitä ja saamme tuntea keskinäistä sisaruutta ja veljeyttä juuri tämän Pyhän Hengen kautta.

Anteeksiantamus Pyhän Hengen virka

Mutta Pyhän Hengen virka on myös anteeksiantamuksen virka niin, että me voimme todistaa toisillemme syntejä anteeksi Jumalan puolesta. Silloin kun Jeesus antoi lukittujen ovien takana tämän avaintenvallan, niin evankelista kirjoittaa, että hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi, ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne anteeksi annetaan ja joilta te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Silloin hän antoi tämän anteeksiantamuksen oikeuden ja vallan seurakunnallensa ja liitti sen Pyhään Henkeen. Tämä tuli käytäntöön helluntaina, jolloin opetuslapset puettiin Pyhällä Hengellä, voimalla korkeudesta. Sitä ennen he olivat vielä pelokkaita eivätkä kyenneet toteuttamaan sitä käytännössä. Mutta helluntaipäivänä he olivat rohkeita saarnaamaan kansalle, että he olivat tappaneet kunnian herran. Olihan se helluntain tapahtuma ihmeellinen, kun 3000 ihmistä tuli kysymään: Miehet veljet, mitä meidän pitää tekemän, että me autuaaksi tulisimme. silloin heille annettiin vastaus, että antakaa itsenne kastaa ja uskokaa evankeliumi. Näin seurakunta lähti liikkeelle suurella Pyhän Hengen voimalla. Se seurakunta on kulkenut sitten nämä vuosituhannet ja uskomme yksinkertaisesti, että se Kristuksen seurakunta, joka lähti liikkeelle ensimmäisenä helluntaipäivänä, se samaa Kristuksen seurakuntaa on koolla tänäkin päivänä täällä. Sama Pyhän Hengen voima on edelleen olemassa ja näkyy elävyytenä ja Kristuksen rakkautena hänen seurakunnassaan.

Kun on kysymys Jumalan kansan koti-ikävästä, niin sitä kohti me kuljemme tänään, että saamme kerran periä iankaikkisen kodin. Se on luvattu meille. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä, sanoo Jeesus. Iankaikkinen koti ja kotimaa on luvattu kaikille hiljaisille, kaikille, joiden turva on Jeesuksessa Kristuksessa. Sitä kohti olemme matkalla ja säilyttäköön Jumala meissä sen koti-ikävän, että jaksamme kilvoitella tämän elämän matkan kristittyinä Jumalan sanan seuraajina ja uskon voimalla sotia syntiä ja synnin kiusauksia vastaan. Olemme joka päivä sotarintamassa sielunvihollista vastaan. Joka päivä me tarvitsemme sota-aseet, mutta olemme onnellisia, ettemme tarvitse yksin olla sodassa. Herra Jeesus on meidän kanssamme ja pitää meistä varmasti hyvää huolta. Saamme tänäänkin olla turvallisella mielellä ja uskoa että meidän synnit on annettu anteeksi. Saamme uskoa itsemme armosta autuaiksi ja Jumalan lapsiksi. Minäkin haluan Jumalan palvelijana todistaa kaikille, että uskokaa Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä kaikki synnit ja viat ja heikkoudet anteeksi. Niin me saamme jäädä Jumalan rauhaan. Aamen.