Talvileirillä Rzhevissä 4-6.1.2019
29.1.2019
Volgan varrella sijaitsevasa Rzhevin kaupungissa järjestettiin tammikuussa talvileiri, jonne kokoontui nelisenkymmentä leiriläistä Rzhevistä, Moskovasta, Tveristä, Velikije Lukista ja Jaamasta. Esikoisten saarnaajia oli pyydetty opettamaan leirillä aiheista perisynti ja rippi. Matkaan lähtivät sananpalvelijoina Aulis Ansaharju ja Sakari Siltala, tulkkina Santeri Ikko ja autokuskina Antti Puuska. Matka tehtiin lentäen Moskovaan Sheremetyevon kentälle, josta vuokra-autolla ajettiin Rzheviin. Vieraat ehtivät leirille sen ensimmäisen päivän illaksi, ja Saku piti puheen tekstinään 1.Piet.1:13-25. Illalla oli vielä leiriläisten ohjelmaa, mm.jouluevankeliumin esitystä sanoin, kuvin ja lauluin. Oli merkille pantavaa, miten hyvin leiriläiset osaavat meille tutut joululaulut. Näiden jälkeen oli ulkona kirkon pihalla makkaran paistoa ja yhdessäoloa. Lauantaiaamun alkoi perisynti-aiheen käsittelyllä Auliksen alustuksen myötä. Myöhemmin leiriläiset lähtivät mäenlaskuun ja vierailijat kävelyreissulle kaupungille. Iltapäivällä Saku piti alustuksen aiheesta rippi. Alustusten jälkeiset keskustelut olivat erittäin vilkkaita. Iltasaunan ja aterian jälkeen oli aikuisten keskusteluhetki kirkkoherran vaimon Natalia Antipovin johdolla. Ilta päättyi leiriläisten ohjelmaan, jonka yhteydessä pakkasukkokin piipahti paikan päällä. Sunnuntaina vietettiin messua klo 11, jossa liturgian toimitti Valeri Antipov ja Aulis saarnasi päivän tekstistä Matt.2:1-12. Kirkossa oli noin 40 henkeä, joista lapsia noin kolmannes. Jumalanpalveluksen jälkeen vieraat saivat kiittää Rzhevin ystäviä yhteisistä leirihetkistä, joissa koettiin kristittyjen yhteyttä. Kiitos Taivaan Isälle siunauksesta ja huolenpidosta tämänkin matkan aikana!
Antti Puuska |