Lain ja evankeliumin vanhurskaus

Jorma Halmeen saarna 11.3.2017 Hämeenkylän kirkossa. Teksti Gal. 4:21-5: 6.

Kun Jumala ilmoitti lakinsa Moosekselle Siinain vuorella, niin salamat leimahtelivat, ukkonen jyrisi ja vuori savusi. Kansa oli peloissaan ja sanoi Moosekselle, että puhu sinä Jumalan kanssa. Jos Jumala puhuu meille suoraan, me kuolemme. Lain antamisen vuoren ympärille piirrettiin raja. Sinne ei saanut kukaan mennä ja eläimetkin, jotka menivät rajan sisäpuolelle, piti ampua nuolella lävitse. Jumalan laki on vieläkin Raamatussa. Kristikunnassakin on monenlaisia ajatuksia siitä, vieläkö meidän tulee tutkia lakia, vieläkö se kuuluu meille, jotka olemme saaneet armon uskoa Kristukseen ja saaneet omakohtaisen uskon.

Ettekö kuule mitä laki sanoo

Paavali varoittaa tekstin alussa: Sanokaa minulle te jotka tahdotte lain alaisia olla, ettekö kuule, mitä laki sanoo? Kun me pysähdymme Jumalan pyhän lain edessä ja luemme Jeesuksen vuorisaarnasta hänen opetuksensa, niin näemme, kuinka Jumalan lakia tulee lukea. Tuo laki on hengellinen ja ottaa meitä kiinni jo ajatuksista, himoista ja haluista. Sota syntiä vastaan ei ala vasta silloin, kun ihminen on toteuttamassa synnillistä tekoa, vaan ihmisen tulee sotia synnin vaikutuksia vastaan jo kun ne alkavat nousta lihasta. Ettekö kuule, mitä laki sanoo? Viidennessä Mooseksen kirjassa on kohta, jossa Israelin kansa on tulossa luvatun maan rajalle. Jumala kehottaa Moosesta vielä muistuttamaan antamistaan lain säädöksistä. Ne ovat pysähdyttävää luettavaa. Nostan vain yhden kohdan esille. Neljäs käsky sanoo, että kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä. Käskyn päälle sanotaan: Joka tämän käskyn rikkoo, se olkoon kirottu. Ja koko kansa sanokoon: aamen. Meitä on täällä nuorempia ja vanhempia lapsia, jotka olemme kasvaneet isän ja äidin kotona. Kun pysähdymme hetkeksi miettimään lapsuuden aikaa, kuinka usein isän ja äidin tahto tuli rikottua, siis neljäs käsky. Onko täällä joku, joka voi ajatella, että minä saatoin täyttää tuon neljännen käskyn. Uskon, että jokainen meistä tuntee sen, että niin monta kertaa isä ja äiti tulivat murheelliseksi sen tähden, että tuo kunnioitus isän ja äidin neuvoja ja opetuksia kohtaan oli niin vähäistä. Saattoi sanoa joskus ilkeän ja pahan sanan vastaan ja ehkä tehdä juuri päinvastoin kuin opetettiin. Paavali kysyy tässä, ettekö kuule, mitä laki sanoo. Laki tuo kirouksen ihmisen päälle, joka sen rikkoo. Tuo laki sanoo myös, että joka rikkoo yhdessä, se on rikkonut koko lain. Koko laki oli Jumalan antama. Mutta annettiinko laki siinä ajatuksessa, että ihminen sen täyttäisi. Ei annettu. Jumala tiesi sen antaessaan, että ei ole ketään muuta kuin yksin Jeesus Kristus, joka on voinut kaikessa täyttää Jumalan tahdon. Jumalan lakihan ei hyväksy sitä täyttämiseksi, että ihminen täyttää sen vastahakoisesti. Laki lähtee ajatuksesta, että meidän tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken jokaisena päivänä, jokaisena hetkenä ja rakkaudesta täyttää laki ja rakastaa lähimmäistä niin kuin itseämme. Ympärileikkaus oli silloin yksi lain määräys. Paavali sanoo kuitenkin tässä kappaleessa, että minä todistan jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain, siis jokaisen lainkohdan, jos me asetumme lain alle ja etsimme laista itsellemme vanhurskautusta. Myöhemmin Paavali jatkaa: te olette joutuneet pois Kristuksesta, te jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi. Te olette langenneet pois armosta. Voiko olla raskaampaa sanaa uskovalle kristitylle kuin Paavalin sana, että jos me etsimme laista vanhurskautta, me joudumme armon ulkopuolelle, siis Vapahtajan sovitustyö, se armahdus, josta olemme jo päässeet osalliseksi, ei meitä koskekaan. Siksi tuon lain vuoren ympärille on piirretty raja. Sinne on meitä kielletty kiipeämästä.

Korpivaellus

Paavali puhuu lain liitosta ja armoliitosta kahden Abrahamin pojan kuvauksella. Onhan kirjoitettu, että Abrahamilla oli kaksi poikaa, toinen orjattaresta, toinen vapaasta. Mutta orjattaren poika oli syntynyt lihan mukaan, vapaa taas lupauksen voimasta. Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar; sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen. Tuo orjatar Haagar, jonka Saara antoi sivuvaimoksi Abrahamille, hän oli egyptiläinen. Varmaan siinä kuvataan myös Egyptin orjuutta, jossa Israelin kansa huokaili ennen kuin Mooses sai tehtäväkseen kuljettaa kansan pois sieltä orjuuden huoneista. Tuolla neljänkymmenen vuoden erämaavaelluksella on usein kuvattu kristityn elämää, korpivaellusta synnin erämaassa. Muistamme, kuinka monet myrkylliset käärmeet pistivät siellä Israelin kansaa ja monet kuolivat. Mutta Jumala kehotti kohottamaan vaskikäärmeen, myrkyttömän käärmeen ja jokainen, joka katsoi uskossa tuohon vaskikäärmeeseen, parani käärmeen pistoksista. Vanhempi sukupolvi haudattiin erämaan hiekkaan ja nuorempi sukupolvi sai Joosuan johdattamana ylittää Jordanin ja käydä luvattuun maahan. Varmasti vanhan liiton kuvaus lain orjuudesta vapautuksesta ja vanhan ihmisen kuolemasta liittyy tähän kuvaan kristityn vaelluksesta. Vanha ihminen, meidän synnin turmelema osa ei voi periä iankaikkista autuutta, mutta uusi ihminen, Iisak meissä, tuo lupauksen lapsi, hän perii iankaikkisen elämän. Haagar eli laki synnyttää orjuuteen.

Ihmisen kuuliaisuus lain mitattavana

Onko meillä kokemusta siitä, että ihminen voi olla lain orjana. Ehkä me emme aina tunnista itsessämme tuota orjuuden henkeä. Se on täyttämisen ja tekemisen oppi. Puhuin tuosta neljännestä käskystä, joka on meille opetettu jo kristityssä kodissa. Meidän käytössämme on ollut sana, että kuuliaiset lapset Jumala hyvin siunaa. Oletteko te kuulleet sellaisen sanan omalle kohdallenne. Kun meidän eteemme nyt asetetaan tuo neljäs käsky ja kysytään, että oletko ollut kuuliainen, kuuliainen Jumalan käskylle tai isän ja äidin käskylle, niin tunnet sydämessä ja omassatunnossa, että en ole voinut olla. Sen jälkeen voin kysyä, että tunnetko sitten, että olet siunauksen ulkopuolella. Oletko jäänyt lain orjuuteen, lain painon alle. Voimme aivan kuin kysyä, että mikä on se tämän ajan ympärileikkaus, johon meitä vaaditaan. Onko se oppi kuuliaisuudesta? Onko se ihmisen kuuliaisuutta, jos olen voinut elää Jumalan tahdon mukaista elämää. Jos tunnen, etten ole voinut aivan täyttää, niin joku uskontunnustus on sekin, että olen minä kuitenkin parhaani yrittänyt. Muistan lapsuudesta kertomuksen kuningas Saulin sotaretkestä. Jumala oli määrännyt hävitettäväksi kansan, joka oli noussut Jumalan kansaa vastaan. Jumala oli kieltänyt ottamasta sotasaalista, mutta Saul otti paljon karjaa ja toi sotasaaliina mukanaan. Lapsuuden mielikuvaan on jäänyt, että kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja totella on parempi kuin oinasten lihavuus. Tuossa sanassa on lain vaatimus. Mikä on kristityn oikea kuuliaisuus? Voimmeko sinä tai minä asettaa sinun tai minun kuuliaisuuden Jumalan lakia vastaan ja todeta, että se riittää? Roomalaiskirjeen 5. luvusta löytyy ihana armon evankeliumi kuuliaisuudesta. Siellä Paavali muistuttaa, että yhden tottelemattomuuden kautta me jouduimme kaikki syntisen asemaan, mutta yhden kuuliaisuuden kautta me olemme päässeet vanhurskaan asemaan. On ollut yksi, joka on ollut kuuliainen. Kristuksen kuuliaisuus on ainoa turva meille tänäänkin, kun me tutkimme itseämme Jumalan pyhän lain edessä. Kristuksen kuuliaisuudesta Raamattu kertoo, että hän oli kuuliainen Isänsä tahdolle kuolemaan asti, ristin kuolemaan asti. Kun me uskomme Vapahtajan sovitustyön omalle kohdallemme, kun me uskomme pelastuvamme uskossa häneen, ei omien ansioiden ja suoritusten kautta, vaan yksin sen kautta, että hän on ollut kuuliainen ja täyttänyt lain meidän puolestamme, niin me saamme käydä lain eteen rohkealla mielellä ja ajatuksella, että kun saan uskoa Jeesuksen sovitustyön omalle kohdalleni, saan uskoa, että hänessä, Vapahtajassa, olen täyttänyt lain. Kuinka se on kristityn kohdalla arkielämän keskellä, kun vihollinen näyttää meidän turmelustamme, meidän syntisyyttämme ja tuon tuntemisen alla tahtoo riistää meiltä uskomisen oikeuden pois, jaksammeko ajatella niin, että me olemme lain täyttäjiä ja lain vanhurskaus on Kristuksessa tullut kokonaan täytetyksi.

Haagar synnyttää orjuuteen. Laki synnyttää orjia. Kun me lain edessä tunnemme syntisyytemme, me joudumme kamppailemaan sen kanssa, että onko tuolla lailla vielä joku valta meihin. Jossakin saarnassaan Laestadius sanoo ihanat sanat lyhyessä lauseessa, joka sisältää paljon: kristitty ei voi sanoa, että minulla on synnitön sydän, mutta kristitty saa tänä iltanakin sanoa, että minulla on lain tuomiovallasta vapautettu sydän. Laki ei voi enää tuomita meitä. Laki on täytetty ja Kristus on lain loppu jokaiselle uskovaiselle vanhurskaudeksi.

Lammasten vaatteet

Luther puhuu vääristä opettajista niiden Jeesuksen vuorisaarnan sanojen johdosta, että varokaa opettajia, jotka tulevat lammasten vaatteissa, mutta ovat sisältä raatelevaisia susia. Luther kysyy, mitä ovat lammasvaatteet. Hän sanoo, että lammasvaatteet ovat Jumalan sana. Väärät opettajat opettavat Jumalan sanan mukaan oikein Jeesuksen syntymästä, hänen elämästään, jonka hän on elänyt synnittömänä, hänen kärsimisestään, kuolemastaan, ylösnousemisestaan ja taivaaseenastumisestaan. Mutta siihen opetukseen väärät opettajat lisäävät. Sana solmukohta on avainsana Lutherin saarnassa. Hän sanoo: katsokaa ja kuunnelkaa solmukohtia. Kristuksen sovitustyön päälle lisätään ihmisoppeja. Luther sanoo, että paavi vaatii omien määräystensä, joita evankeliumin ohella julistetaan, niiden noudattamista yhtä tarkasti jollei tarkemmin kuin evankeliumin. Laki ja ihmissäännöt, jotka nostetaan ihmisen pelastuksen asiassa Kristuksen vanhurskauden rinnalle, ne himmentävät, ne mitätöivät Kristuksen sovitustyön. Siksi tuo tämän päivän tekstin sana on pysäyttävä, että jos annatte ympärileikata itsenne, annatte sitoa itsenne johonkin lain tai ihmissäännön määräykseen, niin joudutte armon ulkopuolelle,.

Taivaallinen Jerusalem

Siinain vuoren kuvauksella puhuttiin Haagarista ja siitä Jerusalemista, joka sijaitsee Juudeassa ja jonka lapset ovat orjuudessa. Tuo Jumalan omaisuuskansa, juutalainen kansa, on vieläkin suurella joukolla ilman Vapahtajaa ja kulkee vielä lain orjuuden liitossa. Sen rinnalle Paavali nostaa Jerusalemin, joka on ylhäältä ja joka vapaa ja on meidän äitimme. Ajatukset saattavat mennä pilvitaivaalle ja nousta kuoleman virran toiselle puolelle. Mutta uskommehan ystävät, että tämä hengellinen äiti, taivaasta alas laskettu Jerusalem, on vieläkin voimassaan ja se on meidän keskellämme. Luther sanoo Galatalaiskirjeen selityksessä, että Saara, tämä vapaa äiti, on Kristuksen kirkko, maailman laajuinen kirkko ja se on joka paikassa, jossa evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kun Luther pohtii aikanaan sitä, mistä tuo Kristuksen kirkko löytyy, niin hän toteaa, että se voi olla Babyloniassa, se voi olla Turkissa, se voi olla skyyttien maassa, Intiassa, Italiassa, Saksassa, meren saarilla, vuorilla ja laaksoissa, niissä paikoissa, missä Kristuksen elävä evankeliumi kuuluu ja missä sakramentit oikein jaetaan. Riittääkö se meille tänä iltana kuvaukseksi tuosta ihanasta Saarasta. Saammeko tuntea tänä iltanakin sen, että tuo äiti, vaikka se on synnyttäessään vanha, se vieläkin synnyttää lapsia Jumalalle. Luther selittää, että Jumalan sanan saarnan kautta vieläkin tuo äiti synnyttää eläviä lapsia Jumalalle ja niin ajan loppuun asti.

Armon vastaanotto vaatii nöyryyttä

Paavali sanoo 27. jakeessa ihmeelliset sanat: Sillä kirjoitettu on: ’Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies’. Varmaan se oli luonnollisesti ihana hetki, kun tuo hedelmätön Saara sai Iisakkinsa Jumalan lupauksen mukaan. Kun Luther selittää tätä, hän puhuu Haagarin, nuoren orjattaren, hedelmällisyydestä, ja sanoo, että lain liitossa olevia on paljon ja ihmisen sydämeen hyvin mahtuu se ajatus, että ihminen luulee voivansa tehdä jotakin pelastumisensa edestä. Mutta tuo, yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden, niin kuin oppi-isämme Luther opetti ja opettaa vieläkin saarnojensa ja kirjoitustensa kautta, se on ihmisluonnolle hyvin vaikea. Vaikea on ottaa mitään armosta vastaan. Kun me saamme jonkun lahjan, niin kyllä meillä jo heti on ajatus, että miksi minulle tämä annetaan. Olenko minä siihen ansiollinen tai olenko tehnyt sen eteen jotakin tai pitäisikö minun antaa vastalahja? Sekin vaatii ihmiseltä nöyryyttä, että hän ottaa armon armona vastaan ja tunnustaa Jumalan edessä sen, että mitään minä raukka en voi tehdä autuuteni ja pelastukseni eteen. Mutta se on totta, mitä Raamattu sanoo, että hän vaikuttaa sekä tahdon että toimituksen hänen hyvän suosionsa mukaan. Tuo Herra seurakunta, tuo Saaran kuva, on ihana kuva. Emmekö me tänäänkin iloitse siitä, että me olemme saaneet tulla siihen Kristuksen seurakuntaan, jota hän sanansa ja henkensä kautta tahtoo koota ja pitää voimassa ja kuljettaa sitä ajan loppuun saakka.

Evankeliumi kohtaa vainoa

Tässä puhutaan myös vainosta. Me muistamme, että Iisakkia 14 vuotta vanhempi Ismael kiusasi ja vaivasi jo aivan lapsuudesta saakka nuorempaa veljeään. Vainon henki on vieläkin merkkinä siitä, että kysymys on kahdesta eri hengestä ja laillisuuden hengestä. Saammeko me tuntea tuota laillisuuden henkeä omassa sydämessämme? Saammeko tuntea, että meilläkin on vaara siihen, että meistä kasvaa suuria tai että meistä tulee hyviä kristittyjä, sellaisia joilla on varaa aivan kuin ylhäältä päin katsella sitä syntistä publikaania, joka huokaa kirkon takaosassa. En minä ole niin kuin tuo syntinen ja viallinen lähimmäinen. Saarnaajat ovat usein käyttäneet sanontaa, että armo alentaa, mutta omavanhurskaus korottaa. Me kaikki saamme tuntea, että meillä on elämässä aikoja, että oman sydämen valvominen ei ole niin tuoreena. Ehkä saatamme katsella ympärillemme ja nähdä paljon viallisia ystäviä. Saakoon Jumala kirkastaa ja osoittaa meille, että me voisimme valvoa oman syntisyytemme tuntemisessa ja tuntea oikein omat helmasyntimme ja tuntea sen, että yksin armosta minä pelastun. Mitään ansioita ei ole tullut matkan varrella. Tuo armonlapsen osa on hyvä osa ja saakoon Jumala kuljettaa meitä armonlapsina. Lihan jälkeen syntynyt vainoaa sitä, joka armon lapsena kulkee. Se voi olla joskus sellainen vaino, joka tulee läheltä ja se koskee kaikkein kipeimmin.

Mutta mitä sanoo Raamattu? Aja pois orjatar poikinensa; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa. Miten tuota orjatarta poikinensa ajetaan pois? Eikö Jumalan sana tahdo ajaa pois tuota orjuuden henkeä meidän sydämistämme. Se tekee sitä niin, että se osoittaa meidän oman syntisyytemme, oman kykenemättömyytemme, oman heikkoutemme. Jos meidän valvomisemme omien syntiemme tähden himmenee, tuo orjuuden henki voi päästä meitä hallitsemaan. Luther sanoo jossain, että hän on Jumalalta pyytänyt, että jos Jumala sallii hänen langeta, että Jumala antaisi hänen langeta sellaisiin synteihin, että hän tuntisi ne synniksi, ettemme lankeaisi sellaiseen syntiin, jota pyhyytenä kiitetään ja ettemme sitä tuntisi itsessämme.

Kristityn vapaus

Viides luku alkaa tutuilla sanoilla: Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. Paavali uskaltaa sanoa Jumalan laista, että se on orjuuden ies. Kuitenkin se on Jumalan antama. Se on pyhä ja se on hyvä. Ja Jumalan lain tulee vieläkin kaikua Jumalan seurakunnassa synnissä eläville herätykseksi, että ihmiset tulisivat tuntemaan, että he ovat armoa vailla ja kulkevat kadotuksen laveaa tietä. Mutta kristityille, jotka ovat päässeet armosta osallisiksi, älköön koskaan julistettako lain tuomioita. Laissa on kuitenkin kristityillekin synnin muistutus, ettemme nukkuisi synnin uneen. Kun Luther puhuu kristityn oikeasta vapaudesta, niin hän sanoo, että lailla ei ole mitään oikeutta kristityn omaantuntoon. Meidän omatuntomme saisi pysyä laista vapaana. Se on vaikea asia. Erityisesti se on vaikea asia silloin, kun vihollinen kiusaa ja muistuttaa meitä omasta pahuudestamme. Lapsuudesta on jäänyt mieleen Viljo Oksalan sanat. Kaiketi ne ovat Lutherinkin sanoja, mutta Oksalan Viljo usein muisteli, kuinka tuolle sielunvihollisen syytöksiin pitää vastata: Oikein sinä sanot, sellainen minä olen. Asia on oikea, mutta osoite on väärä. Kristus on maksanut minun syntivelkani. Jos sinulla on vielä jotain vaadittavaa, mene hänen luokseen. Hän on koko velan maksanut. Älä tulee minulta enää mitään vaatimaan. Saatammeko me päästä tällaiseen omantunnonvapauteen Jumalan sanan voimasta ja avulla, ja ettei meitä sidottaisi ihmissäännöksiin ja -määräyksiin. Raamattu puhuu monessa paikassa siitä vaarasta, että Jumalan sanaan lisätään tai siitä pois otetaan jotain. Aivan Raamatun viimeisillä lehdillä, Ilmestyskirjassa, Johannes kirjoittaa sen, mitä hänelle näyssä näytettiin, että joka lisää jotain siihen Jumalan opetukseen ja ilmoitettuun sanaan, Herra lisää kaikki ne vitsaukset, jota siinä kirjassa kirjoitettu on. Mutta jos joku jotain ottaa pois, niin Jumala ottaa osan ikuisesta elämästä ja kaikesta siitä, mitä evankeliumi meille lupaa.

Evankeliumin vapaus ei ole lihan vapautta

Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi, te olette langenneet pois armosta. Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta. Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko. Usko vaikuttaa rakkauden kautta. Elävän uskon hedelmät tulevat näkyviin, kuten rakkaus, ilo, rauha jne, Tässä samassa 5. luvussa Paavali luettelee niitä enemmän. Usko, joka on elävä ja joka on yksinomaan Kristuksen lahja meille, se tekee työtä rakkaudessa ja kärsivällisyydessä. No kuinka se on, kun meidät on vapautettu oikeaan kristilliseen vapauteen, niin onko se lihan vapautta. Luen saman luvun 13. jakeen: Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Kun Luther puhuu uskon vanhurskaudesta, hän sanoo, että aina on ihmisiä, jotka ottavat tuon uskon vapauden lihalliseksi vapaudeksi. Mutta hän jatkaa, että jos ei tuota uskon vanhurskautta julistettaisi, niin kukaan ei tulisi autuaaksi. Jos joutuu lain vanhurskauden alle ja orjan asemaan, niin yksikään ei voi pelastua. Saamme pyytää Jumalalta, että hän kirkastaa meille tuota ainoaa sovitusta, ristillä riippuvaa Kristusta, joka on meidän puolestamme tehnyt kaiken valmiiksi. Hänessä meillä on elämä. Hänessä meillä on autuus. Ajatelkaamme sitä siunausta, että meillä on vieläkin puhdas evankeliumin sana keskellämme. Uskonpuhdistajan Lutherin oppi kaikuu vieläkin keskellämme. Vieläkin on sellainen sana, jonka Jumala on jättänyt meille kirjoitettuna ja julistettuna. Se osoittaa vieläkin meille taivaan tietä. Vieläkin syntiset saavat armosta uskoa itsensä autuaaksi Jeesuksen tähden. Meillä on vieläkin oikea kristillinen vapaus. Osaammeko me kiittää siitä Jumalaa. Mutta tänäänkin saavat kaikki syntiset ja vialliset, jotka on syntiensä tähden murheissaan uskoa, että syntimme on maksettu ja velkamme on sovitettu. Saamme muistaa sitä 30-luvulla elänyttä nuorta sairaanhoitajaa Viipurissa, joka sanoitti meille tutun hengellisen laulun: On syntini anteeksi suuret, koko velkani maksettu, ole kiitetty Herrani Jeesus, ole kiitetty, kiitetty. Jääkää uskomaan ystävät rakkaat armoevankeliumi omalle kohdallenne. Aamen.