Tiedote 13.3.2020 koronaviruksen leviämisen vaikutuksista

13.3.2020

Koronaviruksen leviäminen Suomessa aiheuttaa monia muutoksia myös Esikoiset ry:n toiminnassa. Lähtökohtaisesti seuraamme ja noudatamme THL:n ohjeistuksia, koskien kaikkea seurakunnan toimintaa.

1. Pyhäseuratoiminta keskeytetään kaikilla paikkakunnilla toistaiseksi 15.3. alkaen. Hallitus pitää tulevalla viikolla hätäkokouksen, jossa laaditaan suunnitelmat ja suositukset seuratoiminnasta tuleviksi viikoiksi.
Sunnuntaina 15.3.2020 klo 10 on Hämeenlinnassa Vanajan kirkossa jo aiemmin sovittu Esikoisten kirkkopyhä. Se toteutetaan sanajumalanpalveluksena, jossa saarnaa Eero Nieminen. Tilaisuus on kuunneltavissa netin ja puhelimen kautta.

2. Isoja seuroja ei järjestetä maalis-huhtikuun aikana.

3. Lähetysohjelma Venäjälle ja Viroon keskeytetään maalis-huhtikuun osalta. Tämä koskee sekä seurakuntamatkoja että leirejä.

4. Henkilökohtainen vastuu. Edelleen on tärkeää, että jokainen kantaa henkilökohtaisen vastuunsa tartuntojen torjumiseksi. Keskeisinä keinoina ovat hyvä käsihygienia (käsien pesu saippualla) sekä käsien desinfiointi. Epidemia-aikana suositellaan myös välttämään kädestä tervehtimistä.

Esikoiset ry
Tiedotus