Yksi ruumis, yksi Henki, yksi Herra ja yksi usko

15.10.2017 klo 21:54

Aulis Ansaharjun saarna Tuuloksen seurakuntakeskuksessa 2.4.2017. Teksti: Efesolaiskirjeen 4. luku

Me olemme kuulleet erittäin tutun kappaleen Raamatusta Paavalin kirjeestä efesolaisille. Varmaan moni osaa tämän melkein ulkoa. Tässä on paljon tärkeitä asioita. Paavali kirjoittaa tämän Rooman vankeudesta, jossa hän vietti viimeiset elinvuotensa. Muistamme Apostolienteoista, kuinka hän kolmannen lähetysmatkansa jälkeen meni käymään Jerusalemiin ja hänellä oli siihen tärkeä syy. Hän meni viemään rahalahjaa, jota hän oli matkoillaan kerännyt Jerusalemin köyhiä varten, niin kuin hän oli luvannut tehdä. Jerusalemissa hän meni sitten temppeliin, johon hänellä juutalaisena oli tietenkin täysi oikeus. Mutta siellä oli ihmisiä, jotka tunsivat hänet ja ilmiantoivat hänet, että tämä on se Saulus, joka heidän mielestään on luopiofariseus. Erilaisten vaiheitten jälkeen hänet otettiin kiinni ja vietiin aluksi Kesareaan, jossa sen alueen hallitsija piti häntä vankilassa ja kuulusteli häntä. Apostolien teoissa on näihin vaiheisiin liittyen monta pitkää Paavalin puhetta. Kaikissa puheissa hän pelottomasti julistaa ylösnoussutta Kristusta. Rooman kansalaisuuteen vetoamalla hän sai päätöksen, että hänen asiansa viedään Roomaan tutkittavaksi. Näin hän lähti sille pitkälle matkalle, josta tuli ensimmäinen historiaan merkitty meriseikkailu. Se kannattaa lukea Raamatusta. Se on täynnä erilaisia vaiheita ja jännitystäkin. Lopulta talvikuukausien ajan kestäneen matkan jälkeen hän saapuu Roomaan. Hänellä oli siellä aika vapaat olot. Hänellä oli oma asunto ja hänellä sai käydä vieraita ja hän kirjoitti sieltä kirjeitä, kuten tämän Efesolaiskirjeen.

Efeson seurakunta oli hänelle hyvin tuttu. Hän oli kolmannen lähetysmatkansa aikana viettänyt siellä yli kaksi vuotta. Aluksi hän opetti synagogassa, mutta sitten hänellä tuli erimielisyyksiä synagogan johtajien kanssa ja sitten hän opetti lähes kaksi vuotta niin sanotussa Tyrannoksen koulussa. Siellä monet efesolaiset ja myös ihmisiä Vähän Aasian muista seurakunnista tutustuivat häneen ja hänen julistamaansa oppiin.

Vaellus kutsumuksen arvoisesti

Efesolaiskirje on erityisesti seurakunnalle lähetetty kirje ja tässä 4. luvussa hänen erityinen teemansa on kristittyjen yhteys. Mehän muistamme, kuinka Jeesus rukoili ylimmäispapillisessa rukouksessaan kiirastorstaina, että te yhtä olisitte. Paavali selittää nyt, miten hän ymmärtää tuon Jeesuksen rukouksen: että te yhtä olisitte. Hän aloittaa tämän luvun: Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan niin kuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii. Hän vetoaa siihen kutsumukseen, jonka efesolaiset olivat saaneet ja jonka myös me olemme saaneet. Se on se kutsu, jonka me olemme saaneet Jumalalta lähteä seuraamaan Herraa Jeesusta. Meille useimmille tuo kutsumus on painettu sydämeen jo lapsuuden kodissa, kun meille on puhuttu Jumalan sanaa, meitä on viety kristittyjen kokouksiin, olemme saaneet oppia, mitä on synti ja mitä on armo. Kukin meistä on jossakin vaiheessa lapsuutta tai nuoruutta saanut ensimmäisen kerran todella uskoa, että Jeesuksen tähden minun syntini on anteeksi annettu ja minä saan olla Jumalan lapsi. Hän puhuu kutsumuksen arvosta osoittaen, että se on arvokas kutsu. Arvokkainta, mitä ihmiselle voi tapahtua, on saada todella henkilökohtainen, aivan sydämen pohjiin käyvä kutsu lähteä Jeesuksen seuraajaksi. Hän puhuu tässä, että se kutsu velvoittaa meitä vaeltamaan niin kuin sopii.

Puhuessaan siitä, mikä on sopivaa vaellusta, hän sanoo toisessa jakeessa: kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa. Kun Jeesus sanoi, ”että te yhtä olisitte”, niin siihen varmaan sisältyi se, että te pidätte rakkauden keskenänne, kunnioitatte toisianne hiljaisuudessa, kärsivällisyydessä ja nöyryydessä ja olette toistenne palvelijoita, ei niin, että te haluatte olla toistenne esimiehiä, käskijöitä ja neuvojia, vaan nimenomaan toistenne palvelijoita. Siitähän Jeesus antoi aivan konkreettisen esimerkin kiirastorstaina, kun hän pesi opetuslastensa jalat ja kehotti opetuslapsia tekemään samoin toisilleen.

Hengen yhteys seurakunnassa

Ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä. Meille on usein selitetty tästä kohdasta, että rauhan side on rakkaus. Siinä palataan Jeesuksen toteamukseen, että siitä teidät tunnetaan minun opetuslapsikseni, että te pidätte keskinäisen rakkauden. Sitten hän alkaa syvemmin selittää, mikä liittää kristittyjä yhteen. Hän sanoo, että yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte. Siis yksi ruumis. Ja ruumiilla tarkoitetaan seurakuntaa. Tässä on siis kyse siitä seurakunnasta, jonka Jeesus Kristus perusti maan päälle. Sen perustussanat on lausuttu pääsiäispäivänä lukittujen ovien takana, kun Jeesus ilmestyi murheellisille opetuslapsilleen. He todella olivat sydämensä lukitun oven takana, kun hän ilmestyi ja sanoi: rauha teille. Luther selittää näitä kahta sanaa ja sanoo, että näissä sanoissa on koko evankeliumi. Kun hän toivottaa rauhaansa opetuslapsille, niin siinä on myös syntien anteeksiantamisen todistus. Sitten sanotaan, että opetuslapset ilostuivat, vaikka heidän oli vielä silloin vaikea uskoa. Tämä Jeesuksen perustama seurakunta on edelleenkin elävä kristittyjen seurakunta maan päällä. Sitä elävää kristillisyyttä me olemme seuraamassa. Olemme seuraamassa Herraa Jeesusta ja saamme olla hänen seurakuntansa jäseniä kaikkien niiden kanssa, jotka tunnustavat hänet ylös nousseena Kristuksena ja jotka uskovat hänen sovintotyönsä tähden olevansa autuaita ja saaneensa täydellisen anteeksiannon hänen tähtensä. Tämän kummempaa seurakuntaoppia me emme tarvitse. Tässä on meille määritelmä seurakunnasta. Ihmisten toiminnan ansiosta on kyllä sitten syntynyt tuhansia ja tuhansia erilaisia yhteisöjä ja seurakuntia tämän maan päälle, mutta Kristuksen seurakunta on vain yksi. Ei ole muita. Se on se, johon hän on laskenut perustuksen ja jonka päälle kristityt voivat rakentaa.

Yksi henki

Ja yksi henki. Se on siis Pyhä Henki, jonka Jumala vuodatti opetuslapsille näkyvällä tavalla ensimmäisenä helluntaipäivänä. Jeesus oli luvannut sen opetuslapsilleen ja sanonut, että te saatte Lohduttajan, te saatte Puolustajan, te saatte Pyhän Hengen, joka muistuttaa teitä pitämään kaiken, mitä minä olen teille opettanut, siis mitä Jeesus on heille puhunut. Ei se Henki kehota meitäkään muistelemaan niin paljon sitä, mitä jotkut ihmiset ovat puhuneet, mutta Henki kehottaa meitä tänäkin päivänä tutkimaan sitä, mitä Raamattu sanoo, mitä Jeesus itse on sanonut ja mitä hänen apostolinsa ovat sanoneet. Tämä Pyhä Henki yhdistää meitä edelleenkin.

Niin kuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon. Paavali ottaa tässä toivon sellaisena asiana, joka myös yhdistää Kristukseen uskovia. Varmaan meilläkin on iankaikkisen elämän toivo. Meillä lestadiolaisilla korostetaan hyvin paljon toivoa, sitä näkymää, joka meille koittaa, kun saamme uskossa siirtyä täältä pois. Jos ajattelemme esimerkiksi Siionin virsiä, joita me laulamme, niin niissä on voimakkaana ajatuksena se iankaikkisen elämän toivo. Uskon, että sekin yhdistää meitä, jotka olemme nyt koolla. Onhan ihanaa ajatella, että parempaa on edessäpäin ja että kerran koittaa aika, jolloin kaikki murheet ovat jääneet taakse, kaikki kyyneleet on pyyhitty pois, kaikki ajallinen huoli ja murhe on jäänyt taakse. On vain iankaikkinen ihana elämä Jumalan kanssa paratiisissa eli se osa, joka luvattiin jo sille katuvalle ryövärille Golgatan ristillä, kun Jeesus sanoi hänelle, että sinä olet tänä päivänä oleva kanssani paratiisissa. Eikö se ole ihana lupaus meille ryöväreille, jotka niin monessa asiassa olemme viallisia ja puuttuvaisia. Tällaisille kurjille on paratiisi odottamassa. Varmasti tämä asia yhdistää meitä.

Yksi Herra, yksi usko

Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste. Yksi Herra. Varmasti Paavali tarkoittaa tässä yhtä kolmiyhteistä Jumalaa, kaikkivaltiasta maailman luojaa, Jeesuksen ja kaikkien meidän Jeesuksen veljien ja sisarien Isää. Sekin on meitä yhdistävä tekijä. Yksi usko. Mihin me uskomme? Voimmeko ajatella niin, että katsomme mitä apostolisessa uskontunnustuksessa sanotaan, joka alkaa sanoilla: minä uskon. Jos meiltä joku ulkopuolinen kysyy, mihin sinä uskot, niin ei varmasti ole huono vastaus, kun sanoo, että minä uskon niin kuin uskontunnustuksessa sanotaan. Ensimmäisen uskonkappaleen mukaan minä uskon Isään Jumalaan kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan ja toisen meille niin tärkeän uskonkappaleen mukaan minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan ja sen, miten hän sovitti kaiken sinun ja minun puolesta. Kolmas uskonkappale puhuu taas siitä, kuinka me uskomme Pyhään Henkeen ja pyhän yhteisen seurakunnan eli Kristuksen ruumiin, pyhien yhteyden ja syntien anteeksi antamisen. Meillä on kaikilla henkilökohtaista kokemusta, kuinka olemme saaneet uskoa syntimme anteeksi. Me uskomme myös iankaikkisen elämän, minkä Jeesus on valmistanut meille kärsimisellään, kuolemallaan ja voitollisella ylösnousemisellaan.

Pääsiäisaamuna on ihana muistella, että Jeesus todella on noussut kuolleista. Kun naiset ja opetuslapset menivät haudalle, he näkivät, että hauta oli tyhjä. Mihin te olette vieneet minun herrani, kysyy Maria. Hän ei siinä vaiheessa vielä tajua eivätkä opetuslapsetkaan, mitä on oikeasti tapahtunut. He kyllä kaipaavat sitä Jeesusta, jonka kanssa he olivat saaneet kulkea ja elää pari kolme vuotta, mutta he eivät ymmärrä sitä, että Jeesus on nyt voittanut kuoleman ja katkaissut kaikki synnin kahleet ja että hän on ylös noussut Jeesus. Ei hän ole enää sama, jonka kanssa he kulkivat, jota he palvelivat, vaan hän on nyt ylösnousemusruumiissaan. Luther sanoo, että ylösnoussutta Kristusta ei voi omistaa millään muistoilla vanhasta elämästä, ei sillä, että saisi koskettaa Jeesusta uudestaan, eikä tunteillakaan, vaan ylös noussut Jeesus voidaan omistaa ainoastaan sydämen uskolla. Tällainen usko meillä on.

Yksi kaste

Ja yksi kaste. Paavali tarkoittaa tässä varmaan sitä kastetta, joka tehdään Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä, sitä kastetta, jota Jeesus kehotti meitä tekemään sanoessaan: tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni ja kastakaa heitä minun nimeeni. Tämä kasteen armolahja, kasteen sakramentti on meille valtava salaisuus. Me ymmärrämme sen verran, että siinä annetaan meille kaikki ne armolahjat, jotka Jumala on Kristuksen kautta meille valmistanut. Siinä on syntien anteeksiantamus, siinä on osallisuus Kristuksen ruumiiseen ja vereen, osallisuus Kristuksen kärsimiseen ja kuolemaan ja ennen kaikkea osallisuus hänen ylösnousemiseensa. Ne kaikki annetaan meille uskolla vastaanotettavaksi. Se on sellainen armoliitto, että Jumalan puolelta se ei mene koskaan rikki. Mutta me ihmiset, jotka niin usein tunnemme rikkoneemme sitä liittoa, me saamme aina palata siihen, kun huomaamme Jumalan sanan rinnalla omat vikamme ja syntisyytemme. Me saamme sanoa: Herra armahda minua syntistä. Silloin hän antaa evankeliuminsa ihanan sanan kuulua: Saat uskoa kaikki sinun syntisi anteeksi. Saat tulla uudestaan kasteen armoliiton yhteyteen. Luther selittää vielä, että kasteen armoliitossa eläminen on sitä, että vanhaa ihmistä upotetaan jokapäiväisen katumuksen ja parannuksen kautta ja nostetaan uutta ihmistä uskomalla Herran Jeesuksen sovintotyöhön.

Kristus seurakunnan pää

Yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. Äsken mainittiin yksi Herra ja puhuin siinä yhteydessä yhdestä Jumalasta, mutta yksi Herra tietenkin tarkoittaa myöskin sitä, että ruumiilla on vain yksi pää ja seurakuntaruumiin pää on Jeesus Kristus. Mitään muuta herraa ei ole eikä voi olla. Tässä ovat asiat, jotka Paavali ottaa kristittyjen yhteyden ja ykseyden perustaksi, ei mitään muuta. Hän ei mainitse esimerkiksi sitä, että pyrkisimme pitämään yhteyttä joidenkin hyvien perinteiden harrastamisen nimissä. Se ei tietenkään tarkoita, etteivätkö perinteet olisi arvokkaita. Monet tämänkin esikoislestadiolaisen liikkeen perinteiset asiat ovat kauniita ja hyviä säilyttää. Mutta niillä ei ole mitään tekemistä itse pääasian kanssa. Hän ei myöskään mainitse, että olisi joku vanhemmisto tai neuvosto tai joku muu elin tärkeänä kristittyjen yhteyden perustana. Mutta tämäkään ei poista sitä, että seurakunnassa tarvitaan jonkinlainen järjestys erilaisten asioiden hoitamiseksi. Paavalihan puhuu jatkossa, kuinka kristityille on annettu erilaisia virkoja. Tässä Paavali mainitsee vain ne asiat, jotka ovat meidän pelastuksemme ja uskonelämän kannalta ratkaisevan tärkeitä.

Armo Kristuksen lahjana

Paavali sanoo sitten: Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan. Varmasti kaikki muistamme kanssapuheita, missä on mietitty, mikä se nyt tämä lahjan mitta sitten olikaan. Siitä on syntynyt usein hyvää keskustelua. Kristityt ovat omien kokemuksiensa rinnalla kertoneet, kuinka suuren lahjan he ovat Kristukselta saaneet. Se keskustelu on mennyt aina siihen samaan, että voi kuinka suuri lahja se on, että tällainen syntinen saa uskoa itsensä armosta autuaaksi. Tämän saman kirjeen toisessa luvussa Paavali puhuu tarkemmin tästä lahjasta, minkä Jumala on meille valmistanut: Sillä armosta te olette pelastetut, uskon kautta, ette itsenne kautta. Se on Jumalan lahja. Hän sanoo vielä, miksi se on lahja: ei tekojen kautta ettei kukaan teistä kerskaisi. Siis omilla töillämme emme voi tehdä mitään pelastuksemme eteen. Jos näin olisi, niin meillä tulisi liian kova kiusaus kilpailla siitä, kenen teot ovat parhaiten kelpaavia Jumalalle ja alkaisimme kerskaamaan eli ylpeilemään omilla teoillamme. Kaikki on vain suurta Jumalan lahjaa ja tämä armo on annettu meille Kristuksen lahjan mitan mukaan.

Sen tähden on sanottu: ’Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille’. Paavali alkaa nyt siteeraamaan psalmiraamattua. Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin, että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin? Kun Kristus astui ylös taivaaseen, hän vei mukanaan niitä, jotka olivat olleet synnin vankeja, synnin orjia. Hän oli saanut saaliikseen niitä vapauttamiaan sieluja, jotka olivat uskomalla hänen anteeksiantamukseensa päässeet vapaaksi synnin orjuudesta. Me olemme varmastikin osa sitä sotasaalista, jonka Kristus on jo vienyt sinne taivaaseen, sillä hän on sanonut, ettei hän luovu yhdestäkään, jonka Isä on hänelle antanut.

Evankeliumin virka

Sitten hän puhuu seurakunnan erilaisista tehtävistä. Hän laittoi muutamia apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi. Tässä kohtaa ei mainita muita palvelutehtäviä kuin niitä, jotka liittyvät opettamiseen, julistamiseen ja evankelioimiseen. Uskon, että Paavali ajattelee tässä ensisijassa sitä Kristuksen käskyä, että menkää kaikkeen maailmaan, julistakaa parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Siinä tehtävässä tarvitaan palvelijoita ja paimenia. Tässä tulee väkisinkin mieleen se sananpalvelijoita lähelle tuleva kokemus, että usein valvoo yölläkin ja miettii, mitä kaikkea kuuluu siihen, että on asetettu paimeneksi seurakunnassa. Varmaan veljet voivat sen vahvistaa. Olen usein muistellut sitä, kun vanhemmat saarnaajat ovat sanoneet, että silloin kun paimen pysyy pienenä ja nöyränä, hänellä on paljon esirukoilijoita, mutta jos paimen alkaa nousta seurakunnan yläpuolelle, niin silloin saattaa käydä niin, että tukijoita alkaa olla vähemmän ja esirukoilijoita vähemmän. Jeesus sanoo palvelijan tehtävästä, että joka on suurin, se olkoon niin kuin nuorin ja ensimmäinen on viimeinen.

Ymmärrämme sen, että kun tähän tehtävään on kutsuttu ja painettu, niin se tuo mukanaan sen vastuun, että joutuu ajattelemaan ja vastaamaan siitä, mitä täältä pöydän takaa puhuu. Luotamme siihen, että Pyhä Henki ilmoittaa, mitä kulloinkin on puhuttava. Kuitenkin on niinkin, että vastuu on myös seurakunnalla. Jos seurakunta havaitsee, että paimenen puhe poikkeaa siitä, mitä Raamatussa on sanottu eli menee ohi, yli tai ali Jumalan sanan, niin silloin seurakunta on velvollinen puuttumaan asiaan. Mutta tässäkin pienessä seurakunnassamme täällä Kanta-Hämeessä meillä on paljon palvelevaisia ystäviä niin monissa muissakin asioissa. On ihana nähdä, kuinka kristityillä on rakkaus toisiaan kohtaan ja palvellaan mielellään ja ollaan iloisia. Se tulee meidän kaikkien hyväksi. Jakeissa 15-16 aivan kuin vedetään tämä yhteen ja sanotaan, että me totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.

Kehotus kristilliseen vaellukseen

Sitten Paavali antaa paljon varoituksia vaelluksen suhteen ja kehottaa välttämään sellaista vaellusta, jota epäuskoiset harrastavat. Kyllähän me näemme ympärillämme valtavan perkeleen, paholaisen vallan niin monissa asioissa. Se tulee ilmi esimerkiksi julkisissa tiedotusvälineissä. Kristityillä on joka päivä taistelu, jota hän käy uskon voimalla vihollisen virityksiä ja viekoituksia vastaan ja ennen kaikkea niitä pahoja taipumuksia vastaan, jotka nousevat hänen omasta sydämestään. Siihen taisteluun me tarvitsemme Jumalan voimaa. Siihen taisteluun tarvitaan sitä lääkettä, joka meille on tarjolla, nimittäin Kristuksen sovintoverta. Se on niin hyvä lääke. Se on niin voimaa antava lääke, kun saamme oikein sydämessämme tuntea, kuinka paljon Kristus on minua rakastanut, että hän tällaisellekin kurjalle on antanut sen täydellisen armon aivan lahjana. Siinä meillä on voiman lähde.

Viimeisessä jakeessa Paavali vielä kehottaa, että olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.  Niin me saamme tälläkin hetkellä uskoa tähän Kristuksen anteeksiantamukseen. Heikkoina, viallisina ja niin monissa asioissa puuttuvaisina saamme kuitenkin nostaa katseemme ylös ja katsoa keskimmäiselle ristille, jossa koko meidän syntivelkamme on maksettu ja jossa sen velkakirjan päälle on verinen risti vedetty merkiksi siitä, että kaikki on maksettu. Olkaamme hyvässä turvassa ja uskokaamme aivan vapaina. Kun Kristus on meidät vapauttanut synnin orjuudesta, saamme vapaina uskoa ja olla onnelliset ja kiitolliset. Aamen.