Heikki Purtasen saarna Joutjärven kirkossa 31.12.2016

Teksti Luuk. 13: 10-24.

Olemme saaneet kuulla tapahtuman ajalta, kun Jeesus oli maitten päällä opettamassa. Evankeliumit kertovat paljon Jeesuksen teoista, mutta myös hänen saarnoistaan. On merkille pantavaa, että Jeesuksen puheet ja teot kohtaavat aina toisensa. Ihmisistä me emme voi aina sanoa niin, emme itsestämmekään, että meidän puheemme ja tekomme löisivät kättä toistensa kanssa. Sen tähden on niin tarpeellista muistuttaa, että ainoa oikea esikuva kristitylle on Jeesus Kristus. Meidän tulee varoa, ettemme aseta ketään ihmistä esikuvaksi muille vaeltajille, vaikka hän olisi kuinka hyvä. Kun me puhumme esikuvallisuudesta, niin me näemme vain sen, mikä näkyy silmillä. Se esikuva, jonka ihminen omalla elämällään tai tahdonvoimallaan tai vaikka uskonkin voimalla saa aikaiseksi, se ei voi olla kenellekään pelastuksen perustuksena. Ihminen on syntiä täynnä kiireestä kantapäähän, mutta Jeesus oli puhdas niin teoissaan kuin puheissaan. Siksi hän on ihana esikuva jokaiselle kristitylle.

Jeesus parantaa

Luettu kertomus kertoi naisesta, joka oli sairastanut 18 vuotta. Taudin aiheuttaja oli Jeesuksen oman sanan mukaan saatana. Synnin ilmenemismuotoja on vaikka kuinka paljon. Me löydämme jokainen itsestämme synnin juuren, joka on itsekkyys. Jos me ajattelemme ongelmia, joita syntyy perhe-elämässä tai ihmisten keskinäisissä suhteissa, niin itsekkyys on se voima, joka valtaa aina vain enemmän tilaa. Sen kukistaa vain Herra Jeesus Kristus. Tämä ihminen ei voinut 18 vuoteen suoristaa selkäänsä. Silloinhan ihminen ei näe kaikkea sitä, mitä Jumala on ihmisen nähtäväksi luonut. Minulle tulee sellainen ajatus, että tässä on omavanhurskaus saattanut ihmisen tuohon tilaan. Jeesus alkaa nyt parantaa tuota sairasta. Hän näkee ihmisen sydämeen ja sanoo ihanat sanat, että sinä olet päässyt taudistasi. On kummallinen asia, että sielunvihollinen, erityisesti oma pyhyys, nousee aina sitä vastaan, että ihminen täysin ilmaiseksi ja Jumalan hyvästä tahdosta saa osakseen parannuksen ja pelastuksen. Tämä riita lihan ja hengen välillä jatkuu meissä jokaisessa. Me tunnemme näitä vaikutuksia. Joskus varmaan jokainen joutuu kyselemään, että onko se todella niin, että ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Uskon, että avain tähän on sen ymmärtäminen, että juuri näin täytyykin olla. Ihmiseltä tulee loppua kaikki oma hyvyys ja omat eväät. Jos meillä on jotain muuta matkaeväänä kuin Vapahtajan armo, niin tämä tärkein asia, miten ihminen pelastuu, ei näy siinä kirkkaudessa kuin sen kuuluisi näkyä.

Fariseus tuomitsee Jeesuksen teon

Parantaminen tapahtui sapatinpäivänä. Tässä alettiin ihmettelemään ja moittimaan Vapahtajaa ja myöskin sairaita, että tulkaa jonain muuna päivänä mutta älkää sapattina. Ei silloin sovi ihmistä parantaa. Me näemme tässä, minkä vaikutuksen Jeesuksen työ tekee ihmiseen, jolla ainakin osa pelastuksesta on omien tekojen varassa. Sellaisen ihmisen suusta lähtee usein kaikkein kovimmat sanat Vapahtajaa ja hänen oppiaan kohtaan. Kun fariseukset moittivat, että opetuslapset söivät pesemättömillä käsillä, niin muistamme, mitä Jeesus vastasi. Hän sanoi, että pesemättömillä käsillä syöminen ei saastuta ihmistä, koska sillä on luonnollinen kulku ihmiskehossa, ja hän sanoi, että se mikä suusta menee sisälle ei saastuta ihmistä, mutta se mikä suusta tulee, se saastuttaa. Varjelkoon Jumala, että meidän puheemme eivät pahentaisi meitä eikä niitä, jotka niitä kuulevat. Me olemme nykyisessä tilanteessamme muistelleet monta kertaa Inkerin lähetyksen lähtötilannetta. Me lähdimme outoon ympäristöön, jossa näimme paljon sananjulistajia eri herätysliikkeistä. Muistan erityisesti Lahden edesmenneitten saarnaajien neuvon, että kun me menemme sinne saarnaamaan, niin muistakaamme, ettemme moiti muita, jotka siellä toimivat, mutta me kerromme siitä aarteesta, jonka me itse olemme saaneet omaksemme. Emmekö me ystävät ajattele niin, että näin me teemme nytkin. Me haluamme julistaa sitä, mihin me uskomme, kehen me turvaamme ja keltä me olemme kaiken saaneet.

Parannettu kiittää Jeesusta

Jeesuksen sana ja usko paransi tämän ihmisen taudistaan. Ja mitä sitten alkoi tapahtua. Tämä ihminen alkoi kiittää Jumalaa. On aivan varma, että hän ei enää katsellut maata vaan hän katseli taivasta. Me uskomme, että hän alkoi nähdä Kristuksen kirkastetut kasvot. Siksi meille pitää saarnata Jeesuksesta, ystävät rakkaat, vaikka joku moittii, että te saarnaatte niin paljon siitä Kristuksesta. Jos näitä ääniä kuuluu, niin meidän pitää vieläkin enemmän saarnata meidän Vapahtajastamme, hänestä, jonka me olemme saaneet kokonaisena, täydellisenä Lunastajana ja Armahtajana. Evankeliumi on ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta. Silloin me saamme omistaa hänet syntisenä ja tunnemme tarvitsevamme Vapahtajaa, joka antaa kaikki syntini anteeksi. Se on oikeaa rakkautta Jeesukseen. Meidän tulee ehdottomasti torjua Jumalan sanalla kaikkea, joka pienimmässäkin määrin tahtoo ottaa pois Vapahtajan täydellistä armoa ja anteeksiantamusta.

Kristityn elämä ja Jumalan käskyt

Mutta meidän täytyy myös Jumalan sanalla vastustaa kaikkia niitä ilmiöitä, joita me näemme nyt maailmassa ja joita me näemme myöskin kirkossa. Me haluamme olla kirkon jäseniä ja haluamme olla siinä valona ja suolana. Se vaatii meiltä kaikilta rohkeutta, mutta meillä on turva Jumalan sanassa. Paavali ilmoittaa lyhyellä sanalla, miten meidän tulee elää tässä maailmassa. Hän sanoo: älkää mukautuko tämän maailmanajan menoon. Sanaa mukautua on syytä painottaa. Me emme voi emmekä halua rakentaa jotain ihmeellistä pyhien yhteisöä, johon ei tulisi ketään muita kuin me, joissa ei olisi synnin vaikutusta eikä mitään pahuutta. Kun me elämme tässä yhteiskunnassa, niin jokaisella kristityllä on suuri vaara mukautua hiljalleen kaikkeen siihen, mitä maailmassa on ja siihenkin, mikä on Jumalan sanan mukaan väärin ja synti. Siksi Jumala antakoon saarnaajien lahjojensa mukaan nuhdella syntiä nimeltä. Jumalan valtakunnassa ei ole piiloteltu sitä, mikä on synti, vaan se on saarnattu julki, kun Jumala on antanut siihen sanat. Jos me emme tiedä, mikä on synti, niin lukekaamme kymmenen käskyä. Siinä Jumala ilmoittaa pyhän tahtonsa, kuinka meidän tulee elää toistemme kanssa ja kuinka suhtautua Jumalaan ja hänen sanaansa. Oikea uskovainen tyytyy siihen, että Jumala on antanut kymmenen käskyä. Mutta joka ei siihen tyydy, niin hän voi tehdä niitä lisää. Ja taas, joka ajattelee, ettei tuota käskyä tarvita, niin se vähentää Jumalan kymmenestä käskystä jonkun pois. Se riippuu siitä, millainen vetovoima ihmisellä on johonkin syntiin. Se taipumushan on jokaisella ihmisellä, että kun hänellä on vetovoima johonkin erityiseen syntiin, niin hän alkaa tehdä sitä mielessään vähemmän vaaralliseksi. Sen tähden täytyy muistuttaa asioista, jotka ovat vaaraksi. Kun oikealla tavalla, siis evankeliumin hengessä, saarnataan parannusta ja syntien anteeksiantamusta, niin se vaikuttaa niin paljon, että ihminen, johon se sattuu, alkaa tehdä parannusta synnistä ja saa siihen vielä voiman. Silloin ei työnnetä ulos, vaan vedetään sisään. Jumalan sana, evankeliumi, jossa on parannussaarna ja syntien anteeksiantamuksen saarna, on luonteeltaan sellainen, että se vetää ja vetoaa. On tarpeellista neuvoa, kun Jumala antaa ilmoituksen jostain synnin vaarasta. Ei riitä, että täältä todetaan, että se ja se on synti, että se on vaarallista, mutta on tarpeellista ja oikein selittää, miksi se on vaarallista ja miksi se on synti. Sana synti pitää sisällään niin paljon, että apostoli sanoo, että te olette kuolleet syntien ja ylitsekäymisten tähden. Ajatelkaamme, kuinka vaarallista sanoa synniksi sellainen asia, joka oikeastaan ei synti ole, sillä synnin nimen alla on kuolema. Mutta varoittaa meitä pitää jatkuvasti monistakin asioista.

Lain henki

Esittäessään vertausta Jeesus sanoo, että eikö kukin teistä päästä nautaa tai aasia sapattina seimestä ja johdata juomaan. Hän nimittää tuota vastaan sanojaa ulkokullatuksi. Tässä on edessämme asia, että joka tahtoo turvautua omiin töihin, neuvojen noudattamiseen, kaiken Jumalan sanan tekemiseen, johon kuitenkaan kukaan ei pysty, niin siitä ei seuraa muuta kuin että ihmisestä tulee ulkokullattu. Ja ulkokultaisen ihmisen suusta tulee kovia sanoja, joilla hän tuomitsee toiset. Ehkä siinä on häiväys Laestadiuksen sanasta, että heittää muut kattilaan ja itse seisoa kannen päällä. Sellainen käytös ei kuitenkaan kuulu niille, jotka elävät Jumalan armossa. Kyllähän kaikki sanovat, että armosta minä elän, mutta kuitenkin monta kertaa laillisuus kuuluu ihmisen puheista. Ihminen saa elää niin yksinkertaista elämää kuin ikinä tahtoo ja voi. Se on täysin luvallista, mutta jos sen varaan alkaa rakentaa taivastietä ja sitten vaatia sitä toisilta, niin siitä ei seuraa mitään hyvää, ei itselle eikä seurakunnalle. Jokaisen on hyvä lukea joskus Lutherin kokemuksista. Kukaan meistä ei ole tehnyt läheskään niin paljon työtä autuuden saavuttamiseksi kuin Martti Luther, mutta siitä seurasi vain viha Jumalan vanhurskautta kohtaan, kun se oli niin ankara, että mikään ei riittänyt. Mutta kun Luther löysi armon ja sai uskoa, että juuri minun Martti Lutherin tähden on Herra Jeesus Kristus kärsinyt kaiken, sovittanut syntini ja vielä sovittanut vanhurskaan Jumalan minun kanssani, niin hän alkoi rakastaa tuota sanaa, Jumalan vanhurskaus. Toivoisin ja uskoisinkin, että me täällä jokainen haluamme rakastaa tuota sanaa, Jumalan vanhurskaus, uskolla omistettuna, ilman ainoatakaan suoritusta. Luther kuvailee, millainen on ihmisen oma pyrkimys päästä hyvillä töillä tai hurskaalla elämällä taivaaseen. Hän sanoo, että sitä voi verrata hevoskuormalliseen herneenpalkoja, jossa ei ole ainuttakaan hernettä. Tämä on ihmisen suhde pelastukseen, jos me omilla töillämme tahdomme taivaaseen. Tämä on niin vakava kysymys, että tästä täytyy joskus aivan erityisesti opettaa itseämme ja toisiamme, että me pysymme raittiissa uskossa.

Millainen on seurakunta

Sitten Jeesus alkaa puhua vertauksilla. Minkä kaltainen on Jumalan valtakunta ja mihin minä sen vertaisin? Jeesus puhuu tässä itsestään. Hän on valmistanut kärsimisellään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan pelastuksen ja myös perustanut valmiin seurakunnan tänne maitten päälle. Se on laskettu taivaasta eli ylhäältä tänne maan päälle, niin kuin Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo. On erittäin tärkeää, että me olemme Kristuksen seurakunnassa eli Kristuksen kirkossa. Me puhumme paljon, että me saamme olla tässä kristillisyydessä. Se on totta, mutta on hyvin tärkeä olla Kristuksen kirkossa ja hänen omassa seurakunnassaan. Kun ajattelin tätä Lahden tilaisuutta, ja kun ajatukseen tuli erityisesti kysymys seurakunnasta, niin otin kopion katekismuksesta[1]. Jos sopii, niin minä luen teille muutaman kohdan, mitä siinä tästä asiasta sanotaan. Tässä kysytään, mitä seurakunnalla ymmärretään. Katekismus vastaa: Seurakunnalla tarkoitetaan sitä kansaa, joka tunnustaa Kristuksen uskoa. Siis kansaa, joka tunnustaa Kristuksen uskoa. Sitten on kysymys: ”Mitä varten tätä seurakuntaa sanotaan yhdeksi? Ei sentähden, että maailmassa olisi ainoastaan yksi joukko ja kansa tietyssä paikassa koolla kuuntelemassa Jumalan sanaa, vaan sen tähden, että heitä opettaa yksi ja sama Henki, missä hyvänsä ovatkin, ja että heillä on yksi Jumala, yksi kaste, yksi Vapahtaja, yksi usko, yksi toivo ja yksi tunnustus. Näin opettaa katekismus ja uskon, että me olemme aivan samaa mieltä. Sitten on tärkeä kysymys: Miksi sitten seurakuntaa sanotaan pyhäksi? Sen tähden että Kristus on pyhittänyt seurakunnan verellään ja se palvelee Jumalaa pyhyydessä ja vanhurskaudessa. Pyhä Henki erottaa seurakunnan kaikesta synnistä ja saastaisuudesta, tekee sen pyhäksi sanan ja sakramenttien kautta ja antaa sille Kristuksen pyhityksen. Siis Kristuksen pyhitys on se voima, että seurakuntaa voidaan sanoa pyhäksi. Minkä tähden sitten seurakuntaa sanotaan yhteiseksi? Sen yhteisen uskon ja opin tähden, jota seurakunta tunnustaa ja myös sen tähden, ettei ole sidottu mihinkään tiettyyn paikkaan tai aikaan eikä tiettyihin ihmisiin, vaan on levinneenä kaikkialle maailmaan. Emmekö me tämänkin tahdo uskoa, koska on kysymys siitä, mitä Jumala tekee ja vaikuttaa. Jos olisi kysymys siitä, mitä ihminen tekee, niin se kaikki olisi vajaata tänäänkin. Mutta kaikki on Jumalan käsissä ja Jumalan Pyhän Hengen vallassa. Sitten seuraa kysymys ja vastaus: Missä pyhä ja kristillinen seurakunta on? Kaikkialla, missä Jumalan sanaa opetetaan selkeästi ja puhtaasti ja pyhät sakramentit jaetaan Kristuksen käskyn ja asetuksen mukaan ja missä ikinä Kristuksen nimeä huudetaan avuksi oikeassa uskossa. Siis oikeassa uskossa, jonka Jumala on antanut, ja joka on yhtä kuin Jeesuksen Kristuksen usko. Siihen Herran Jeesuksen Kristuksen uskoon on Paavalin sanojen mukaan jokainen Kristukseen uskova suljettu. Miksi tämä Kristuksen usko on nostettu näin korkealle pyhässä Raamatussa? Sen tähden, että hän oli kuuliainen loppuun asti. Muistakaamme kristityt, että meidän tulee olla kuuliaisia Jumalan sanalle, mutta älkäämme koskaan erehtykö luulemaan, että me voisimme oman kuuliaisuutemme kautta periä Jumalan valtakunnan. Mutta kun me epäonnistuneina ja niin monen Jumalan sanan neuvon jopa hyljänneenäkin uskomme, että Jeesus Kristus on ollut kuuliainen kuolemaan saakka, niin sinä ja minä olemme osallisia tästä hänen uskostaan, siis missä Kristuksen nimeä huudetaan avuksi oikeassa uskossa. Se on tärkeä muistaa ja uskoa, että juuri sitä tarvitaan. Luulotellulla uskolla tai itse rakennetulla uskolla tai itse otetulla uskolla ei saavuta mitään muuta kuin että pettää itsensä ja vielä toisetkin. Tarvitaan oikeaa Jumalan antamaa uskoa hänen ainoaan Poikaansa. Siitähän tässä on kysymys. Näin uskotaan Kristuksen seurakunnassa.

Pyhäin yhteys

Tässä on vielä yksi kysymys: Mikä on pyhien ihmisten yhteys? Se on kaikkien niiden kristittyjen yhteys, jotka ovat osallisia Jumalan armollisista lupauksista, jotka elävät yhdenkaltaisessa uskossa, rakkaudessa ja toivossa, ja ovat Kristuksen hengellisen ruumiin oikeita jäseniä, jotka vain Jumala näkee ja tuntee. Siinä on määritelmä, millainen ja missä on Kristuksen seurakunta eli kirkko. Jeesus opettaa myös näissä muutamissa vertauksissa, miten tämän seurakunnan osallisuuteen päästään. On totta, niin kuin hän sanoo, että niitä on paljon, jotka pyrkivät, mutta vähän, jotka osaavat oikealla tavalla pyytää ja pyrkiä. Joskus tulee kysymys ja aivan kuin vähän kapinamielikin, että miksi Jumala avaa sen vain harvoille mutta ei kaikille, kun se kuitenkin on avoimena koko maailmalle. Me vietimme joulua viikko sitten ja luimme kodissa jouluevankeliumin. Muistammehan, mitä enkelit ilmoittivat. Ne sanoivat, että tämä on ilmoitus kaikille kansoille. Se oli sen lupauksen täyttymys, mikä annettiin syntiinlankeemuksen päivänä, jolloin jo saarnattiin ensimmäinen evankeliumi, lupaus vaimon siemenestä, joka rikki polkee käärmeen pään. Tätä evankeliumin lupausta Jumala on sitten julistuttanut, niin että tuo sanoma on kulkenut eteenpäin. Paavali kiinnittää erityistä huomiota siihen, kuinka ihminen pelastuu. Se olkoot meidänkin saarnoissamme ja uskossamme edellä kaiken muun. Apostoli muistelee sitä, kun Israelin kansa lähti Egyptistä kohti luvattua maata ja kuinka Jumala antoi lakinsa Siinain vuorella. Hän muistuttaa kuitenkin, että lupaus oli 420 vuotta vanhempi kuin tämä juuri annettu laki. Se lupaus annettiin Abrahamille. Häntä koeteltiin niin, ettei yhtäkään isää tai äitiä ole koeteltu sillä tavalla. Abrahami sai toivotun pojan Iisakin, vaikka he olivat jo vanhoja ja toivottomia. Saarakin sanoi, että minä olen niin kuiva, ettei se ole enää mahdollista. Mutta kun Jumala lupasi, niin he saivat pojan. Sitten Jumala pani Abrahamin uskon koetukselle ja antoi käskyn, että ota poika ja palvelijat ja puut ja mene uhraamaan tuo poikasi minulle. Raamattu ei kerro, että Abraham olisi edes kysellyt, mutta lähti toteuttamaan Jumalan käskyä. Tämän uskon tähden Jumala luki Abrahamin vanhurskaaksi. Tällainen tapaus on meille lohdutukseksi, opetukseksi ja muistutukseksi tallennettu pyhään Raamattuun.

Jumalan valtakunta on sinapinsiemenen kaltainen

Minkä kaltainen on Jumalan valtakunta ja mihin minä sen vertaisin? Hän puhuu tässä, että se on niin kuin sinapinsiemen, jonka ihminen otti ja kylvi yrttitarhaansa. Sinapinsiemen on pikkuinen siemen, mutta niin kuin kaikessa Jumalan luomistyössä, se sisältää elämän. Ihminen tekee kuolleita kappaleita, jotka eivät aisti, eivät koe, eivät tunne iloa eikä surua. Mutta Jumalan luoma ihminen tuntee ja se että ihminen tuntee, merkitsee sitä, että hän elää. Kaikessa minkä Jumala luo, on elämä, niin myös kaikkein pienimmässä siemenessä. Me uskomme, että hän vertaa sinapinsiementä tässä Jumalan sanaan. Kun hän sanoo, että ihminen otti sen, niin uskomme hänen tarkoittavan sillä itseään. Hän kylvi sen omaan puutarhaansa. Siellä se kasvoi suureksi puuksi ja taivaan linnut tekivät pesänsä sen oksille. Me uskomme, että tämä suuri puu on evankeliumi, se on Kristuksen sana ja sanoma. Joka sen uskoo, sen usko yltää taivaaseen saakka, siis pelastusvarmuuteen saakka. Saammeko me uskoa varmasti. että me pääsemme taivaaseen? Me saamme uskoa, että tämä puu on kasvanut niin suureksi minun ja sinun kohdalla, että se yltää kunnian taivaaseen saakka. Ja taivaan linnut, eli sinä ja minä, saamme levätä, ikään kuin tehdä pesiä tämän Kristus-puun oksille. Tämä on se elämänpuu ja meidän toivomme on tässä elämänpuussa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän itse sanoo viinipuuvertauksessa, että minä olen se todellinen viinipuu ja te olette oksat. Jokainen ihminen, oli hän hyvä tai paha, on kuitenkin istutettu ja oksastettu tähän todelliseen viinipuuhun. Mutta niin kuin Jeesus sanoo, kaikki oksat ei ole eläviä, kaikki eivät ole tuoreita. Me ymmärrämme, että kuiva oksa ei tuota hedelmää, mutta hedelmällinen oksa, joka saa voimansa elämänpuusta, tuottaa hyvää hedelmää. Tällainen on Jumalan sana. Jumalan sanan pitää saada aikaa. Kymmenen viisitoista vuotta sitten tuli meille kysymys, että onko vielä niitä ihmisiä, jotka uskovat niin kuin Iisakki Saranpää siellä Kurikassa uskoi. Me vastasimme, että kyllä niitä uskovaisia on ja hän halusi, että hänen luonaan käydään. Tuo jo iällinen vaimo muisteli, että kun hän oli nuori tyttö, niin Iisakki Saranpää puhutteli häntä, muistutti Jumalan armosta ja siitä, että meidän tulee saada syntimme anteeksi. Ei hän ollut enempää sanonut, mutta sana oli kylvetty nuoren tytön sydämeen. Ja kun tuli aika, siitä oli kulunut yli 60 vuotta, niin tuli sadonkorjuun aika. Kun tuon ihmisen luokse mentiin, niin hän kysyi ensimmäisenä, että kuuluukohan näin suurelle syntiselle kuin minä Jumalan armo. Ja hänelle vastattiin, että kuuluu. Hän uskoi tuon evankeliumin ja se usko johti taivaan valtakuntaan. Emmehän me kukaan halua, ettemme pääsisi perille. Kyllä meillä on sellainen ajatus, että minä kerran pääsisin taivaaseen. Me emme tiedä päiväämme, mutta odottakaamme sitä kuitenkin rauhallisin mielin, kun meillä on turva tässä todellisessa ja ainoassa viinipuussa. Kun me pysymme hänessä uskon kautta, niin me saamme myös elämän voiman. Me emme silloin kasva ainoastaan kukkia ja lehtiä, mutta meissä kypsyy hedelmät, joita meidän lähimmäisemme tarvitsevat. Paras hedelmä kaikista, joka meillä on, kun me uskomme loppuun saakka, on autuaallinen kuolema. Olemme onnellisia niiden puolesta, jotka ovat päässeet täältä pois.

Jumalan valtakunta on hapatuksen kaltainen

Sitten hän tekee kysymyksen: Mihin minä vertaisin Jumalan valtakunnan? Se on hapatuksen kaltainen, jonka vaimo otti ja pani kolmeen jauhovakkaan, kunnes kaikki happani. Jumalan valtakunnan voima ei ole ihmisissä eikä se ole sanoissakaan, vaikka niitä olisi kuinka paljon. Mutta voima on Jumalan sanassa ja se voima on Pyhän Hengen voima. Ilman Pyhää Henkeä ei tapahdu mitään, joka tulisi Jumalalle kunniaksi ja ihmiselle parhaaksi ja turvaksi. Vaimo eli seurakunta on ottanut tämän hapatteen. Seurakunta on puettu Jumalan Pyhällä Hengellä helluntaipäivänä. Jeesus on antanut lupauksen hyvästä Pyhästä Hengestä, että hän ilmoittaa teille kaiken, mitä minä olen puhunut. Kun me luemme pyhää Raamattua, me uskomme, että se on täyttä Jumalan sanaa. Kuka sen on kirjoittanut? Sen ovat kyllä ihmiset kirjoittaneet, mutta Pyhä Henki on ollut sanoman antajana. Ihminen on tallentanut kirjoittamalla kunakin aikakautena Jumalan ilmoittamaa pyhää sanaa. Silloin kun Gutenbergin veljekset Saksassa keksivät kirjapainotaidon, niin se oli tietenkin outo asia ensiksi. Muistelen lukeneeni, että jotkin arvelivat, että se on selvä merkki maailmanlopusta. Mutta ajatelkaamme, mikä suuri siunaus on ollut siitä, että Raamattu tuli ihmisten omalle äidinkielelle. Kun Luther käänsi Raamattua saksaksi, hän kulki toreilla, turuilla ja markkinoilla ja kuunteli, mitä sanoja ihmiset käyttävät, miten he tuon ja tuon asian ilmaisevat. Oli tarpeellista, että Raamattu tuli ymmärrettäväksi kansan omalla kielellä. Mutta kaikkein tärkein kysymys on kuitenkin, että Jumala avaa kirjoitetun sanansa Pyhän Hengen valossa. Ja kun me puhumme Pyhästä Hengestä ja hänen ilmoituksestaan, niin voimmeko me ajatella mitään muuta kuin että se on sidottu pyhään Jumalan sanaan.

Pani kolmeen jauhovakkaan. On varmaan monenlaisia oikeita ajatuksia, mitä tämä tarkoittaa. Mehän tiedämme, että ihmiskunnan historiassa on ollut eri ajanjaksoja luomisesta vedenpaisumukseen, Kristuksen syntymään ja sen jälkeiseen aikaan. Mutta millä nämä kaikki eri aikoina eläneet ihmiset ovat tulleet autuaaksi? Ei millään muulla kuin uskolla Jeesukseen Kristukseen, ensiksi uskolla pelkkään lupaukseen, jonka Jumala oli antanut. Kun on kysymys Jumalasta, niin me saamme uskoa niin kuin Raamattu sanoo, että Jumala ei ikinä valehtele. Kun hän oli antanut lupauksen vaimon siemenestä, niin kun aika tuli täyteen, niin hän syntyi lunastaakseen ne, jotka ovat lain alla, eli sinut ja minut. Jälleen me joudumme palaamaan siihen, että jos meillä ei olisi Kristuksen ansaitsemaa ja antamaa lahjavanhurskautta, niin kukaan ei pelastuisi, ei yksikään. Tahdon uskoa niin, että nämä kolme jauhovakkaa liittyvät kaikki Vapahtajaan ja että hän ilmaisee tässä kärsimisensä, kuolemansa ja ylösnousemisensa tapahtumat ja voiman. Vaimo eli seurakunta eikä myös saarnamiehet voi julistaa, eikä omistaa autuutta muuhun kuin siihen, mitä Vapahtaja on tehnyt, nimittäin hänen kärsimiseensä, kuolemaansa ja ylösnousemiseensa. Ei missään muualla ole autuutta kuin tämän julistuksen voimassa. Kuinka ihmistä sitten voidaan herättää? Sekin on taito ja Jumalan lahja, jolle sellainen lahja on annettu. Voin kertoa erään saarnamiehen kertomuksen. Hän kuvasi itseään, että hän oli siihen aikaan kova saarnaaja, hän oli hyvä saarnamies. Hän sanoi, että hän näki kerran ihmisen, josta jo päällepäinkin näki, että tuo elämä ei kyllä johda hyvään. Hän oli jo aikeissa sanoa, että tuolla elämällä menet helvettiin. Mutta hän kertoi, että ne sanat eivät tulleetkaan hänen suustaan, vaan hän sai toiset sanat ja ne sanat kuuluivat näin: Oletko ihminen koskaan ajatellut, kuinka paljon Vapahtaja on saanut kärsiä sinunkin syntiesi tähden. Ja tuo sana meni ihmisen sydämeen. Olemmeko me ajatelleet, miten paljon hän onkaan kärsinyt, että minä saan olla vapaa, että minä saan olla puhdas, että minä saan katsoa ylös taivaaseen, niin että maa jää joskus niin kuin pikkuinen pallo jalkojen alle ja kaikki sulasta Jumalan armosta. Mutta älkäämme näiden kokemusten kanssa unohtako, että meille kuuluu myöskin pyhä elämä, vaeltaminen Jumalan sanan mukaan, niin paljon kuin hän meille voimaa antaa. Se että meidän omatuntomme on vapaa, kiitä siitä Jumalaa, mutta muista, että lihan täytyy olla alamainen uudelle ihmiselle. Siksi taistelu ja kilvoitus ei saa olla vieras. Kyllä se täytyy olla meidän jokapäiväistä elämää, mutta täydessä armon osallisuudessa. Hän on sekoittanut sitä niin kauan, että kaikki on hapantunut eli tämä täydellinen Kristuksen vanhurskaus- ja armo-oppi on tullut esitetyksi niin, että ei ole jäänyt mitään, jota ei olisi meidän puolestamme täytetty. Sitten tulee vielä tämä yksi kysymys.

Vähänkö niitä on, jotka tulevat autuaaksi.

Tämä on aina kiinnostanut ihmisiä. Tämä on ollut sellainen asia, jolla toiset ovat rajanneet tai toiset ovat avanneet, eikä ole aina piitattu, mitä Jumalan Poika sanoo tästä asiasta. Ilmestyskirjassa kerrotaan, että Johannes näki suuren valkopukuisten joukon, jota ei yksikään voinut laskea, kuinka paljon niitä on. Siitäkin on joskus ajateltu, että niin, Johannes näki siellä pikkulapset. Mutta ei niin ole Raamattuun kirjoitettu. Jos niin olisi, niin varmaan sinne olisi niin kirjoitettu, että ne olivatkin lapsia. Mutta me uskomme, että siellä on ollut suuri joukko niitä, jotka ovat uskoneet viimeiseen hetkeen saakka, joitten usko on riittänyt kuoleman hetkellä ja jotka ovat sitten päässeet istuimen ympärille valkoisiin vaatteisiin puettuina, palmut käsissä ja veisaamaan uutta virttä. Vähänkö niitä on? Jeesus vastaa: Pyytäkää ahtaasta portista mennä sisälle, sillä monta on, sanon minä teille, jotka pyytävät mennä sisälle, ja eivät taida. Me puhuimme äsken seurakunnasta eli Kristuksen kirkosta turvautuen katekismukseen, joka turvautuu Raamattuun eli ilmoitettuun Jumalan sanaan. Tässä Jeesus tahtoo asettaa asiat oikeaan järjestykseen. Kun kysytään, että vähänkö on, jotka pelastuvat, niin eiköpä tämä koske enemmän seurakuntaoppia. Se edellä ei kuitenkaan voida mennä tähän kysymykseen eikä Jeesuskaan lähde vastaamaan, niin kuin kysyjä ehkä halusi, mutta Jeesus vastaa vanhurskauttamisopillisella opetuksella: Pyytäkää ahtaasta portista mennä sisälle. Ahdas portti on Lutherin opetuksen mukaan usko Herraan Jeesukseen Kristukseen. Kun me puhumme uskosta, vanhurskauttamisesta ja seurakunnasta, niin me emme pääse Jumalan seurakuntaan millään muulla tavalla kuin menemällä läpi ahtaasta portista, joka on usko Jeesukseen Kristukseen. Lammashuoneen vertauksessa Jeesus sanoo selvät sanat, että joka ovesta menee sisälle, hän tulee autuaaksi. Mitä muuta siihen on enää sanomista. Meidän on uskottava, mitä Jeesus sanoo. Joka oven kautta menee sisälle, hän tulee autuaaksi ja jatkaa, että hän menee sisälle ja ulos ja löytää laitumen. Kaikki ihmiset, jotka ovat tämän ahtaan portin kokemuksen kautta päässeet sisälle Kristuksen valtakuntaan, he ovat löytäneet toistensa sydämet, ja he ovat kristittyjen kristittyjä. Heitä ei yhdistä mikään vaade: usko siihen ja usko tähän, vaan heitä yhdistää Jeesuksen Kristuksen sovintoveren puhdistus. Ja kun portti on niin ahdas kuin se on, niin me voimme sanoa, että se on uudestisyntymisen hetki siinä mielessä, että ihminen on tullut syntiseksi ja tahtoo saada armon. Me olemme kasteessa tulleet kastetuksi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja se varmasti riittää, koska siihen on Jeesuksen oma sana. Mutta kun me olemme rikkoneet kasteemme liiton joka ainoa, niin meidän elämässämme on joku hetki ja aika, että kun Jumala on herättänyt omantunnon, niin meidän täytyy syntisenä, Jumalan käskyt ja tahdon rikkoneena ja lähimmäiselle pahaa tehneenä uskoa, että Vapahtajan armossa ja ansiossa ja hänen haavoissaan on minulla täysi turva. Tämä ahtaan portin läpi kulkeutuminen on merkillinen syntymähetki, kun siinä ei riisuta ihmiseltä pois ainoastaan synnit, vaan myös kaikki hyvät työt, joilla on ihminen on luullut pääsevänsä taivaaseen. Tämä lapsi syntyy niin kuin luonnollisen äidin synnyttämä. Ei sillä ole vaatteita. Ei meilläkään. Sillä hetkellä meidät riisutaan kaikesta, niin hyvästä kuin pahasta, mutta meidät puetaan Kristuksen vanhurskauden pukuun. Näin me pääsemme sisälle Jumalan valtakuntaan. Ja tämä ei ole ainakaan kaikkien kohdalla jäänyt vain yhteen kertaan. Jos sinä ja minä tutkimme itseämme, niin onko ollut ahtaita aikoja. Onko ollut elämässä ahtaita paikkoja, kun on tuntenut, että olen joutunut taas siihen syntiin. Silti saan uskoa ja minun on pakko uskoa, että olen sittenkin Jumalan lapsi. Ei tätä koe eikä ymmärrä muut kuin ne, joiden sydämet Kristus on saanut särkeä ja joiden sydämet Kristus on jälleen saanut parantaa. Siksi olkaamme tänäänkin iloisia siitä, että meidän sydän on särkynyt Vapahtajan vaivojen katselemisen alla. Olkaamme iloisia siitä, että hän on ilmestynyt meidän sydämiimme, vaikka me ehkä olemme itse sen panneet lukkoon epäilyksillämme ja kaikenlaisen inhimillisyyden ja synnin tuntemisen kautta. Mutta Jeesus on ilmestynyt lukittujen ovien taakse. Muistatko, mitä hän on sanonut sinulle, kun hän on tullut sydämesi huoneeseen. Onko hän sanonut, että sinä kurja, taasko sinä lankesit, taasko sinä teit niin tai näin. Ei mitään sellaista ole kuulunut, vaan hän on vastannut sinulle: armo olkoon sinulle ja rauha. Luther sanoo, että tässä on koko kristinoppi. Sitä haluan toivottaa teille ystävät tänään ja tulevana vuonna, että me saisimme tuntea hänen sovintoverensä voiman, sen rauhan omissatunnoissamme, jonka hän yksin voi antaa. Pyytäkäämme sitä ja olkaamme tänään turvallisella mielellä. Haluan todistaa ja saarnata jokaiselle, joka tuntee mahdottomuutta tällaiseen Jumalan armoon, että juuri sinä olet mahdollinen sen vastaanottamaan. Olkaa hyvässä turvassa ystävät. Meillä on lupa pyytää anteeksi ja saarnata anteeksi toinen toisillemme. Meillä on lupa käydä toinen toistemme kaulassa, kun tahdomme kuulla, että usko veljeni, usko sisareni kaikki sinun syntisi anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Mutta silloinkin, kun me emme jaksa näin tehdä, niin me saamme uskoa siinä missä olemme, että minun syntini annetaan anteeksi. Siksi olkaa hyvässä turvassa siunattuina ja lohdutettuina Jumalan armolla ja hänen iankaikkisella rauhallaan. Aamen.

[1] Martti Lutherin Vähä katekismus ja piispa Olaus Svebiliuksen selitys.