Orjuus Raamatussa

Raamattua syytetään välillä orjuuden puolustamisesta tai liian myönteisestä suhtautumisesta siihen. Syytöksillä on yritetty murentaa Raamatun arvovaltaa ja luoda kuvaa vanhentuneesta kirjasta, jonka ohjeita ei kannata ottaa vakavasti. Tämän takia onkin aihetta tutkia, mitä Raamattu puhuu orjuudesta.

Jo Raamatun alkupuolella on merkittävänä aiheena Israelin kansan orjuus Egyptissä ja se, kuinka Jumala vapautti kansansa orjuudesta. Vanhan testamentin aikana orjuus oli tunnettu myös juutalaisuuden sisällä. Orjuus oli kuitenkin heidän parissaan selvästi vähäisempää kuin antiikissa yleensä ja orjien asema oli merkittävästi erilainen kuin siihen aikaan muuten. Ainakin osittain orjuus oli vapaaehtoista ja ihmiset saattoivat myydä itsensä orjaksi tietyksi ajaksi. Vaikka Vanha testamentti ei kiellä orjien pitämistä, on Mooseksen laissa monia orjia suojaavia säädöksiä. Esimerkiksi 2.Moos. 21 mukaan israelilaisen orjan asema oli määräaikainen ja viimeistään seitsemäntenä vuotena hänet piti päästää vapaaksi. Profeetta Jeremian kautta Herra piti erityisesti orjien puolta (Jer. 34).

Uudessa testamentissa orjuudesta puhutaan erityisesti Paavalin kirjeissä. Kaikkien uskovien samanarvoisuus on vahvasti esillä Galatalaiskirjeen kolmannessa luvussa, jossa todetaan, että ei ole orjaa, eikä vapaata, vaan kaikki ovat yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Paavali ei kuitenkaan kehota ihmisiä nousemaan väkivalloin sen ajan yhteiskunnallista rakennetta vastaan, vaan kehottaa Efesolaiskirjeessä orjia tottelemaan maallisia isäntiänsä. Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että isäntien tulee kohdella orjia hyvin, eikä heitä saa uhkailla. Tärkeä on myös Ef. 6:5-9 muistutus, että sekä orjilla että isännillä on taivaassa sama Isäntä, joka ei tee eroa ihmisten välillä. Ihmisten arvo Jumalan edessä on siis sama, vaikka ulkoinen asema ja tehtävät vaihtelivat niin apostolien aikana kuin nykyäänkin.

Mielenkiintoisen näkökulman orjuuteen antaa harvemmin esillä oleva Paavalin kirje Filemonille. Tämä lyhyt kirje käsittelee lähinnä yhtä asiaa, karanneen orjan tapausta. Paavali kirjoittaa kristityksi tulleesta orjasta hänen isännälleen Filemonille: ”Ehkä hän sen vuoksi joutui sinusta hetkeksi eroon, että saisit pitää hänet luonasi ikuisesti, ei enää orjana vaan arvokkaampana, rakkaana veljenä” (Filem. 1:15-16). Merkillepantavaa on, ettei Uusi testamentti missään kehota ottamaan orjia, eikä oikeuta toisen väkivaltaiseen alistamiseen. Sen sijaan luetellessaan räikeitä syntejä Paavali lukee ihmiskauppiaat samaan listaan isän- ja äidinmurhaajien ja miesten kanssa makaavien miesten kanssa (1.Tim 1:10).

Evankeliumeissa Jeesus ei juurikaan puhu suoraan orjuudesta. Mestarimme opetus vähäisten ja pienten huomioimisesta ja palvelemisesta on kuitenkin vahvaa puhetta alistamista vastaan. Erityisesti viimeisen tuomion evankeliumissa olevat sanat: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle” (Mat. 25:40) antavat meille oikean suhtautumisen vähäisimpiin veljiin.

Raamatun suhtautumista orjuuteen ja toisen pakottavaan alistamiseen ei siis mitenkään voi pitää sallivana. Päinvastoin, Raamattu korostaa uskovien samanarvoisuutta Jumalan edessä ulkoisesta asemasta riippumatta. Toinen asia on se, ettei Raamatun ydinsanoma ole yhteiskunnallisissa asioissa ja kristittyjen ulkoisen aseman parantamisessa, vaan se on sanoma pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa. Kristittyjä ei kehoteta nousemaan sen aikaista yhteiskuntajärjestystä vastaan, mutta väkivaltaista alistamista käsketään kuitenkin välttämään. Ulkoista orjuutta tärkeämmäksi aiheeksi Raamatussa nouseekin toisaalta synnin- ja lainorjuus ja toisaalta vapaus johon Kristus on meidät vapauttanut. ”Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, te tulette todellisesti vapaiksi”, sanoi Jeesus (Joh. 8:36). Kun saamme jäädä vapaina Jumalan lapsina, Kristuksen armon varaan, ei ulkoiselle asemalle jää niin suurta painoarvoa.

Lauri Halme