Isä meidän

Matti Aaltosen luento Turun rukoushuoneella 28.5.2004

Miten rukoilla

Isä meidän- rukous on kaikkein henkilökohtaisin ja koskettavin katekismuksen kohta. Kun me alamme rukoilla, me käännymme Jumalan puoleen ja puhumme hänelle.

Mitä rukous on? Svebilius vastaa katekismuksessa: Rukous on nöyrää ja uskollista puhetta Jumalan kanssa, jossa me hänen tahtonsa mukaan pyydämme häneltä Jeesuksen nimessä sekä hengellisiä että ruumiillisia tarpeitamme ja myös kiitämme ja ylistämme hänen pyhää nimeään. Kristinopissa, joka oli ennen virallisesti käytössä, sanottiin rukouksesta, että se on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Se ei ole puhetta vain ylimalkaan, vaan se on sydämen puhetta. Tärkeää on, että pyydämme Jeesuksen nimessä. Eräs rukousta haittaava tekijä on nimittäin ainakin toisinaan se tunto, että minä en voi tämmöisenä puhua Jumalalle. En ole pyhä tai mikä sitten liekin se tunne. Meitähän ei kehotetakaan rukoilemaan itsessämme Jumalalle kelpaavina, vaan Jeesuksen nimessä. Olette ehkä joskus menneet hakemaan työpaikkaa tai toimittamaan jotain muuta asiaa ja se, jonka luo menette, on sellainen, ettei sinne oikeastaan meikäläisellä ole asiaa. Mutta kun joku on sanonut: kerro että minä lähetin sinut. Silloin on ainakin parempi mennä ja sanoa: se ja se kehotti minua tulemaan. Monta kertaa se saattaa vaikuttaa hyvin paljon, että tulee toisen lähettämänä. Näin myöskin me Jeesuksen nimessä rukoillessamme emme perusta mitään siihen, mitä me itsessämme olemme, vaan me sanomme taivaalliselle Isälle: Sinä annoit Poikasi Jeesuksen minun edestäni. Hänen nimessään minä nyt sinua lähestyn.

Me saamme pyytää häneltä hengellisiä ja ruumiillisia tarpeitamme. Isä meidän -rukouksessa puhutaan myös jokapäiväisestä leivästä. Luther selittää sen katekismuksessa hyvin laajasti. Ihminen saa tuoda kaikenlaiset asiat Jumalan eteen. Mutta me myös kiitämme ja ylistämme hänen pyhää nimeään. Se edellyttää, että me opimme tuntemaan sen Jumalan oikein, joka on niin rakastanut maailmaa, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään tähän Poikaan uskova hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Silloin myös kiitos ja suorastaan ylistys voi lähteä meidän rukouksemme mukana Jumalan korviin, ei ainoastaan anomiset ja pyynnöt. Voi kuinka hyvä olisi, jos me voisimme myöskin kiittää ja ylistää eli tuntisimme niin paljon Jumalaa, syntisten Vapahtajana, meidän taivaallisena Isänämme ja missä kaikessa muodossa häntä voimmekin tuntea, niin että me aivan kuin itsestämme myös kiittäisimme ja ylistäisimme.

Pistin muistiin muutamia Raamatun paikkoja, joissa tulee esille tämä nöyrä ja uskollinen ja yksinkertainen puhe Jumalan kanssa ja myöskin, kuinka Jumala vastaa yksinkertaisiin rukouksiin. Sekin voi nimittäin olla rukousta haittaava tekijä, jos tuntee, että pitäisi osata rukoilla perusteellisesti ja selvittää asiansa Jumalalle ikään kuin hän ei yhtään tietäisi, mistä on kysymys. Mutta rukous saattaa olla erinomaisen yksinkertaista. Vanhasta testamentista on esimerkkinä kuningas Daavid, joka raskaan lankeemuksensa jälkeen saa profeetta Naatanin vieraakseen. Tämä puhuttelee häntä hyvin taitavasti, niin että Daavid paljastuu syntiin langenneeksi ihmiseksi. Hänen rukouksensa siihen kohtaan kuuluu: minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaa. Ei mitään sen enempää. Ja tähän tulee välittömästi profeetta Naatanin suusta vastaus: Niin on myös sinun syntisi anteeksi annettu. Se oli kyllä lyhyt synnintunnustus ja siihen tuli se Jumalan vastaus. Tämä on tärkeä huomata.

Johanneksen evankeliumin toisessa luvussa kerrotaan häistä, joihin Jeesus opetuslapsineen ja Jeesuksen äiti oli kutsuttu. Kesken pitojen paljastui, että häiden valmistelijat eivät olleet osanneet varata tarpeeksi syötävää ja juotavaa. Tarjottava alkoi loppua. Se ei siis ollut millään tavalla hengellinen, vaan hyvin arkinen tilanne. Äidin rukous pojalleen kuului: heillä ei ole viiniä. Siinä ei ollut mitään johdantoa eikä johdattelua. Jeesukselle tuotiin tarve: heillä ei ole viiniä. Jeesuksen vastaus oli ensin hiukan tylyn tuntuinen, mutta kyllä hän vastasi siihen täyttämällä sen tarpeen, jonka hänen äitinsä hänelle toi.

Jeesuksella oli vertaus kahdesta miehestä, jotka olivat temppelissä rukoilemassa. Fariseus pitää pitkän ja kauniin rukouksen, jonka perusteella hän ilmenee hyvin hyvänä ihmisenä. Toinen sen sijaan on taaempana eikä oikein kehtaa edes nostaa katsetta ylös. Hänen rukouksensa on lyhyt: Jumala ole minulle syntiselle armollinen. Ei taaskaan mitään sen pidempiä ja syvällisempiä, vaan vain tilanteen esille tuominen: ole minulle syntiselle armollinen. Ja Jeesus selittää vertauksen sanomalla: tämä meni vanhurskaana kotiinsa. Hän oli Jumalalle otollinen ihminen. Se oli Jumalalle otollinen rukous. Se ryöväri ristillä, joka tunsi katumusta ja autuuden kaipausta, pelastuksen tarvetta, sanoo vierellään riippuvalle Jeesukselle: muista minua, kun tulet valtakuntaasi. Ei siinäkään ole sen pitempiä armonanomisia, mutta se tulee sydämestä. Se on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Voi kun minäkin pääsisin taivaaseen. Jeesus, muista minua kun tulet valtakuntaasi. Ja taaskin Jumalan vastaus on liitetty tähän mukaan meille kaikille nähtäväksi ja luettavaksi. Totisesti minä sanon sinulle, tänä päivänä sinä olet minun kanssani paratiisissa. Kanaanilainen äiti rukoilee tyttärensä puolesta, siis pakana ja todellakin kelvoton rukoilemaan juutalaisten Jumalaa. Hän tulee Jeesuksen luo ja sanoo: Herra auta, riivaaja vaivaa kauheasti minun tytärtäni. Ja kun Jeesus on häntä kohtaan tyly, niin eipä nainen hellitä vaan sanoo: Herra auta minua. Ja vielä sitten lyhyen sananvaihdon jälkeen Jeesus sanoo: mene rauhassa ja niin sen naisen tytär parani. Kun opetuslapset olivat menossa Genesaretin järvellä ja nousi myrsky ja Jeesus tuli vettä pitkin heidän luokseen, nämä miehet luulivat, että nyt tulee aave. Jeesus sanoi: älkää peljätkö, minä se olen, niin Pietari sanoi, jos se olet sinä Herra, niin käske minun tulla vettä pitkin sinun luoksesi. Hän halusi tällaisen merkin. Jeesus käski hänen tulla ja Pietari lähti. Ja sitten seurasi, mikä sopii hyvin meidänkin arkikokemukseemme. Kun Pietari näki kuinka tuuli ja järvi myrskysi, hän ei katsonutkaan enää Jeesukseen, vaan hän alkoi katsella niitä olosuhteita ja hän vajosi veteen. Silloin hän huutaa: Herra auta minä hukun. Jeesus ojensi kätensä ja veti hänet ylös.

Ehkä kaikkein merkillisin rukous on Jeesuksen oma rukous Getsemanessa. Jeesus on opetuslapsineen lähtenyt Öljymäelle. Siellä hän ottaa mukaansa kolme miehistä ja vetäytyy vähän kauemmas ja hän alkoi tulla tuskaan. Ne tapahtumat, joiden hän tiesi olevan aivan lähellä, alkoivat ahdistaa niin kuin ne ahdistavat tosi ihmistä. Ja siinä oli myös kaikki se, mistä me emme saa mitään käsitystä tuntemisten puolesta, maailman synnin paino hänen päällään. Jeesus huutaa Getsemanessa: abba, Isä, kaikki on mahdollista sinulle, ota pois minulta tämä malja, mutta ei mitä minä tahdon, vaan mitä sinä. Kaiken sen ohella, mitä tämä meille puhuu, niin tämä puhuu myöskin sen, kuinka me saamme rukouksessa huutaa Jumalalle juuri sen, mitä sydämessä on. Jeesuksen sydämessä oli tämä, voi kun voisi tämän välttää. Isä ota pois minulta tämä malja. Kuitenkin hän jaksoi rukoilla: mutta ei mitä minä tahdon vaan mitä sinä. Luukas kertoo, että tähän tuli myöskin vastaus. Enkeli tuli taivaasta ja vahvisti häntä. Ei ottanut pois ahdistusta eikä tuskaa, koskapa Luukas jatkaa välittömästi: ja kun hän oli suuressa tuskassa, mutta enkeli tuli ja vahvisti. Jumala vastasi tähän rukoukseen. Ja koska hänen tahtonsa oli, että hänen poikansa on maailman syntien sovinto, niin hän ei ottanut tätä maljaa pois, mutta hän vahvisti. Ja niin me saamme nyt sen uskoa, että sovitus on tehty. Se tarjotaan meille sanassa ja sakramenteissa. Me saamme sen uskoa. Tässä on joitakin esimerkkejä, jotka ovat puhuneet minulle siitä, kuinka yksinkertainen ja vilpitön rukouksen on tarkoitus olla ja kuinka Jumala vastaa sellaisiin.

Toisekseen Raamatussa puhutaan kestävästä rukouksesta, ettemme pettyisi siihen, että yhden kerran jälkeen ei tapahdu mukamas mitään. Luukas on tallentanut evankeliumiinsa kaksi Jeesuksen vertausta. Toisessa joku menee ystävänsä, ehkä naapurinsa luo, kun hänelle on tullut myöhään illalla vieraita, eikä hänellä ole tarjota mitään, ei edes leipää. Hän kolkuttaa naapurinsa ovelle ja pyytää: anna minulle leipää, koska minulle tuli vieraita. Toinen huutaa vain sisältä, että me olemme kaikki täällä jo makuulla. En minä sinulle nouse enää mitään antamaan. Siihen aikaan oltiin kai niin kuin siskonpetillä. Paha siitä on lähteä pimeässä hapuilemaan toisten yli, kun olisi pitänyt tulta iskeä jostakin. Mutta hän antaa sen tähden, että toinen ei hellitä. Tämä vertaus on kerrottu meille esimerkiksi, ettemme mekään hellittäisi. Kun Jaakob Vanhassa testamentissa taisteli enkelin kanssa, hän sanoi: en päästä sinua ennen kuin siunaat minua.

Toinen esimerkki on Jeesuksen vertaus leskivaimosta, jolle oli tapahtumassa joku vääryys. Leskivaimo kääntyi tuomarin puoleen, mutta eipä hän ollut halukas auttamaan. Mutta lopulta tuomari suostui, kun vaimo tuli toistuvasti pyytämään. Nämä ovat hyviä kehotuksia siihen, ettemme lannistuisi. Jeesushan jatkaa ensimmäisen vertauksen jälkeen, että jos te jotka, olette pahoja, annatte lapsillenne hyviä lahjoja, niin kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa hyviä lahjoja niille, jotka sitä häneltä anovat. Luukas mainitsee nimenomaan yhden lahjan, eli antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat. Eihän meidän tarvitse taivuttaa Jumalaa rukouksillamme. Silti meitä neuvotaan rukoilemaan hellittämättä samankin asian tähden, siinä uskossa, että me puhumme Isälle, emmekä jollekin haluttomalle naapurille tai kylmäkiskoiselle tuomarille. Me puhumme Isälle: Abba Isä, kaikki on mahdollista sinulle. Näin Jeesuskin rukoilee ja näin mekin saamme rukoilla ja hellittämättä.

Isä meidän-rukous

Katekismuksessa kysytään: Minkä tähden Jumalaa sanotaan tässä rukouksessa Isäksi. Sen tähden että muistaisimme hänen isällisen hyvyytensä ja rakkautensa ja sen, että hän on meidät luonut ja ottanut kasteessa lapsikseen; myös siksi, ettemme mitenkään epäilisi rukouksen kuulemista, kun lapsellisesti luottaen rukoilemme ja huudamme häntä avuksemme. Kun meidän kristillisyytemme on oikea ja elävä, niin se on lapsen suhde isään, Isään, joka on niin rakastanut maailmaa, että antoi ainosyntyisen Poikansa taivaasta kaikkien muiden lasten puolesta. Ja Paavali sanoo, että kun Jumala näin on tehnyt, niin kyllä hän antaa kaiken muunkin hänen kanssansa. Eli sitä rohkeammin me uskallamme rukoilla, sitä avoimemmin tuoda tarpeemme ja myös varmaan sitä helpommin sanomme kiitoksen, kun me ymmärrämme, että Jeesus lunasti meidät lapsen asemaan.

Katekismuksessa kysytään: Miksi sanomme, Isä meidän. Siksi että rukoilisimme häntä uskossa turvallisesti, emme ainoastaan itsemme puolesta, vaan myös muiden, varsinkin niiden, jotka ovat uskon veljiämme ja sisariamme. Minkä tähden pitäisi rukoilla erityisesti uskonveljien ja sisarien puolesta. On luonnollista alkaa siitä, mikä on lähinnä eli vastata ensimmäiseksi omasta perheestä, vanhemmista ja lapsista, omista veljistä ja sisarista. Ellei ala siitä, niin joku järjestys maailmassa menee kyllä sekaisin. Paavali kehottaa rukoilemaan erityisesti uskonveljien puolesta. Kun kaikki eivät pidä huolta omasta perheestään, niin tarvitaan myös naapuriapua ja muuta apua. Pietarin 2. kirjeessä kehotetaan meitä osoittamaan kristittyihin kohdistuvan rakkauden lisäksi yhteistä rakkautta. Pääasia on muistaa, että hän on meidän Isämme. Hän on kyllä minun Isäni, koska Jeesus on minut lunastanut. Kaste todistaa, että minut on liitetty Herraan Jeesukseen. Minä saan olla hänen opetuslapsensa. Mutta meitä on monta ja me kaikki pyrimme samaan päämäärään iankaikkiseen autuuteen. Meidän tulisi pitää yhtä, että kukaan ei jäisi matkalle. Niinpä on luonnollista, että me muistamme uskonveljiä ja sisaria, unohtamatta muita, jotka eivät nyt usko.

Sitten kysytään, mitä tarkoitetaan sanalla taivaissa ja vastataan: Se ei tarkoita sitä, että Jumala asuisi luodussa taivaassa, jossain erityisessä paikassa, sillä taivaisiin ja taivaiden taivaisiin hän ei mahdu. Nämä sanat ovat kuningas Salomon rukouksesta, kun hänen rakennuttamansa temppeli vihittiin käyttöön. Kuitenkin Jumala on luvannut olla tässä temppelissä läsnä. Maan päällä on paikka, seurakunta, jossa Jumala on läsnä. Mikä se taivas on, jota tässä tarkoitetaan, se Jumalan asunto, jonne Herramme Jeesus meni valmistamaan meillekin sijaa. Ainakin sen voimme ymmärtää, että taivas on jotakin aivan toista kuin tämä maailma. Siinä ei ole pimeyttä, ei kuolemaa, ei tuskaa, ei syntiä, ei mitään lankeemusta, ei mitään, mikä masentaa, vaan kirkkautta, kiitosta, ylistystä ja rakkautta. Siinä taivaassa Jumala asuu. Sieltä hän kuulee ja sinne hän meitäkin johdattaa. Sinne hän meidät haluaisi. Me rukoilemme tällaista Jumalaa, jonka asuntoihin olemme matkalla.

Me rukoilemme Isä meidän -rukouksessa, että Jumalan nimi olisi pyhitetty, että hänen valtakuntansa tulisi ja että hänen tahtonsa tapahtuisi. Luther sanoo tähän tärkeän asian: Jumalan nimi on kyllä itsessään pyhä, ilman meidän rukoustamme. Jumalan tahto tapahtuu ilman meidän rukoustamme. Hänen valtakuntansa tulee ilman meidän rukoustamme, mutta me rukoilemme, että kaikki tämä tapahtuisi meidänkin tykönämme sekä niiden elämässä, joiden puolesta tässä myös rukoilemme. Meidän ei tarvitse taivuttaa Jumalaa rukouksillamme, mutta tällä tavalla me ikään kuin ikään kuin toimitamme Jumalan tahtoa ja valtakuntaa ja nimen pyhyyttä elämäämme. Tämä rukous on siinä mielessä tärkeä, että Jumalan nimi olisi meille pyhä ja rakas, että hänen valtakuntansa olisi meidän elämänpiirimme ja että Jeesus asuisi uskon kautta meidän sydämessämme ja että hänen tahtonsa tapahtuisi. Lapsellisesti puhuen hän ikään kuin sieltä ylhäältä näkee kokonaisemmin asiat kuin me koskaan täällä maan päällä. Vaikka emme osaa mainita erityisesti mitään asiaa, missä toivoisin sen tapahtuvan, mutta rukoilemme kuitenkin, että tapahtuisi, ei mikään muu kuin Jumalan tahto.

Sama koskee sitten leipää, syntien anteeksiantamusta ja varjeltumista kiusauksista, nimenomaan siitä kaikkein pahimmasta, epäuskosta ja epätoivosta, joka vie pois Jumalasta. Kyllä Jumala antaa leipää. Hän antaa aurinkonsa paistaa ja sateensa tulla niin hyville kuin pahoille. Hän on valmistanut täydellisen syntien anteeksiantamuksen. Sitä hän vain odottaa, että yhä uudet ihmiset ja yhä uudestaan rohkeasti sitä pyytäisivät ja ottaisivat uskossa vastaan. Jumalan varjeleva voima, niin kuin psalmissa 91 kuvataan hänen enkeliensä toimintaa, vaikuttaa kyllä maailmassa, mutta me rukoilemme, että tämä kaikki tapahtuisi myös meidän elämässämme.

Me päättämme rukouksen ylistykseen: sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Svebilius kysyy, miksi rukous päätetään näillä sanoilla ja vastaa: Sen tähden, että me olisimme varmoja rukouksemme kuulemisesta, sillä hän on voimallinen ja laupias kuningas, joka tahtoo ja voi auttaa ja me olemme hänen valtakuntansa jäseniä ja alamaisia. Meidän tulee siitä oppia päättämään myös omat rukouksemme ylistyksellä ja kiitoksella. että olisimme varmoja rukoustemme kuulemisesta. Jumala kyllä kuulee kaikki rukoukset, mutta ei hän aina vastaa, niin kun me odotamme tai sillä hetkellä kuin me sitä kovasti toivomme. Emme koskaan saisi sanoa, että Jumala ei kuule, mutta sen me kyllä voimme todeta, että eipä hän nyt näytä vastaavan tai vastasi kieltävästi. Tällä ylistyslauseella me ilmaisemme, että me olemme varmoja rukouksemme kuulemisesta.

Mitä sitten merkitsee aamen. Aamen on sellainen sana, jolla rukoilija toivottaa itselleen sitä, mitä hän on rukoillut, vieläpä osoittaa olevansa varma siitä, että Jumala kuulee rukouksen, minkä vuoksi hän niin kuin sinetillä lukiten sanoo: aamen, niin se tapahtukoon. Kun jumalanpalveluksessa on aamenen paikka, niin sen on oikeastaan aina tarkoitus olla seurakunnan sana. Kun liturgi alttarilta päättää päivän rukouksen sanoihin: kuule meitä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, niin seurakunta laulaa siihen: aamen. Se ei ole tarkoitukseton laulunpätkä, vaan se on vahvistus: minä liityn aamenellani siihen rukoukseen. Oikeastaan saarnankin päälle seurakunnan pitäisi sanoa aamen.

Kuuleeko Jumala aina rukouksemme? Svebilius vastaa: Kun rukoilemme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä. Jos emme kohta saa sitä, mitä olemme rukoilleet, niin hän antaa meille parempaa ja hyödyllisempää. Kun Jumala ei toisinaan näytä kuulevan, Jumala menettelee niin ensinnäkin koetellakseen siten meidän kärsivällisyyttämme ja uskomme lujuutta ja toiseksi muistuttaakseen meille hitauttamme ja kovakorvaisuuttamme, kun hän etsii ja kutsuu meitä parannukseen. Sitten hän opettaa meitä rukoilemaan ja iloitsemaan entistä enemmän silloin kun meitä kuullaan ja autetaan. Nämä ovat semmoisia asioita, jotka taitavat olla siitä vaikeammasta päästä Jumalan koulussa. Mutta näin se on ymmärretty koko kristinuskon olemassaolon ajan ja jo Vanhassa testamentissa, että Jumala kuulee, mutta hän saattaa koetella. Onhan sitten kristityillä myös kokemuksia siitä, että Jumala vastaa erinomaisen ihmeellisesti. Mutta sitten on myös tätä, että tuntuu, ettei mitään tapahdu. Mutta silloinkin Jumala pitää meitä ikään kuin kämmenellään. Ja jos näyttää, että nyt alkaa käydä hullusti, niin hän sulkee oikein kätensä meidän ympärillämme. Me emme koskaan joudu Jumalalta hukkaan. Mutta joskus hän katsoo, että nyt tuo lapsi kyllä tarvitsee vähän koulutusta, kasvatusta, oppiakseen käytännössä uskoa, toivoa ja rakkautta ja mitä sitten Jumala näkeekin meidän tarvitsevan. Me saisimme aina lähteä siität, että olemme Jumalan käsissä. Jeesus itse sanoo, ettei kukaan voi riistää niitä, jotka Isä on antanut hänelle. Ja jos joku itse lähtee poispäin, niin kyllä se paimen juoksee perässä, niin kuin Jeesuksen vertaus sanoo. Ei ole ollenkaan helppoa lähteä pois Jumalasta, ainakaan iankaikkisesti.

Raamatun lupauksia rukoukselle ja rukouksesta. Ps 50:5: Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua. Me saatamme joskus pitää pahana rukouksia, jotka rukoillaan vain hädän päivänä. Mutta hädän päiväkin saattaa olla sikäli terveellinen, että se panee meidät huutamaan, ja Jumala mielellään vastaa osoittaakseen voimansa, kunniansa ja rakkautensa. Sitten meissä saattaa syntyä kunnioitus Jumalaa kohtaan ja elävää kristillisyyttä ihmisen sydämeen. Psalmissa 145 on lupaus: Herra on lähellä kaikkia, jotka häntä avuksensa huutavat, kaikkia jotka totuudessa häntä avuksi huutavat. Tämän totuuden ymmärrän niin, että se on juuri sitä, mitä sydämessä on, emme yritä olla mitään muuta, emme pahempia emmekä parempia kuin olemme. Jos meillä on synnin tunnustus, niin sanomme: olen tehnyt syntiä Herraa vastaan. Jumala ole minulle syntiselle armollinen. Jos meillä on mielessämme joku vaiva, niin voimme sanoa: abba, kaikki on mahdollista sinulle. Ota pois minulta tämä malja. Se on jotain hyvin yksinkertaista. Vuorisaarnassa Jeesus sanoo: Anokaa niin teille annetaan, etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan, sillä jokainen anova saa ja etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Profeetta Joelin kirjassa on sana, jota lainataan Uudessa testamentissa ainakin parissa kohtaa: Jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Roomalaiskirjeen 10. luvussa on tämä toinen lainaus Joelin kirjasta. Paavali sanoo: Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä, sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat, sillä jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sitten on tämä ihmeellinen filippiläiskirjeen kohta. Paavali istuu vankilassa ja kuitenkin täynnä iloa. Sieltä hän kirjoittaa: Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Kaikessa saattakaa pyyntönne Jumalalle tiettäväksi. Se on kuin Marian rukous: heillä ei ole viiniä. Se on se pyyntö, jonka hän tekee tiettäväksi. Siihen liittyy lupaus: Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Kun me tällä tavalla rukoilemme arkailematta, rohkeasti ja kuitenkin sitten jättäen Jumalan tahdon varaan sen, mitä rukoilemme, niin Jumala varjelee sydämemme ja ajatuksemme niin, että pysymme Kristuksessa Jeesuksessa ja olemme niitä, joita johdatetaan, kun he kulkevat rukoillen.