Johanneksen evankeliumissa Jeesus valmistaa opetuslapsiaan hetkenä, jolloin heidän maailmansa on järkkymässä. Pian on aika, jolloin Hän ei enää ole näkyvästi heidän kanssaan. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen (Joh.16:23-24).

Jeesus kehottaa opetuslapsia rukoukseen tulevien ahdistusten keskellä: rukous ei ole vain lisävaruste kristityn elämässä vaan elinehto ja siihen myös liittyy valtava lupaus. Se on syntisen ihmisen ja armollisen Jumalan välinen yhteys, jonka Kristus on avannut meille. Isä kirkastettiin Pojassa Golgatan ristillä, siinä Isän rakkaus oli suurimmillaan. Tähän rakkauteen Jeesus viittaa sitoessaan rukouksen nimeensä ja antaessaan rukousvastauksia: Että Isä kirkastettaisiin pojassa ja ilomme olisi täydellinen (Joh.14:13).

Jeesus opettaa vuorisaarnassa: Ja kun rukoilette, älkää olko niin kuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät (Matt. 6:5). Rukoillessamme me emme tule Jumalan eteen omalla hurskaudellamme, hyvyydellämme tai rukoustaidoillamme. Rukous ei ole näyttämistä toisille, eikä hengellisen elämän suoritus, jossa uskoamme mitataan, miten hyvin olemme onnistuneet. Jeesus jatkaa: kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle. On lohdullista, että Jumala ei kuule meitä siksi, että rukoilisimme mielestämme oikein. Hän näkee, tietää ja tuntee meidät ja tarpeemme, hänelle meidän ei tarvitse esittää. Saamme olla syntinen, köyhä ja avuton hänen edessään, Jumala kuulee huutomme. Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!

Juha Siltala

Jumalan armosta olen saanut syntyä ja kasvaa kristittyyn perheeseen. Saanut osakseni rakkautta ja huolenpitoa niin omalta perheeltäni kuin läheisiltä ihmisiltä. Olen saanut kokea, että Jumala on Pyhän Henkensä kautta ohjannut nuoruuden valintojani. Minun kanssani moni muukin teistä varmaan kokee, että erehdyksiäkin on ollut, samoin lankeamisia Jeesuksen viitoittamalta tieltä. Uneliaisuus ja lihan vaikutukset ottavat toisinaan meissä valtaa. Kun Pyhä Henki saa ohjata ja johdattaa, omatunto alkaa kolkuttaa.  Silloin on hyvä pysähtyä, kuunnella, avata silmät sille suurelle työlle, minkä Jumala on järjestänyt meille jokaiselle. Sovituksen Jeesuksessa Kristuksessa.

 Saamme olla vapaita taivaankansalaisia tässä maailmassa uskomalla synnit anteeksi annetuiksi Jeesuksen tähden. Matkan kiusaukset ja vaivat eivät lopu nuoruuteen, kuten tiedämme, vaan ovat joka päivä jokaista meitä lähellä. Mutta Jumalan lapsina ja taivaan kansalaisina meillä on Puolustaja, joka on uhrannut itsensä sinun ja minun edestä. Jääkämme tänään siihen rauhaan, minkä saamme Herralta Jeesukselta Kristukselta. 

”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko levoton älköönkä pelätkö. (Johannes 14:27)

Anssi Rintala 

Jumalan kansan sydämessä elää kaipaus, jota mikään tässä maailmassa ei voi täyttää.

Se on koti–ikävä taivaalliseen kotiin; sinne missä Isä odottaa lapsiaan. Tämä kaipaus on merkki siitä, että kuulun johonkin suurempaan. Kuulun Jumalan valtakuntaan, joka ei ole tästä maailmasta. Raamattu kuvaa uskovia niin, että he ovat vieraita ja muukalaisia tämän maan päällä.

Kun kuljemme tämän elämän matkan läpi, koemme usein iloja ja suruja. Mutta sydämissämme tiedämme, että tämä elämä ei ole lopullinen päämäärä.

Tämä elämä ei ole päämäärä, vaan valmistautuminen tulevaa varten. Me olemme luodut tulemaan onnellisiksi, omistamaan iankaikkinen kirkkaus Jeesuksessa Kristuksessa. Me olemme luodut tulemaan autuaiksi ja omistamaan tämän Isän kodin. Me saamme kerran nähdä Jumalan ja Vapahtajan kirkastettuna Isän kodissa. Tämä on päämäärä.

Tämä koti-ikävä herää usein niinä hiljaisina hetkinä rukouksina ja huokauksina, kun elämä tuntuu raskaalta. Usein näillä vaikeilla hetkillä saa tuntea, että on Isän koti, jossa kaikki on kerran hyvin. Tämä kaipaus ajaa meitä lähemmäksi Jumalaa. Silloin saamme tuntea hänen läsnäoloa sydämissämme. Tämä kaipaus saa meidät turvautumaan hänen Pyhän sanansa armolupauksiin. 

Jumalan kansa on kautta aikojen ollut matkalla. He eivät ole kiinnittäneet katsettaan pelkästään siihen mikä näkyy, vaan siihen mikä on luvattu. Niin kuin heprealaiskirjeen kirjoittaja kirjoittaa: 

”Sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme”. (Hepr.13:14)

Koti-ikävä luo meille toivoa. Se muistuttaa meille sitä, että eräänä päivänä matka päättyy ja pääsemme perille. Se muistuttaa myös meitä siitä, että olemme matkalla kohti iankaikkista iloa ja silloin kaikki murheet ja kyyneleet pyyhitään pois. Silloin saamme tuntea täydellisen ilon ja rauhan sekä Jumalan läsnäolon taivaan kodissa.

Siksi saamme kulkea eteenpäin luottavaisin mielin. Emme kulje yksin vaan Jumala kulkee kanssamme jo nyt. Jokainen askel vie lähemmäksi taivaan kotia. Tänäänkin saamme jatkaa matkaa oikeaa kotimaata kohden.

Pyydetään kiitollisina rukouksin, että Jumala säilyttäisi meissä oikean koti-ikävän. 

Timo Rantala

Huhtikuun lopulla on tarkoitus tehdä seuramatka bussilla kevään Saarenmaan seuroihin ja torstaina illalla ja perjantaina päivällä pidetään seuratilaisuus myös Haapsalussa.  

Bussi lähtee Lahdesta Helsingin satamaan varhain torstaiaamuna, Helsingistä Tallinnaan ja Tallinnasta edelleen Haapsaluun. 

Perjantai-illaksi matkustamme Saarenmaalle, jossa seuroja ja kanssapuheita perjantaina ja lauantaina, sunnuntaina messut Kuressaaren kirkossa ja Puhan leirikeskuksessa. 

Yöpymiset kylpylähotelleissa sekä Haapsalussa että Kuressaaressa.  

Maanantaina matkustetaan kotiin, laiva on Helsingissä noin kello 19:30. 

Lähetysmiehinä ovat Timo Aaltonen ja Pekka Lahtinen. 

Matkan järjestäjänä toimii Esikoiset ry Helsingin lähetysjaos. 

Lisätietoja Sirpa Hyttiseltä tai Pekka Kemppaiselta 

Ilmoittautumiset 22.3.2026 mennessä 

sirpa.hyttine@gmail.com, puhelin 040-731 3650 

pekka@kempiiri.fi, puhelin 0400-538 900 

Yksityiskohtaisempi aikataulu, matkan hinta ym. selviävät kun tiedämme osallistujien lukumäärän.  

Voimme kukin tutkia omaa elämäämme ja sitä millä tavoin minä olen toiminut ja toimin pienenä paimenena Jumalan valtakunnan työssä. Jokaisella meillä on oma tehtävämme, niiden lahjojen ja voimavarojen mukaan mitä Jumala on meille itse kullekin antanut. 

Monta kertaa tässä tehtävässä kokee itsensä heikoksi ja kykenemättömäksi. Jumalan Sanassa on kuitenkin lohduttavat sanat, että Hän on heikoissa väkevä. Raamatussa on myös esimerkkejä ihmisistä, jotka kokivat itsensä heikoiksi, mutta Jumala vahvisti heitä, kun he ottivat tehtävän vastaan ja halusivat sitä uskollisesti tehdä. Ei omaksi kunniaksi, vaan pyrkien pitämään laumaa koossa Jumalan kunniaksi.

Yhtenä esimerkkinä on Mooses. Jumala kutsui häntä tehtävään. Mooses vastusteli. ”Oi Herra, minä en ole puhetaitoinen mies; en ole ollut ennen enkä senkään jälkeen, kuin sinä puhuit palvelijallesi, sillä minulla on hidas puhe ja kankea kieli. Ja Herra sanoi hänelle. Kuka on antanut ihmiselle suun, tahi kuka tekee mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö minä Herra? Mene siis nyt, minä olen sinun suusi apuna ja opetan sinulle, mitä sinun on puhuttava”. (2.Moos.4:10-12)

Paavali antoi ohjeen Timoteukselle kirjeessään. Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen. Saamme kukin pyytää Jumalalta oikeanlaista mieltä ja voimaa evankeliumin eteenpäin viemisessä. On kyse sananpalvelijoista, edellä veisaajista, pyhäkoulun opettajista, nuorten kanssa toimivista, perheen äideistä ja isistä, myös iäkkäistä ystävistä. Jokainen olemme Jumalalle tärkeitä. Tehdään ilolla Jumalan valtakunnan työtä pieninä paimenina lahjojemme ja Jumalan antamien voimien mukaan. Rukouksen lahjan on Jumala meille kullekin antanut. Taivaallinen Isä työtämme siunatkoon. Aamen. 

Timo Marttinen

Pääsiäisen ilo ei jää vain tyhjälle haudalle – se kulkee myös arkeen, sinne missä opetuslapset ovat. Järven rannalla he palaavat tuttuun työhönsä, kalastamaan. Yö oli kuitenkin vaikea, saalis jäi saamatta. Vasta aamun sarastaessa rannalla seisova Jeesus kutsuu heitä heittämään verkot vielä kerran. Ja silloin verkot täyttyvät.

Tämä tapahtuma kertoo meille siitä, että ylösnoussut Jeesus kohtaa meidät aivan tavallisessa elämässä. Hän ei odota meitä vain juhlahetkissä tai kirkon pyhyydessä, vaan arjen keskellä – työn, väsymyksen ja epävarmuudenkin keskellä. Jos yritämme selvitä omilla voimillamme verkkomme jäävät tyhjiksi, kuten opetuslapsilla kävi. Silloin Jeesus tulee luoksemme ja auttaa. Hän ei aina tule suuruudessa ja mahtavuudessa, vaan hiljaisena kutsuna armonvälineissään Sanassa ja sakramenteissa. Niissä Hän kohtaa meidät keskeneräisinä, tyhjien verkkojen äärellä.

Opetuslapset tunnistavat Jeesuksen vasta saatuaan merkin - runsaan saaliin. Näin usein meidänkin silmämme avautuvat vasta vähitellen. Kuitenkin Jeesus on läsnä, vaikka emme heti häntä huomaa. Hän kutsuu meitä tänäänkin luottamaan Sanaansa, vaikka meidän oma mielemme ja ajatuksemme usein ailahteleekin.

Ylösnousseen todistajina emme puhu vain menneestä ihmeestä, vaan elävästä Herrasta, joka toimii yhä. Hän täyttää tyhjyytemme, antaa merkityksen elämäämme ja kutsuu yhteyteensä. Häneltä me saamme ravinnon, joka kantaa iankaikkiseen elämään.

Tämän viikon sunnuntain latinankielinen nimi Quasimodogeneti – “kuin vastasyntyneet lapset” – muistuttaa meitä luottamuksesta. Niin kuin lapsi turvautuu vanhempaansa, mekin saamme turvautua ylösnousseeseen Jeesukseen. Hän tuntee meidät, kutsuu jokaista nimeltä ja lähettää todistajikseen maailmaan.

Ylösnoussut Jeesus seisoo tänäänkin rannalla. Hänen Sanansa kantaa. Saamme tänäänkin uskoa kaikki synnit anteeksi Hänen pyhässä nimessä ja kalliissa ja viattomassa sovintoveressään. 

Herra, meidän Jumalamme.
Sinä herätit Poikasi kuolleista
ja annoit monen todistajan julistaa
hänen ylösnousemistaan.
Auta meitä ottamaan uskossa vastaan
heidän todistuksensa.
Avaa silmämme näkemään,
kuinka Vapahtaja vieläkin tulee luoksemme
Sanassa ja sakramenteissa
ja julistaa rauhansa.
Karkota epäilyksemme ja vahvista uskomme,
niin että tunnustamme hänet Herraksemme
ja Jumalaksemme.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden. Aamen. 

Timo Laine

Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi.

Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet. Tämä oli minun sanomani teille.”

Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille. (Matt.28:1-8)

Varhain sunnuntaiaamuna Jeesuksen haudalle tulleet naiset kokivat hämmentäviä hetkiä. Ei ollut kuin vähän aikaa siitä, kun he joutuivat katselemaan kuinka heille niin rakas Jeesus oli raakalaismaisesti pahoinpideltynä ja häväistynä teloitettu tuskallisesti ristillä. Keihäänpistolla oli varmistettu että hän oli varmasti kuollut, ja he näkivät kuinka monin tavoin runneltu ruumis vietiin kalliohautaan. Hauta suljettiin isolla kivellä, sinetöitiin ja asetettiin vartijat haudan eteen. Jeesus oli lopullisesti menetetty.   

Matteus kertoo evankelistoista tarkimmin naisten kohtaamisesta enkelin kanssa. 

Taivaasta tuli suuri kirkkaus, kuin hohtava salama ja puhtaan valkoinen lumi. Maa vapisi ja järisi. Vartijatkin alkoivat vapista ja kaatuivat niin kuin kuolleina maahan.  Suuri kivi vieritettiin pois haudan suulta ja naiset saivat katsella hautaan.

Enkelit ovat usein sanoman tuojia, heillä on sanoma heidän suussaan. Samoin oli tälläkin pääsiäisaamun enkelillä. Hän toi sanoman hämmentyneille, epätoivoisille ja kovin murheellisille ihmisille: Älkää te pelätkö. Minä tiedän että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin hän sanoi. Katsokaa itse, tuossa hän oli, enää ei ole kuin tyhjät käärinliinat. Menkää kiireesti ja kertokaa muillekin: Hän on noussut kuolleista.

Tämä sanoma on sama vielä tänäänkin. Se kuuluu erityisesti kaikille murheellisille ja epätoivoisille. Se kuuluu niille pelästyneille joita taivaasta tullut valo on valaissut niin että maa jalkojen alla on alkanut järistä. Enkelin sanoma kuuluu niille, jotka etsivät ristiinnaulittua Jeesusta.

Kun Sanan valo valaisee ihmistä, se näyttää synnin turmeleman ihmisen. Sellaisena ei voi kelvata Jumalalle, ja lähtöhetki elämästä tulee lähemmäksi joka päivä. Maa alkaa järistä ja pelko saavuttaa. Olisi löydettävä apua, mutta Jeesuskin on kuolleena suuren ja raskaan oman itsensä parantamisen ja vaatimusten kivipaaden takana. 

Enkelin sanoma on ihana: Älä sinä pelkää, minä tiedän että sinä etsit ristiinnaulittua Jeesusta. Sinun on pakko etsiä apua itsesi ulkopuolelta, ristiinnaulitusta ja kaiken täyttäneestä Mestaristasi. Oman onnistumisesi raskas taakka siirretään sivuun, ja katso nyt itse; ristiinnaulittu, kaikki sinunkin syntisi sovittanut Jeesus Kristus on noussut kuolleista ja hän elää. Sinäkin saat nähdä elävän ja ylösnousseen Vapahtajasi. Usko tämä itse ja mene kertomaan siitä muille.

Pääsiäisaamun sanoma on kuittaus siitä, että työ on nyt tehty. Tehtävä, johon Isä lähetti Poikansa, on loppuun suoritettu. Pojan tehtävänä oli sovittaa koko maailman synti ja avata tie Taivaan kotiin jokaiselle häneen uskovalle.

Kaikki on nyt valmista meitä syntisiä varten. 

Kiitetään siitä Isää Jumalaa ja Poikaa Jeesusta Kristusta. 

Aarno Konttinen

Hinta täysihoidolla 67,30€/hlö (omat lakanat ja pyyhe mukaan). Ilman yötä ja aamupalaa 29,30€/hlö. Ilmoittautumislomakkeella mahdollisuus ilmaista huojennustarve, niin olemme teihin yhteydessä. 

Aiheena avioliiton raamatulliset perusteet, suhdetarpeet sekä myötätunto ja hyväksyntä. Mukana luennoimassa Markku ja Maria Ihonen. Syvennymme aiheisiin pienryhmissä. 

Ilmoittautumiset ja ruoka-aineallergiat ilmoituslomakkeen kautta 14.4. mennessä. 

Avioliittotapahtumaan on ilmoittautunut tällä hetkellä tapahtuman täydeltä väkeä, kysy paikkatilannetta Aarolta tai Katilta, puhelinnumerot alla.

Lisätietoja: Aaro Hyttinen 0505528743 tai Kati Hyttinen 0505607473

Lämpimästi tervetuloa❤️

"Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!" Ja saatuansa nuoren aasin Jeesus istui sen selkään, niin kuin kirjoitettu on: "Älä pelkää, tytär Siion; katso, sinun kuninkaasi tulee istuen aasin varsan selässä". Tätä hänen opetuslapsensa eivät aluksi ymmärtäneet; mutta kun Jeesus oli kirkastettu, silloin he muistivat, että tämä oli hänestä kirjoitettu ja että he olivat tämän hänelle tehneet.  (Joh:12:12-16).

Tuleva sunnuntai on palmusunnuntai. Palmusunnuntain ja 1. adventtisunnuntain evankeliumitekstit kertovat samasta tapahtumasta. Kristus saapui Jerusalemiin pääsiäisjuhlia varten alhaisena ratsastaen aasin selässä. Kansa meni Jeesusta vastaan ja he ottivat hänet vastaan Israelin kuninkaana kuten evankeliumiteksti sen kertoo. Palmusunnuntaista alkoi kunnian kuninkaan alennustie. Betaniassa voideltu Jeesus ratsasti Jerusalemiin kohti kärsimystään ja kuolemaansa. Hän meni toteuttamaan lunastustyön puolestamme, sovittamaan syntimme Jumalan kanssa; kärsimällä, kuolemalla ja voitollisella ylösnousemuksella. Me saamme ottaa uskolla vastaan tuon Jeesuksen suorittaman sovituksen. Jeesus on omalla verellään lunastanut meidät iankaikkiseen elämään. Saamme elää vapaina Jumalan lapsina ja Jeesuksen seuraajina sen ajan, joka meille on suotu elämän matkaksi. 

”Käykäämme siis Jerusalemiin, on ikuinen kirkkaus siellä. Ja luoksensa kerran hän kokoaa ne, jotka hän tunsi tiellä.” (Virsi 54:4)

Aaro Hyttinen

Maria, Herran äiti,

ei nähnyt eteenpäin,

Jumalan suuren kutsun

hän otti vastaan näin:

Sinua palvelen,

ja vaikken tiestä tiedä,

saat minne tahdot viedä,

ääntäsi kuuntelen. 

Enkeli Gabrielin ilmestyminen Marialle ja se ihmeellinen viesti, jonka hän toi, oli valtava muutos nuoren juutalaistytön elämässä. Maria varmasti tiesi kuinka jyrkästi hänen ympärillänsä olevat ihmiset, ehkä läheisetkin, suhtautuisivat kun saisivat tietää hänen olevan raskaana ennen avioliittoa. Varmaan Maria pelkäsi erityisesti Joosefin ja vanhempiensa reaktiota. Virren sanoin, Maria ei voinut nähdä eteenpäin, hän ei voinut tietää mitä elämä, tämä valtavan enkelin viestin jälkeen, toisi tullessaan. Kuitenkin Maria oli valmis siihen, että Herra saisi viedä häntä sinne, minne tahtoi.

Meillä ei ole Marian kutsumusta, mutta kaikilla meillä on oma kutsumuksemme. Herra tahtoo viedä armahtamiaan valtakuntansa työhön ja kutsuu meitä erilaisiin tehtäviin ja erilaisiin kohtaamisiin. Olemmeko me uskollisia Pyhän Hengen ehkä hiljaisellekin äänelle ja voimmeko me kaikista vaikeuksista, peloista ja uhkakuvista huolimatta vastata Marian tavoin: ”Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit”.

Viidennessä säkeistössä laulamme:

Ja niin kuin Herran äiti,

myös kirkko Kristuksen

voimaa ja valtaa vailla

on kehto laupeuden.

Se tehdään köyhäksi.

Kun siltä kaikki puuttuu,

sen voimattomuus muuttuu

ylistysvirreksi.

Nuori, ilmeisesti köyhissä oloissa kasvanut Maria, oli tosiaan voimaa ja valtaa vailla. Samalla tavalla Kristuksen kirkko on kaikkea ulkoista ja näkyvää voimaa ja valtaa vailla, mutta silti se on laupeuden kehto silloin kun se saa viedä armon evankeliumia syntisille ihmisille. Se täytyy tehdä omasta puolestaan niin köyhäksi, että siltä kaikki puuttuu. Itsessään tyhjänä se saa kuitenkin omistaa Kristuksen omaksi pyhyydeksensä ja täydelliseksi puhtaudeksensa. Silloin sen voimattomuus muuttuu ylistysvirreksi.

-Lauri Halme

Sunnuntai

10.00     Messu kirkossa

11.00     Kahvitarjoilu seurakuntatalolla

12.00     Seurat kirkossa

              Väliajalla ruoka- ja kahvitarjoilu seurakuntatalolla

              Sananpalvelijoiden kokous Riihikosken seurakuntatalolla

15.30     Virsilaulutilaisuus kirkossa

17.00     Seurat kirkossa

              Kahvitarjoilu seurakuntatalolla

19.00     Nuortenilta

Maanantai

11.00      Kahvitarjoilu seurakuntatalolla

12.00      Seurat kirkossa

               Väliajalla ruoka- ja kahvitarjoilu seurakuntatalolla

16.00      Seurat kirkossa

               Kahvitarjoilu seurakuntatalolla

Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita Pöytyälle valtakunnallisiin pääsiäisseuroihin. 

Ajalliseen elämäämme kuuluu paljon hyviä asioita ravinnon lisäksi. Tarvitsemme yhteyttä toisiin ihmisiin, huolenpitoa ja rakkauden tuomaa suojaa matkallamme. Jos näitä puuttuu elämästämme, me kaipaamme niitä. Ihmisen osa on tehdä työtä ja nähdä vaivaa toimeentulonsa eteen. Kiitämme Jumalaa, että kristillisen elämän ja opetuksen ansiosta ahkeruus on ollut ilomme. Näin on luotu pohja yhteiskunnalle, joka voi tukea ja auttaa myös niitä lähimmäisiämme, joilta edellytykset toimeentuloon ovat heikentyneet. 

Yhteiskunta ei ole joku ulkopuolinen toimija, me jokainen kannamme vastuumme omalta osaltamme. Toisen ihmisen huomioiminen on jokaiselle annettu tehtävä ja kaunista on, jos se kasvaa toiminnaksi lähimmäisen hyväksi. Voimanamme olkoon esimerkki, jonka Jeesus, laupias samarialainen, on meille jättänyt. Hyviä esimerkkejä meillä on myös meitä ennen eläneiden ihmisten asenteissa ja toimissa. Puhutelkoon meitä se juureva muisto, kun kodeissa leivottiin leipää ja taikinan päälle piirrettiin risti. Ruokaa arvostettiin ja kokoonnuttiin yhdessä syömään keittiön pöydän ääreen.  Arvostettiinko silloin enemmän Jumalan antamia lahjoja ja läheisten ihmisten tuomaa sisältöä ja siunausta. Ystävä, jos sinun taloudessasi on toinen ihminen, älä anna ainakaan puhelimesi viedä hänen paikkaansa ruokapöydässänne. 

Ajallinen elämä on lahja, ja se on matka kohti taivaan kotia. Taivasmatkalla meidän ruokamme ja Juomamme on Kristus, joka opettaa meitä niin, kuin hän aikanaan opetti Kapernaumin nälkäisiä ihmisiä. 

Jeesus sanoo: 

”Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä, Isä, Jumala itse, on merkinnyt Hänet sinetillään.” He kysyivät:” Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?” Jeesus vastasi: ”Uskokaa Häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.” ( Joh. 6; 27–29) 

Jeesus on elämän leipä. Hän riittää ravinnoksi meille. Raamatun viesti nostaa meitä kaikkia iloon ja kiitollisuuteen kaikesta siitä mitä Jumala on meille antanut. Ennen kaikkea tietysti iloitsemme siitä, että Hän tuli Kristuksessa pelastamaan meidät syntiset ihmiset Taivaan kansalaisiksi. Kotimatkallamme usein kompastumme ja koemme tappioita. Kaikki synnit anteeksi uskoen saamme jatkaa elämässä eteenpäin.

Juuso Ahonen

Tämä aihe laittaa meidät miettimään, kenen puolella me olemme. Tutkitaan sitä hetki Kolossalaiskirjeen toisen luvun 14. ja 15. jakeen pohjalta.

Sanat kuuluvat pyhästä Raamatusta:

"Hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin.

Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi, hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun." (Kol 2. 14-15)

Sanat johdattavat meidät tänään ristin salaisuuden äärelle ja avaa meille näkymän sellaiseen todellisuuteen, jota emme voi silmillämme nähdä.  Ristillä ei tapahtunut ainoastaan kärsimys ja kuolema, vaan siellä käytiin ratkaiseva taistelu.

Me kristityt tiedämme, miltä sisäinen taistelumme tuntuu.

Se tuntuu silloin, kun riita kotona jää selvittämättä ja sanat palaavat mieleen vielä nukkumaan käydessäkin.

Se tuntuu silloin, kun sama lankeemus toistuu, vaikka päätit, ettet sorru siihen enää.

Se tuntuu silloin, kun rukous on kuiva ja sydän kylmä.

Ja joskus se voi tuntua yllättävän arkisestikin. Kun puhelimesi piippaa viestin merkiksi ja sydämesi säpsähtää. Saatat ajatella: mitä nyt? Olenko unohtanut jotakin? Teinkö virheen? Onko joku pettynyt minuun? Syyttävä omatunto toimii samalla tavalla. Se on kuin jatkuva ilmoitusääni sisimmässämme.  Se muistuttaa ja hälyttää, eikä se anna rauhaa.

Juuri siihen vihollinen tarttuu ja sen vahvin ase on syytös, joka on ikään kuin oikeussali. Ihminen seisoo syytettynä, kun syyttäjä lukee ääneen rikkomukset: "Tässä väärät sanasi. Tässä väärät tekosi. Tässä laiminlyöntisi."

Yksikään ihminen ei pysty kiistämään syytöksiä, vaan jokainen meistä joutuu myöntämään syytteet oikeiksi.

Tai, se on kuin velkakirja, johon jokainen rikkomuksemme on merkitty. Mitä enemmän elettyjä vuosia on takanamme, sitä enemmän rivejä on velkakirjaan kertynyt. Ja vihollinen esittelee tuota kirjaa meille ja vaatii: "Maksa velkasi!"

Juuri tähän Jumala vastasi ristillä. Kun Jeesus riippui Golgatan ristillä, hän astui oikeussaliin meidän sijastamme.

Hän ei puolustellut syntiä, vaan hän otti tuomion kantaakseen. Hän otti velkakirjan ja antoi naulata sen ristinpuuhun.

Puuhun naulittiin jokainen merkintä ja jokainen syytös. Kun Jeesus sanoi: "Se on täytetty", se tarkoitti, että kaikki on maksettu.

Tässä syyttäjältä vietiin asiakirjat. Vihollisella ei ole enää pätevää vaatimusta Jumalan edessä, vaan velkasi on kokonaan maksettu. Ei osittain, ei ehdollisesti, vaan aivan kokonaan. Synti sitoo ihmistä kuin rautaketju nilkassa, mutta ristillä tuo ketju katkaistiin. Ristinkuolema näytti inhimillisesti ajatellen tappiolta, mutta näkymättömässä todellisuudessa se oli suuri voitonpäivä. Vihollinen riisuttiin aseista ja samalla sen suurin valta, syyttää ja sitoa, otettiin siltä pois. Ja tämä voitto on täydellinen. Siihen ei lisätä enää mitään.

Me emme voi maksaa tekemistämme synneistä osamaksua omilla parannuksillamme. Me emme myöskään pysty täydentämään sovitusta paremmalla hengellisyydellä. Armo ei perustu siihen, miltä meistä tuntuu, eikä siihen, kuinka hyvin olemme onnistuneet, vaan armo perustuu ainoastaan siihen, että Kristus on sanonut: se on täytetty.

Jos tunnet seisovasi aivan kuin syytettynä omantuntosi edessä. Jos kannat velkakirjaa, jota et pysty repimään, tai jos tunnet kahleiden kiristyvän helmasyntiesi tähden. Evankeliumi kutsuu sinua tänäänkin. Kun syntinen saa uskoa syntinsä anteeksi, se on kuin tuomari nousisi ja julistaisi: "Kaikki syytteet on hylätty." Se on kuin kahle putoaisi jalasta.

Se on kuin velkakirja revittäisi silmiesi edessä. Jos omatuntosi syyttää sinua tänään, älä jää seisomaan syytetyn paikalle,

vaan katso Kristukseen, joka astui siihen sinun sijastasi. Tämän valmiin, Jeesuksen suorittaman voiton perusteella saan julistaa meille tänäänkin, kaikki meidän syntimme ja rikkomuksemme anteeksi annetuiksi, Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Velkakirja on maksettu, syytteet on kumottu ja kahleet ovat katkaistu. Saamme uskoa lankeemuksemme, epäuskomme ja kylmyytemme anteeksi annetuiksi. Jeesus on voittanut pahan vallan ja Hänen armonsa on suurempi kuin synti.

Aamen.

Jukka Vitikainen

Sunnuntai

10.00     Messu kirkossa

11.00     Kahvitarjoilu seurakuntatalolla

12.00     Seurat kirkossa

              Väliajalla ruoka- ja kahvitarjoilu seurakuntatalolla

              Sananpalvelijoiden kokous Riihikosken seurakuntatalolla

15.30     Virsilaulutilaisuus kirkossa

17.00     Seurat kirkossa

              Kahvitarjoilu seurakuntatalolla

19.00     Nuortenilta

Maanantai

11.00      Kahvitarjoilu seurakuntatalolla

12.00      Seurat kirkossa

               Väliajalla ruoka- ja kahvitarjoilu seurakuntatalolla

16.00      Seurat kirkossa

               Kahvitarjoilu seurakuntatalolla

Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita Pöytyälle valtakunnallisiin pääsiäisseuroihin. 

Påsksamlingar i Pöytyä, 5 - 6.4.2026

Plats: Pöytyä kyrka,
Adress: Turuntie 1163, Pöytyä

Söndag

10.00     Nattvardsmässa i kyrkan

11.00     Kyrkkaffe i församlingsgården

12.00     Dagssbön i kyrkan

              Under mellantiden serveras mat och kaffe i församlingsgården

15.30     Sångstund i kyrkan

17.00     Kvällsbön i kyrkan (predikan tolkas till svenska)

              Kaffeservering i församlingsgården

19.00     Ungdomskväll

Måndag

11.00      Kaffeservering i församlingsgården

12.00      Dagsbön i kyrkan

               Under mellantiden serveras mat och kaffe i församlingsgården

16.00      Kvällsbön i kyrkan

               Kaffeservering i församlingsgården

Ni är alla hjärtligt välkomna till påsksamlingarna i Pöytyä. 

Heprealaiskirjeessä on vahvat ja lohduttavat sanat, joita meidän taivaantien matkalaisten on tarpeellista muistaa kiusausten ja epäilysten laineiden vyöryessä heikkoa uskon purttamme kohti uhaten hukuttaa sen kokonaan. ”Meillä ei ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla tavalla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.” (Hepr.4:15) Jeesus, joka on kokenut kaikki mahdolliset kiusaukset maksaessaan kymmenentuhannen talentin syntivelkaamme, tuntee meidän jokaisen haavoittuvaisuutemme ja hengelliset taistelumme. Siksi hän on luvannut olla lastensa esirukoilija jokaisena elämämme päivänä, tänäänkin. Juuri siksi myös heprealaiskirjeen kirjoittaja jatkaa rohkaisevin sanoin seuraavassa jakeessa: ”Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan.” (Hepr.4:16)

Tänään kaikkien synnin taakkojen kantajien ja armoa kaipaavien on oikea aika käydä armon istuimen, Jeesuksen, eteen ja ottaa uskolla vastaan hänen sydänverellään hankkima anteeksianto. 

Sakari Siltala

Tässä hetkessä Jumalan lupaukset täyttyvät lapsessa, jota pidetään sylissä. Simeon näkee enemmän kuin muut. Hän näkee Kristuksessa Jumalan kirkkauden säteilyn. 

Kun istahdin pöydän viereen ja pysähdyin miettimään päivän aihetta, katsoin ulos ikkunasta. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Sitä ei voinut ihmissilmällä katsoa. Tiedämme, että se lähettää säteitä, valoa ja lämpöä. Kuinka paljon suurempi on Jumalan kirkkaus. Herra sanoi Moosekselle: sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon. Johannes kirjoittaa samasta asiasta. Jumalaa ei ole kukaan koskaan nähnyt. Ainoa poika, joka itse on Jumala, ja joka on aina isän vierellä, on opettanut tuntemaan hänet. Jeesus sanoi: kuka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. (Joh.1:18)

Kun katsomme Jeesusta, näemme, millainen Jumala meillä on. Hänen armossaan, laupeudessaan ja totuudessaan Jumalan kirkkaus tulee näkyviin.  Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva. Hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä, hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle (Hepr.1:3). Nämä sanat avaavat meille, että Jeesus ei ole vain Jumalasta kertova opettaja tai profeetta. Hän on Jumalan kirkkauden säteily. Jumalan valo, joka on tullut meidän keskellemme ja täytettyään Isän antaman tehtävän, asettui istuimellensa Majesteetin oikealle puolelle ja hän on luvannut olla esirukoilijamme.

Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua. Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Pekka Riitamo

”Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet armoa armon päälle. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.” (Joh.1:16-17)

Eli päivän teema tahtoo kirkastaa meille kristinopin kaikkein keskeisintä asiaa. Sitä, että Jeesuksen kärsimisen, kuoleman ja voitollisen ylösnousemisen kautta saamme syntimme anteeksi Hänen armostaan. Hän on sovittanut meidän isommat ja pienemmät synnit täydellisesti. Sen lahjan me omistamme uskolla, kuten Luther sanoo: 

”Usko on se käsivarsi, jolla Jumalan armo otetaan vastaan ja sydän on arkku, johon se talletetaan”. 

Jumalan vastustaja Perkele yrittää kuitenkin aina sotkea tätä selvää järjestystä ja alkaa uskotella, että voisimme muka jotain itsekin tehdä autuutemme eteen ja siten ansaita oikeutuksen armoon. Se on sielunvihollisen harhaa ja suljettu pois. Kaikki olemme kelvottomia syntiturmeluksemme tähden. Ansio on Herran, ja Hän armahtaa sen, jonka Hän tahtoo ja hyväksi näkee uskon kautta. Jumalalle olkoon kiitos. 

Paavali kirjoittaa roomalaiskirjeessään:

”Töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi.” (Room.4:4-5)

Rovasti Laestadius avaa tätä suurta salaisuutta saarnassaan näin: 

”Järki ei voi käsittää, kuinka syntinen on pyhä, saastainen on puhdas ja väärä on vanhurskas. Mutta kun me uskomme, että synnit on annettu anteeksi, niin meidän täytyy uskoa myös, että syntinen on pyhä, saastainen on puhdas ja väärä on vanhurskas!”

Kun näin on onnellisesti, että olemme päässeet armon lapsiksi, meillä täysi syy iloon ja kiitokseen. Olemme saaneet lahjoista suurimman, uskon Jeesukseen ja lupauksen iankaikkisesta elämästä. Mitä suurempaa voisimme edes toivoa? Kaiken sen voimme uskossa omistaa jo täällä elämässä Jeesuksen suuren rakkauden tähden. Hän on ristillä sovittanut meidän syntimme ja avannut meille oven ikuiseen elämään. Niin kauan, kuin meidän matkamme täällä kestää, olemme tiellä Jeesuksen seurassa. Se on kilvoittelua armonkerjäläisenä, turvautumista joka päivä syntien anteeksiantamukseen Jeesuksen nimessä ja veressä. 

Olkaamme tänäänkin lohdutettuja tässä ihanassa uskossa ja lupauksessa!

Apostoli Paavali vielä vahvistaa meitä efesolaiskirjeen sanoin: Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. (Ef.2:8-10)

Armon lapset, riemuitkaa, soittakaa ja veisatkaa,

kiitos tuokaa Herralle, pelastuksen tuojalle.

Ilmoittakaa kaikille, vaivatuille sieluille,

Armon saa se armosta, ken vain seuraa Jeesusta. 

(Virsi 334:1,3)

Eero Nieminen

Mutta sadanpäämies vastasi ja sanoi: "Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle; vaan sano ainoastaan sana, niin minun palvelijani paranee. (Matt.8:8)

Sadanpäämiehellä oli varmasti suuri hätä syntynyt siitä, että hänen palvelijansa makasi kotona halvaantuneena ja kovissa tuskissa. Hänellä ei ollut ketään, joka voisi auttaa ja pelastaa palvelijansa vaivoista. Hän oli kuullut varmasti Jeesuksen ihme töistä ja uskoi Jeesuksen pystyvän parantamaan hänen palvelijansa. 

Usko, minkä Jeesus oli herättänyt tässä sadanpäämiehessä, oli jotain sellaista mitä me jokainen varmaan pyydämme Jumalalta. Hän oli Rooman kansalainen, armeijan upseeri ja siihen aikaan arvossa pidetty ihminen. Jeesuksella puolestaan ei ollut mitään kunniallista arvonimeä. Tämä sadanpäämies tunnusti silti Jeesukselle, ettei ole sen arvoinen, että Jeesus voisi tulla hänen kattonsa alle ja uskoi Jeesuksen pystyvän parantamaan sanomalla vain sanan ja hänen palvelijansa paranisi. 

Ja Jeesus sanoi sadanpäämiehelle: "Mene. Niin kuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon." Ja palvelija parani sillä hetkellä. (Matt.8:13)

Jeesus kertoi tässä yhteydessä paikalla olijoille, ettei ole törmännyt näin vahvaan uskoon israelilaisten keskuudessa ja, että idästä ja lännestä tulee monia, jotka pääsevät aterioimaan Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Lohdullinen kohta meille tänne pohjolaan. Meillä kaikilla on sama mahdollisuus päästä kerran aterioimaan heidän kanssaan. Edellyttää meiltä sitä, että emme hylkää uskoamme Kristukseen. Vaikeuksissamme käännytään Kristuksen suuntaan ja uskomme Häneltä tulevan avun, kuten sadanpäämies uskoi. Eihän anneta perkeleen pettää meitä houkutuksillaan ja lupauksillaan. 

Sadanpäämiehen uskossa on meille esikuvaa. Tunnustetaan mekin uskoa, kuten hän teki. Väkijoukon keskellä hän tunnusti rohkeasti olevansa alhaisempi Jeesusta, vaikka ajallisesti oli korkeammassa arvossa. Tämän sai aikaan vilpitön usko Kristukseen pelastajana. 

Jos sinusta tänään tuntuu, että uskosi ei ole, kuin sadanpäämiehen. Niin saat silti jäädä uskomaan Kristuksen pelastajaksesi ja sovittajaksi. Juuri sillä uskon vahvuudella mikä sinulla on.    

Joni Leppälä

"Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sentähden, että minä sanoin sinulle: 'minä näin sinut viikunapuun alla', sinä uskot. Sinä saat nähdä suurempia, kuin nämä ovat." Ja hän sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan päälle." (Joh.1:49-51)

Raamatusta me voimme lukea ja ymmärtää monet ihmeteot: sokeille hän antoi näön, kuuroille kuulon, spitaaliset puhdistettiin, sairaat Hän paransi, kuolleita herätti eloon, tyynnytti myrskyn, ruokki nälkäisiä yms., kirkastaen meille Jumalan luontoa, joka on hyvä ja laupias ja armollinen lapsilleen. Siis niille kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, Hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskoivat Häneen.

Jeesus Kristus on antanut meille - meidän epäuskomme tähden - silloin tällöin muutamia säteitä siitä voimasta ja kirkkaudesta, mikä hänen persoonaansa on yhdistetty, nimittäin ’jumaluuden täydellisyys’. 

Kuitenkin koko hänen vaelluksensa maan päällä, aina ristinkuolemaan asti, oli alennuksen tila. Siitä apostoli Paavali kirjoitti filippiläiskirjeessä: 

”Jeesus Kristus, vaikka hänellä oli Jumalan muoto, ei katsonut oikeudekseen olla Jumalan vertainen, vaan luopui omastaan ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, eli ihmisenä ihmisten joukossa. Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen aina ristinkuolemaan asti”. (Fil.2:5-8)

Vasta sitten kun hän oli kaikki täyttänyt ja kuollut ristillä, Hän oli jumalallisessa voimassaan. Noustuaan Isän luokse taivaaseen, Hän hallitsee siinä voimassa täydellisesti ja iankaikkisesti, Isän ja Pyhän Hengen kanssa. 

Reino Kuoppala

Ilmoittautumiset ja lisätietoja leireistä löytyy täältä

Olemme jokainen saaneet menneinä päivinä kokea, kuinka Jumalan sana, -kuultuna ja luettuna, on monta kertaa tuonut arkisiin päiviin valoa ja iloa. Antakoon tuo sana tänäkin vuonna meille uusia uskon voimia jokaiseen päivään. Antakoon Jumala meille rohkeutta ja voimaa viedä evankeliumin hyvää sanomaa eteenpäin.

Profeetta Jesaja oli saanut omana aikanaan kutsun lähteä julistamaan ja hän lähti rohkeasti liikkeelle. Ja hän puhui näin: 

”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumala antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia, antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan”. (Jes.61:1-3) Ja Jesaja jatkaa: Minä riemuitsen Herrasta, minä iloitsen Jumalastani! ..”Ja niin kuin maa työntää versoa, ja niin kuin puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan, niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan, ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi” (Jes.61:11)

Tulevan viikonvaihteen kirkkovuoden aihe johdattaa meidät tutkimaan pyhän kasteen salaisuutta. Kaste on suuri Jumalan lahja. Sen arvon omalle kohdallemme voimme ymmärtää vain uskon kautta. Myös Jeesus kastettiin. Tästä ihmeellisestä tapahtumasta voimme kotona lukea enemmän Matteuksen evankeliumin kolmannesta luvusta. 

Rukoilemme 

Pyhä kaikkivaltias Jumala, rakas taivaallinen Isä. Sinä ilmoitit Jeesuksen rakkaaksi Pojaksesi Jordanin kasteessa. Auta meitä Kristukseen kastettuja pysymään uskollisina kutsumuksellemme sinun lapsinasi. Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, joka elää ja hallitsee sinun ja Pyhän Hengen kanssa nyt ja ikuisesti. Aamen

Matti Ihalainen

Osoite: Ostoskatu 7, 15500 Lahti

Lauantaina 10.1.2026

- Tulokahvit alkaen klo 11.00

- Seurat klo 12.00

- Ruokailu ja kahvit väliajalla

- Seurat klo 16.00 

- Seurakahvit 

- Nuortenilta n. klo 18.00

Sunnuntaina 11.1.2026

- Tulokahvit alkaen klo 11.00 

- Messu klo 12.00

- Ruokailu ja kahvit väliajalla

- Seurat klo 16.00

- Seurakahvit

Sydämellisesti tervetuloa!

Näissä sanoissa avautuu Herran huoneen syvin olemus ja todellisuus. Herran huone ei ole ensisijaisesti rakennus, vaikka kirkot ja rukoushuoneet onkin pyhitetty Jumalan sanalle ja sakramenteille. Herran huone on kaikkialla siellä, missä Hyvä Paimen puhuu ja lampaat kuulevat hänen äänensä. 

Jumalanpalveluksissa ja seuroissa julistettu sana on - ja sen tulee olla - elävää Jumalan puhetta syntiselle ihmiselle. Sanassaan Jumala kutsuu, lohduttaa, nuhtelee ja kantaa. Tulemme kuulemaan yhä uudestaan, että Jumala tuntee meidät ja olemme uskon kautta hänen omiaan, niin kuin Jesajan kirjassa sanotaan: ”Näin sanoo Herra: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun” (Jes. 43:1). 

Jeesus sanoo luetussa evankeliumissa lampailleen: ”Minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku.” Tämä ei ole meidän kokemuksiimme perustuva varmuus, vaan näihin Jumalan lupauksiin sidottu todellisuus. Kun uskomme horjuu ja oma sydämemme syyttää, niin Herran huoneessa meitä muistutetaan siitä, että pelastuksemme ei ole meidän omissa käsissämme, vaan Jumalan kädessä. Se on sellainen turva, jota mikään luotu voima ei voi murtaa, niin kuin Raamattu todistaa.

Herran huoneessa saamme kokea uskovien yhteyttä. Lammasta ei ole luotu ja tarkoitettu yksinäiseksi vaeltajaksi, vaan lauman jäseneksi. Yhteinen jumalanpalvelus ja seurat ovat näkyvä ilmaus siitä, että kristillinen usko ei ole yksityinen asia, vaan kirkon ja seurakunnan yhteinen asia. Herran huoneessa kuulemme yhteisen Sanan, rukoilemme yhteiset rukoukset ja tunnustamme yhteisen uskon. Toistemme läsnäolo ja rukoukset voivat kantaa meitä silloinkin, kun oma usko tuntuu heikolta.  

On tärkeää ja myös ihanaa kokoontua yhdessä Jumalan sanan äärelle erityisesti siksi, että Herra itse kutsuu lampaansa yhteen. Hän ei pelasta ainoastaan yksilöitä, vaan rakentaa seurakuntaa. Yhteisessä kokoontumisessa lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset asettuvat saman Sanan ja saman armon alle. Tämä on kristillisen seurakunnan hieno piirre: koko perhe vauvasta vaariin saa kuulla saman Hyvän Paimenen äänen. Lapsi oppii jo varhain, mihin hän kuuluu, ja kenelle hän kuuluu. Ja vanhus saa elää siinä varmuudessa, että hän ei ole matkalla yksin, ja että Herra kantaa tuleviakin sukupolvia. Usko ei ole vain yhden elämänvaiheen asia. Se kantaa kehdosta hautaan. 

Samalla on tärkeä muistaa, että Hyvä Paimen ei rajoita paimentamistaan vain kirkkojen ja rukoushuoneiden seinien sisälle. Sama Herra, joka puhuu seurakunnan keskellä, puhuu myös kodin hiljaisuudessa ja arkisessa tohinassa. Kun luemme Raamattua, rukoilemme tai pidämme kotihartauden, olemme yhä Herran huoneessa ja Herran hoidossa. Lopulta kaikki kiteytyy Jeesuksen sanaan ja lupaukseen: ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.” Herran huoneessa saamme elää tämän lupauksen varassa. Herran huoneessa meidät tunnetaan, meitä kannetaan ja olemme turvassa. Siinä on syy kokoontua, iloita ja kiittää.

Erkki Hartikka

"Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. Herättyään unesta Joosef teki, niin kuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä. (Matt.1:18-24)

Joulun odotuksemme lähestyy loppuaan ja em. evankeliumin kohdassa kuulemme varsinaista joulua ennakoivista tapahtumista. Kysyin viime viikolla koululaisten piirissä Jeesuksen äidin ja isän nimeä. Äidiksi kaikki osasivat nimetä Marian, mutta isäksi sanottiin ensin Joosef, kunnes joku arasti ehdotti Jumalaa. Tässä lapset osuivat vastauksissaan yhteen kristikunnan historiassa askarruttaneeseen kysymykseen. Ihmisjärjelle ymmärtämättömässä tilanteessa Maria on tullut raskaaksi Pyhästä Hengestä. Hänen kihlattunsa Joosefkaan ei ymmärtänyt tilannetta, vaan aikoi kaikessa hiljaisuudessa jättää Marian, mutta saakin unessa viestin enkeliltä: “Älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.”  Messiaan saapumista odottava Israelin kansa luuli kuninkaan saapuvan jotenkin loistokkaasti, verhottuna valtaan, kunniaan, kultaan, jalokiviin ja ihailuun. Mutta Hän saapuikin aviottomana köyhän maalaistytön lapsena likaiseen eläinten suojaan. Varmasti Joosef tuolloin oli mahdottoman tuntuisen tilanteen edessä.

Mutta Joosef tunsi luottamusta Jumalan tahtoa kohtaan ja halusi olla Hänelle kuuliainen. Evankeliumissa sanotaan: “Herättyään unesta Joosef teki, niin kuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä” Näin Joosef sai tehtävän toimia Kristuksen maallisena isänä. Ja kuitenkin kyseessä oli kiistatta Jumalan poika, sama poika, joka myöhemmin kutsui meitä sisarikseen ja veljikseen. Näin me kaikki kristityt olemme osa isoa Jumalan lasten joukkoa. 

Enkeli sanoi Joosefille myös Jesajan ennustusta mukaillen; “Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.” Tässä joulun lapsessa toteutuu Jumalan suurin rakkaus meitä kohtaan: “Hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä!” Tämä oli syy lähettää ainokainen poika maan päälle kärsimään hyljeksittynä ja vihattuna. Vapahtaminen synneistä! Myös sinun ja minun. Tämän ilosanoman saat uskolla omistaa juuri tänäänkin.

Rukoillaan, että mekin elämässämme Joosefin tavoin, osaisimme taipua ja luottaa Taivaallisen Vanhimman huolenpitoon ja johdatukseen erityisesti silloin, kun se tuntuu poikkeavan omista pyynnöistämme.

Ja lopuksi vielä kohta: “tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme!” Tässä lohduttava lupaus ja nimi meille, Immanuel! Eli Jumala meidän kanssamme. Juuri tänään, samoin huomenna, mutta myös iankaikkisesti!

Armorikasta Vapahtajan syntymäjuhlaa sinulle!

Timo Aaltonen

Päivän evankeliumissa Jeesus kertoo Johanneksesta. “Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimosta syntyneiden joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän. Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaa, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen. Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti; ja jos tahdotte ottaa vastaan: hän on Elias, joka oli tuleva. Jolla on korvat, se kuulkoon”. (Matt 11:11-15)

Johanneksen saarna kuljettaa ihmisen ensin Jumalan lain äärelle. Laki sytyttää synnin tunnon ja vie sille paikalle, jossa huomataan, että minulla ei itsessäni ole mitään mahdollisuuksia. Silloin kotitekoisesta vanhurskaudesta riisuttu ihminen viedään kuulemaan vapauttavat sanat “Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin”. (Joh 1:29) 

Ennen näitä sanoja Johannes kirjoittaa, että hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä. Näemmekö me Kristuksen, jos kuljemme pää painuneena? Näemmekö Kristuksen, jos mieli täyttyy tämän maailman huolista ja murheista? Meillä on mahdollisuus nähdä Hänet, kun sydän on raivattu. Adventin aikana me näemme hänet aasin selässä, kuninkaana ja seimessä. Hän katsoo takaisin ja syntinsä tunteva saa omistaa lupauksen; Jumalan Karitsa on sovittanut meidän syntimme. Meillä on mahdollisuus uskoa armosta. On ilojuhlan aika.

Sameli

Näissä sanoissa Kristus kutsuu meitä valmiuteen, ”Olkoon teidän kupeenne vyötetyt, lamppunne palamassa.”

Mitä tämä tarkoittaa meille tänään?

Raamatun aikana vyöttäminen merkitsi valmiutta lähteä heti liikkeelle. Nykykielellä se on kehotus, ole hereillä, ole valpas. Ole sydämeltäsi valmis. Voimme ajatella pakkasaamua. Kun lähdemme ulos hyiseen tuuleen, emme varmaankaan avaa ulko-ovea takki auki. Suljemme vetoketjun ja laitamme kaulaliinan, pipon ja hanskat, valmistaudumme siihen, mitä on edessä. Sama hengellinen kuva kantaa. Kristittynä saamme olla valmiita ottamaan vastaan, ei pakkasta, vaan Kuninkaamme, Jeesuksen Kristuksen.

Mitä on hengellinen valmius?

Rakas ystävä, eikö se ole juuri sitä, että joka päivä katsomme sielumme silmin ylösnoussutta Herraa ja toteamme, Hän on minut, vajavaisen ihmisen pelastanut, minut syntisen mutta armoitetun, yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden saan elää. Siinä on valmiutemme ydin. Ei omassa voimassamme, ei omassa pyhyydessä, vaan siinä, että turvaamme Vapahtajaan, joka on jo tehnyt kaiken valmiiksi.

Kun näin kuljemme päivän matkaa, meidän lamppumme palaa. Ja kun kuninkaamme tulee kunniassa, lempeänä ja todellisena, hän löytää meidät odottamasta.

Kristus itse palvelee meitä. Raamatun sanat ovat ihmeelliset, “Autuaat ne palvelijat, jotka heidän Herransa tullessa tapaa valvomasta! Totisesti minä sanon teille, hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee ja palvelee heitä.” Ajatelkaa, Kristus itse palvelee meitä. Kun olemme Sanan kuulossa, saamme levätä hänen armossaan ja saada voimaa arkeen, olemme palveltavana.

Kun rukoilemme, Jeesus kuulee jokaisen huokauksen ja haluaa auttaa. Joskus vastaus mielestämme viipyy, mutta Herra antaa aikanaan sen, minkä Hän näkee meille parhaaksi, näin Hän meitä hoitaa. Valvokaamme siis ja odottakaamme Herraamme ilolla. Tule, Herra Jeesus, tule.

”Kuuntele, Israelin paimen. Sinä, joka johdat Joosefia niin kuin lammaslaumaa, sinä, jonka valtaistuinta kerubit kannattavat, ilmesty kirkkaudessasi”. Ps 80:2

Ja teille kaikille, jotka tunnette syntinne ja odotatte kunnian Herraa, kerrotaan suuri todistus. Kaikki syntisi on anteeksi annettu Jeesuksen kalliissa sovintoveressä. Olet hyvässä turvassa.

Siunattua ja rauhallista joulun aikaa sinulle, läheisillesi ja kotiisi.

Reino Syrjä

Ensimmäisenä adventtina eläydymme Jeesuksen ratsastukseen Jerusalemiin ja muistamme näitä profeetta Sakarjan sanoja, jotka hän oli lausunut jo noin 500 vuotta ennen Kristuksen syntymää ja toteutuivat ennustuksen mukaisesti Jeesuksen aikana. Aasilla ratsastaminen ei siinä kulttuurissa ollut mitenkään kuninkaallista, mutta osoitti Jeesuksen kuninkuuden olevan täysin erilaista kuin maallinen valta.  Se on hengellistä kuninkuutta, mikä tulee esiin alennuksessa ja nöyryydessä taivaallisen Isän tahdolle. Tytär Siion on kristillinen seurakunta ja armoa kaipaaville tämä ratsastaminen merkitsee Jeesuksen tuloa uskovien sydämeen, josta heille tulee suuri ilo.

Evankelistat kertovat tarkemmin tästä tapahtumasta, kuten voimme lukea tulevan sunnuntain evankeliumista (Mark.11:1-10).

Kaikkina aikoina sekä vanhan että uuden testamentin aikana, Jumalan lapset ovat iloinneet ja kiittäneet Jumalaa siitä, kun syntiin sidottuja ja lain orjuudessa kamppailevia ihmisiä on vapautettu syntien anteeksiantamisen eli veren evankeliumin kautta raskaasta ikeestä kristilliseen vapauteen ja armon osallisuuteen Jeesuksen lunastustyön kautta. Se on synnyttänyt ilon ja myös halun kunnioittaa ja kiittää Siionin kuningasta, Jeesusta Kristusta. Jumalan lapsina emme ole kuitenkaan tulleet synnittömiksi, vanha ihminen eli syntiinlankeemuksen turmelus seuraa meitä koko elämämme ajan kuten emotamma varsaan sidottuna.  Kristittyinä saamme joka päivä upottaa tätä vanhaa ihmistä, että uusi, Jumalan sanan siemenestä syntynyt ihminen pääsisi nousemaan ja hallitsemaan elämäämme. Tänäänkin, uuden kirkkovuoden taitekohdassa, kaikki armoa kaipaavat, katuvat ja epäilevät synnin kiusausten kanssa taistelevat taivaantien matkaystävät, saamme uskoa kaikki syntimme ja puutteemme anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja hänen kalliisti ulosvuotaneessa sovintoveressään. Aamen.

”Avaja porttis ovesi, käy Herraas vastaan nöyrästi, kun itse taivaan kuningas sun tahtoo olla vierahas. Suo ilovirtes kaikua, on siitä riemu taivaassa. Nyt olkoon kiitos Jeesuksen, hän saapuu luokse syntisen.” (VK.2:1)

Sakari Siltala

Lutherin mukaan tämä kuvaus on puhuttu uskoville ja kristityille lohdutukseksi ja kehoitukseksi, mutta muille varoitukseksi ja kauhistamiseksi. Tuomiopäivänä on kaikkien enkelien, ihmisten ja koko luomakunnan nähtävänä, ketkä olivat hänen hurskaita, vilpittömiä kristityitänsä, ja myöskin, keitä olivat petolliset ulkokultailijat ja jumalattoman maailman koko suuri joukko. Tätä erottamista ja jakamista ei siihen päivään mennessä ole voitu suorittaa maailmassa; ei edes Kristuksen seurakunnassa; täällä täytyi hyvien ja pahojen jatkuvasti olla toistensa seassa.

Meidän elämän aikamme on annettu meille valmistautumisen ajaksi. Kuolemassa ruumis ja henki eroavat toisistaan. Ruumis tulee maaksi jälleen, mutta henki odottaa Kristuksen tulemisen päivää. Vanhurskaille tämä odotus on rauhaa ja Jumalan läheisyyttä, jumalattomille vaivaa ja tuomion odotusta. Siksi on tärkeää, että täällä ajassa pääsemme Jumalan yhteyteen ja omistamaan uskon kautta Kristuksen valmistaman pelastuksen. Jeesus on itse tämän ilmoittanut meille selvästi ja sanonut: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.” (Joh. 5:24)

Me Kristukseen uskovat saamme täällä ajassa odottaa viimeistä päiväämme ja viimeistä tuomiota rauhallisin ja levollisin mielin, vaikka joudumme elämään monien vaivojen ja kiusausten keskellä. Anteeksiantamisen evankeliumi tuo levon ja rauhan. Sen saamme uskon kautta omistaa.

Esko Rytkönen

Onko Jumalasuhteemme kunnossa? Se on oman elämämme tarkastelua Jumalan sanan valossa. Valvominen on sanan varassa elämistä, niin kuin Nooa rakensi arkkia, vaikkei vielä mitään nähnyt.

Valvomisesta ja lopun ajoista on kirjoitettu Matteuksen evankeliumissa.

”Mutta päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, vaan Isä yksin. Sillä niin kuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niin kuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, menivät naimisiin ja antoivat tyttäriään vaimoiksi, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki. 

Niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva. Silloin on kaksi miestä pellolla. Toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä Herranne tulee. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, toki hän valvoisi eikä sallisi taloonsa murtauduttavan. Sen tähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee”. (Matt 24:36-42)

Ihmisen ulkoisessa elämässä ei ollut eroa, mutta toinen otetaan ja toinen jätetään. Ajallisen elämän kohtalot eivät heitä erottaneet, mutta nyt tulee ilmi suuri ero: toisella on taivasosa tiedossa, toisella ovi on suljettu. 

Tiedämme kuitenkin, mikä on tarpeen. Hän tulee yllättäen. Hetkenä, jona ette luule, ihmisen poika tulee. Ei anneta päivää eikä hetkeä, mutta annetaan merkki: hän tulee, jolloin vähiten odotetaan. (1.Tess 5:2-3)

Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkien ihmisten jumalattomuuden ja vääryyden tähden. (Room 1:18) Tarvitsemme turvapaikan jumalan vihaa vastaan. Turvapaikan meille ilmoittaa ja lahjoittaa evankeliumi. Se turvapaikka on Jeesus Kristus, hän, joka on koko maailman syntien sovitus.

Miten suuri ilo onkaan, kun puhdas evankeliumi Jumalan armosta kaikuu meille suurille syntisille ja saamme omistaa syntien anteeksiantamisen Jeesuksessa Kristuksessa. Ja saamme olla varmoja siitä, että saamme palavin lampuin olla häntä vastaanottamassa, kun hän tulee.

Pekka Riitamo

Apostoli Paavali opettaa tässä korinttilaiskirjeen kolmannessa luvussa aikalaisiaan ja nyt myös meitä. Kyseessä on tärkeä asia, nimittäin uskon perustus. Syyn tähän opetukseen hän sai siitä, kun nämä, hänelle rakkaat ystävänsä Korintissa, olivat alkaneet kiistellä, kuka on paras opettaja seurakunnassa. 

Paavali kirjoittaa:

”Kun toinen sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", ja toinen: "Minä olen Apolloksen", ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin?”. Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. (1.Kor.3:4-6)

Itsestään Paavali vielä sanoo:

Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. (1.Kor.3:10-11)

Tässä Paavali kääntää korinttilaiset katsomaan, millaista on apostolin työ Herran elovainiolla. Kaikki olemme palvelijoita ja teemme työtä niillä lahjoilla, joita on Herralta saanut. Tärkeää on, että työntekijöillä on yksi mieli ja yhteinen päämäärä, johdattaa kuulijoita tuntemaan kunkin oma syntisyys Jumalan edessä ja ennen kaikkea Jeesus Kristus, syntien sovittaja ja maksaja. Opetuksen ainoa oikea perustus tulee aina olla Jeesus Kristus. Kun opettajat näin lyövät saman naulan kantaan, silloin seurakunnassa kuuluu yksi turvallinen Hyvän Paimenen ääni. Ja kaikki työntekijät ovat yhtä tärkeitä ja rakkaita! Kunnia ja kiitos kuuluu aina Jumalalle. Sanankuulijoiden tärkein asia on, ei kiistellä opettajista, vaan iloita uskosta ja armosta, jonka evankeliumi on meille lahjoittanut!

Paavali itse tuli tuntemaan tämän arvokkaan perustuksen ja Kristus-uskon salaisuuden Damaskoksen kaupungissa, jossa Jeesuksen lähettämä opetuslapsi Ananias vapautti hänet luonnollisesta ja hengellisestä sokeudesta. Tälle Jeesus -perustukselle meidätkin useimmat on jo Pyhässä kasteessa laskettu. Niin kuin Paavalikin kastettiin heti uskoontulonsa jälkeen.

Nyt Paavali vielä neuvoo, millaisilla rakennusaineilla tulee rakentaa tämän arvokkaan perustuksen päälle. Ne voivat olla kultaa, hopeaa, jalokiviä – puuta, heiniä ja olkia. Mutta pitää huomioida apostolin neuvo: jokaisen hengellisen rakennuksen kestävyys koetellaan tulessa! Kulta, hopea ja jalokivet kyllä kestävät, mutta puut, heinät ja oljet palavat.

Elämän koettelemuksissa paljastuu, millainen meidän uskomme on. 

Jos olemme rakentaneet uskonelämämme omien mielipiteittemme, viisautemme, hyvien tekojemme, ahkeruutemme, tunne-elämämme tai oman hurskautemme varaan, ne ovat niitä puita, heiniä ja olkia, jotka palavat – niistä emme saa vaikeana päivänä mitään turvaa ja lohtua. 

Jos sen sijaan olemme rakentaneet Kristus-perustuksen päälle kestävistä rakennusaineista; kullasta, hopeasta ja jalokivistä – eli Kristus-uskosta, iankaikkisen elämän toivosta ja Jumalan ja lähimmäisen rakkaudesta, ne kestävät elämän koettelemuksissa. Ne kestävät myös viimeisessä koetuksessa, kun meidän pitää siirtyä ajasta iäisyyteen. 

Ajattele rakas matkaystävä! Voiko olla onnellisempaa osaa, kun saamme uskossa armonkerjäläisenä kilvoitella, pienen hetken täällä vieraalla maalla ja kerran uskon siivillä siirtyä taivaan kotiin ikuiseen elämään! Se on ihana osa. Iloitkaamme ja riemuitkaamme siitä!

Tänäänkin saamme, tällaisena kuin olemme, jäädä vahvasti uskomaan, että kaikki meidän syntimme annetaan anteeksi Jeesuksen Pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Kun sen uskot, niin myös omistat! 

Jääkää Jumalan rauhaan!

Eero Nieminen

Tällaisilla sanoilla Jeesus opetti opetuslapsiansa Johanneksen evankeliumin 13. luvussa. Jeesus on lähetyskäskyssään antanut meille jokaiselle tehtävän viedä evankeliumia eteenpäin, eli kertoa hyvää sanomaa meidän Pelastajastamme muille ihmisille. Useimmiten meille vain käy niin, ettemme löydä niitä oikeita sanoja, joilla pitäisi lähimmäistämme neuvoa, ohjata tai lohduttaa. 

Meitä vaivaa varmasti myös pelko siitä, että jos nyt kerron tälle ihmiselle Jumalasta ja Jeesuksesta, että joudunko pilkatuksi uskoni tähden tai jotain muuta vastaavaa. Jos nyt kuitenkin tällaisella hetkellä palaisimme mietteissämme siihen mikä on elämässä tärkeintä, mikä on totuus, mikä on Jumalan tahto ja millä tavoin parhaiten autamme lähimmäistämme. Sehän on juuri sitä, että toimitamme Kristukselta saatua tehtävää, kuten hän haluaa. Kertomalla ilosanomaa kuoleman voittajasta ja meidän Lunastajastamme Jeesuksesta Kristuksesta. 

Paholainen maailman puolelta yrittää häivyttää tätä meidän mielestämme ja hämärtämään meidän näköämme ja näin estämään meitä tekemästä sitä mihin Jeesus on meidät kutsunut, eli olemaan Hänen lähettiläänään.

Tässä tehtävässä on myös muistettava säilyttää oikeanlainen nöyryys, kuten alussa olleessa tekstin kohdassa Jeesus opettaa. Miten lähellä onkaan meidän mieltämme se, että luomme erimielikuvia kohtaamistamme ihmisistä ja näiden mukaan toimimme. Unohdamme sen, että meidän tehtävämme on vain julistaa. Kertoa rakastavasta Jumalasta ja siitä, että Hän lähetti Poikansa meidän puolestamme täyttämään Jumalan lain ja avaamaan tien taivaaseen.  Ihmiselle ei ole annettu valtaa päättää ketkä voivat pelastua tai kuka saa kuulla sanoman Kristuksesta. Kuten tiedämme, se on hyvä niin.

Kristus, joka on meidät lähettänyt, on myös aikanaan kutsunut meitä. Vetänyt meidät kaikessa rakkaudessaan luoksensa. Hänen rakkauteensa saatte tänäänkin turvautua. Hän pitää teistä kiinni ja sovintotyön tähden te saatte uskoa itsenne Jumalan lapsiksi ja syntinne sovitetuksi. Aamen.

Joni Leppälä

Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4, Tampere

Lauantaina tulokahvit klo 11 alkaen, seurat klo 12 ja 17.

Klo 17 alkavissa seuroissa saarna tulkataan ruotsiksi.

Väliajalla klo 15 yhteislauluhetki Armon Sävel toivelauluja.

Illalla nuortenilta.

Sunnuntaina messu klo 10.
Seurat klo 13 ja 16.

Klo 16 alkavissa seuroissa saarna tulkataan englanniksi.

Väliajoilla ruoka- ja kahvitarjoilut.
Tervetuloa!

_______________

På lördagen välkommen kaffe servering börjar klockan 11 och bönemöte klockan 12 och 17. Klockan 17 börjande bönemöte predikan tolkas på svenska. Under pausen kl 15 allsång, Armon sävel önskade sånger.

På kvällen stund för unga.

På söndagen mässan klockan 10. Bönemöte kl 13 och 16. Bönemöte kl 16 predikan tolkas på engelska. Under pauser mat och kaffe servering. Välkommen!

_______________

On Sat welcome coffee service begins at 11, services at 12 and 17. In the service beginning at 17 the sermon is translated into Swedish. During the interval at 15 singalong armon sävel desired songs.

In the evening youth hangout.

On Sun a mass at 10, services at 13 and 16. In the service at 16 the sermon will be translated into English. During the intervals food and coffee service. Welcome!

Kuuntele/Lyssna/Listen

Tässä Raamatun kohdassa näkyy meille Abrahamin usko, usko kohdistui Jumalan sanaan, Hänen lupaukseensa tulevasta ajasta, vaikka inhimillisesti katsoen lupaus oli hyvin epäuskottava. Vielä epäuskottavammaksi se muuttui, kun Herra myöhemmin ilmoitti, että se on Saara, joka synnyttää pojan. Vaikkakin Abraham silloin sydämessään ajatteli, voiko satavuotiaalle vielä syntyä poika ja voiko Saara, jo 90-vuotias, vielä synnyttää?  Ja Abraham naurahti (1.Moos.17:17). Kuitenkin hän uskoi ja toimi, niin kuin Herra oli häntä käskenyt.

Tämä on meille yksi tärkeä esimerkki uskosta ja toivosta. Yksi esimerkki epäuskosta löytyy Raamatusta (2.Kun.kirja 1.luku), jossa kerrotaan kuinka Israelin kuningas Ahasja putosi yläsalinsa ristikon läpi ja makasi sairaana. Hän lähetti sanansaattajat ja sanoi heille: Menkää ja kysykää Baal-Sebubilta, Ekronin jumalalta, toivunko minä tästä taudista. Herra käski profeetta Eliaa menemään sanansaattajia vastaan ja sanomaan heille, eikö ole Jumalaa Israelissa, koska menette kysymään neuvoa Baal-Sebubilta, Ekronin jumalalta?

Myös meidän, jotka uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan tänä päivänä, on tärkeää aina muistaa, kun haemme tai pyydämme apua, pyytäisimme sitä meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta. Aivan arkisissakin asioissa meidän on hyvä ja jopa oikeus kääntyä oman Isämme puoleen ja pyytää apua ja siunausta elämäämme joka päivä. Hän on luvannut meitä auttaa ja olla kanssamme joka päivä aina maailman loppuun asti. Aamen.

Reino Kuoppala

Syksyiset päivät ovat kuluneella viikolla tuoneet silmiemme eteen monenlaista nähtävää ulkona olevassa luonnossa. Harmaat sateiset päivät ovat vaihtunet kuulaisiin ja kirkkaisiin hetkiin. Olemme saaneet ihastella syksyn ruskan keltaista väriloistoa.

Jokainen päivä ihmisen elämässä on myös erilainen. Ilo ja suru vaihtelevat. Huolten ja murheitten tullessa saatamme kysellä, miksi Taivaan Isä antaa lastensa tällaista kokea. Mutta muistammeko hyvinä ja onnellisina päivinä kiittää Häntä?

Paljon on kuitenkin kiitoksen aiheita. Jumala on kutsunut meidät lapsikseen ja johdattanut löytämään pojassaan Jeesuksessa pelastuksen ja johdattanut meidät uskon tielle.

Pyhästä kirjasta löytyvät myös nämä Jeesuksen sanat: - ” Niin myös teillä nyt on murhe, mutta minä tahdon nähdä teidät jälleen, ja teidän sydämenne on iloitseva, eikä kukaan ota teiltä pois teidän iloanne. Silloin Herran lunastetut palaavat ja tulevat riemulla Siioniin ja iankaikkinen ilo on oleva heidän päänsä päällä. He saavat ilon ja riemun, ja murhe ja huokaus pakenevat. Silloin rammat hyppäävät niin kuin peurat ja mykkien kieli pakahtuu kiitoksesta.”

Kiitosrukous virren sanoin:

Nyt kiitosvirren mä riemuin laulan
mun rakkaan Jeesukseni kiitokseks`
kun armostansa soi mulle rauhan
ja taivaan valtakunnan ilmaiseks`

Niin, ikikiitos siis, Jeesus, sulle
kun meidät ostanut oot verelläs.
Näin armahduksen toit tuomitulle
ja velkamme sä maksoit ristilläs.

Matti Ihalainen

Raamattu opettaa, että Jumalan laki on pyhä ja hyvä, ja se ilmaisee Jumalan tahdon. Mutta syntisen ihmisen kohdalla laki toimii kuin peili. Se osoittaa, että emme pysty täyttämään Jumalan tahtoa. Se paljastaa, että emme ole vapaita, vaan olemme synnin orjia. Ilman Kristusta laki näyttää meille ainoastaan iankaikkisen kadotustuomion. 

Kristityn vapaus ei ole lähtöisin meistä itsestämme, vaan Kristuksesta. Sen perusta ei ole meidän päätöksissämme tai teoissamme, vaan siinä, että Kristus on sovittanut maailman Jumalan kanssa. Hän on täyttänyt lain ja kantanut sen kirouksen, tuomion ja rangaistuksen puolestamme. Usko on tyhjä käsi, joka tarttuu tähän lahjaan ja saa sen omakseen. 

Apostoli Paavali tiivistää kristityn vapauden Galatalaiskirjeessä seuraavasti: Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen (Gal. 5:1). Tämä vapaus ei ole ulkonaista vapautta tehdä mitä huvittaa, vaan hengellistä vapautta. Vapautta synnin syyllisyydestä, lain kirouksesta ja kuoleman vallasta. Jeesukseen uskova on vapaa Jumalan tuomiosta ja orjallisesta pelosta. Jeesukseen uskovan ei tarvitse hakea Jumalan hyväksyntää omien tekojensa kautta. 

Paavali jatkaa Galatalaiskirjeessä: Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa (Gal. 5:13).  Tämä on vapauden toinen puoli. Vapaus, joka kääntyy itsekkääksi nautinnon tavoitteluksi, ei ole sitä vapautta, johon Kristus on meidät kutsunut. Sellainen vapaus on paluuta orjuuteen, omien halujen ja synnin orjuuteen. 

Evankeliumin vapauttama ihminen ei palvele Jumalaa pelosta eikä pakosta, vaan uskolla, ilolla ja kiitollisuudella. Hän tietää, että kaikki on jo lahjana annettu Jeesuksessa Kristuksessa. Siksi hän voi palvella myös lähimmäisiään vapaasti, ilolla ja rakkaudella. Sitä on kristityn todellinen vapaus. Siihen vapauteen meidät on kutsuttu. 

Erkki Hartikka

Mikkelinpäivää vietetään enkelien, Jumalan sanasaattajien, sunnuntaina, jolloin tutkistellaan enkelien merkitystä ja tehtäviä elämässämme. Ne suojelevat ja opastavat meitä ja muistuttavat Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.

Pyhäpäivän evankeliumissa Jeesus opettaa meitä, opetuslapsiaan, pois suuruuden ajattelusta oikeaan nöyryyteen ja lapsenmielisyyteen. Hän asettaa eteemme pienen lapsen esimerkiksemme ja sanoo painavat sanat vallan tavoittelijoille ja oman minuutensa korostajille: ”Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaiseksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sen tähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.” Pienin on suurin, suurin on pienin. Aikuinen järkeilee omilla aivoillaan, hän asettaa Jeesuksen opetuksen omaan puntariinsa, ja usein hylkää sen. Pieni lapsi, joka on osallinen perisynnin pahuudesta, on uskon asioissa kuitenkin meille aikuisille esikuva. Hän ei epäile Jumalan sanasta tai armosta. Auttakoon Jumala meitä pysymään lapseuden ja nöyryyden tiellä.

Jeesus varoittaa meitä voimakkailla sanoilla pienten pahentamisesta, mutta kehottaa ”holhoamaan” lapsia Herralle Jeesukselle. ”Joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.” Näissä raskaissa sanoissa näkyy Jeesuksen rakkaus hänen pienimpiään kohtaan. Hän myös varoittaa pienten halveksimisesta ja muistuttaa heidän suojelusenkeleistään, jotka näkevät aina taivaallisen isän kasvot. Vanhan biblian sanoilla Jeesus sanoo: ”Joka holhoaa senkaltaisen lapsen minun nimeeni, hän holhoaa minun.” 

Enkelien tehtävistä ja asemasta raamattu puhuu monissa paikoissa. Psalmin 91 seitsemännessä jakeessa on sanat: ”Hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.”  Heprealaiskirjeen 1 luvun jakeessa 14 on sanat: ”Eivätkö enkelit ole palvelevia henkiä? Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden.” 

Meillä on näkymättömiä ja näkyviä enkeleitä. Näkyvistä muistamme isän ja äidin, pyhäkoulun opettajan, Jumalansanan julistajan. He kaikki ovat johdattaneet meitä Vapahtajamme tuntemiseen ja seuraamiseen.

Enkelit ovat kanssapalvelijoitamme, vain Jumalaa me kumarramme. Apostoli Johannes kirjoittaa Ilmestyskirjassaan: ”Ja minä, Johannes, olen se, joka tämän kuulin ja näin. Ja kun olin sen kuullut ja nähnyt, minä lankesin maahan kumartuakseni sen enkelin jalkojen eteen, joka tämän minulle näytti. Ja hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi, profeettain, kanssapalvelija, ja niiden, jotka ottavat tämän kirjan sanoista vaarin; kumartaen rukoile Jumalaa." (Ilm. 22:8-9)

Jorma Halme

Luukas kertoo Jeesuksen sanoneen: “älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte, älkää ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte”. Nehän juuri ovat hyvin arkipäiväisiä asioita. Kannamme huolta terveydestämme ja sen mahdollisista muutoksista. Samoin yleinen turvallisuustilanne tai jopa sodan uhka saattaa synnyttää monissa huolta. Syömisen ja pukeutumisen murehtiminen varmastikin taas pitää sisällään kaikenlaiset talousmurheet, riittääkö rahaa laskuihin, jääkö sitä riittävästi säästöön, miten työasiat hoituvat tai opiskelusta murehtiminen. Myös perheenjäsenistämme ja läheisistämme kannamme moninaisia huolia sydämellämme. Jeesus kuitenkin edellä pyytää meitä katsomaan taivaan lintuja, joista Jumala myöskin pitää huolen joka päivä, vaikka ne eivät huolehdi huomisesta etukäteen. Sitten Hän vakuuttaa meidän ihmisten olevan Jumalalle vielä paljon rakkaampia.

Kuitenkin monasti sisimmästämme nousee myös monia tarpeellisia murheita. Kaipaamme vahvistusta siihen, olenko valinnut askeleeni oikein Taivaantiellä, tai tunnemme murhetta läheisemme etääntyessä siltä. Haluaisimme kovasti oman tai läheisen terveyteen helpotusta. Ehkä omatuntomme on haavoittunut ja tunnemme rikkoneemme Isän neuvoja ja varoituksia. Näissä tilanteissa mm. Paavali opastaa Filippon seurakuntaa seuraavasti: “Älkää mistään murehtiko, vaan saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella, kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi” (Fil.4:6) Tässä meillä on lupaus ja kehotus lähestyä rukouksilla Taivaallista Isää ja Hän on luvannut kuulla heikotkin rukoukset. Isä meidän -rukouksessa on hyvin kattavasti viety asiamme Jumalan kasvojen eteen ja kuitenkin jätämme pyyntömme Jumalalle, luottaen Hänen viisauteensa, sanomalla “tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä, niin kuin Taivaassa”

Paavali jatkaa vielä: “ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa”. (Fil.4:7)

Se rauha mistä Paavali edellä puhuu, syntyy, kun osaamme laskea sydämellämme painolastina kulkeneet synnit Golgatan ristin juurelle ja uskomme Jeesuksen sovittaneen myös juuri minun syntini. Sen uskominen omalle kohdalle auttaa luottamaan jokapäiväiseen Jumalan huolenpitoon meitä lapsiaan kohtaan.

Vaihda siis ystävä murehtiminen, rukoukseen, anomiseen ja kiitokseen ja saat tälläkin hetkellä uskoa sovintoveren puhdistavan voiman omalle kohdallesi Jeesuksen nimessä!

Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua!

Timo Aaltonen 

Jeesus oli siis kulkemassa Samarian ja Galilean rajamailla, matkalla kohti Jerusalemia, jossa Hän tulisi sovittamaan syntimme ja kukistamaan kuoleman vallan ylösnousemuksellaan. Hän oli valinnut reitin siten, että nuo kymmenen sairasta voisivat löytää tiensä Hänen luokseen. He olivat varmaankin saaneet kuulla Jeesuksen aiemmin parantamilta ihmisiltä, joiden joukossa oli myös entisiä spitaalipotilaita, että Jeesus kykenisi parantamaan heidät.

Jeesuksen ajan yhteiskunnassa spitaalia sairastavat ihmiset olivat kaikin tavoin syrjäytettyjä. Mooseksen laki määräsi, että spitaalinen on pidettävä erossa muista. Hänen tuli elää leirin tai kaupungin ulkopuolella, erossa ystävistään ja jopa perheestäänkin. Hänen tuli kulkea rikkirevityissä vaatteissa, tukka hajallaan ja parta peitettynä. Muita ihmisiä kohdatessaan, hänen tuli huutaa: ”Saastainen, saastainen!”. Hänellä ei siten ollut myöskään mitään mahdollisuutta osallistua seurakunnan toimintaan. Nämä miehet oli siis tuomittu elämään syvän halveksunnan ja syrjinnän kohteena, sekä odottamaan hitaasti mutta varmasti lähestyvää kuolemaansa.

Siksi heidän ”Jeesus, armahda meitä!” huutonsa oli varmaankin tarkoitettu pyynnöksi, että Jeesus parantaisi heidätkin tuosta kauheasta sairaudesta. Jeesus ei jätä vastaamatta heidän pyyntöönsä. Jeesus paransi heidät antamalla sanan: "Menkää näyttämään itsenne papeille. "Hän ei koskenut heihin, eikä antanut heille terveyttä välittömästi. Itse asiassa Jeesus tarjosi spitaalisille enemmän, kuin mitä he olivat osanneet pyytää. 

Hän antoi heille mahdollisuuden oppia tuntemaan hänet. Jeesuksen – itse Elämän lähteen tunteminen on vasta todellista terveyttä, ei se, että sairautemme poistuu. Nuo spitaaliset tarttuivat Sanaan, olivat sille kuuliaisia ja lähtivät Jeesuksen ohjeen mukaisesti kulkemaan pappien luo.

Matkalla tuo parantumisihme sitten tapahtui. Merkillepantavaa on se, että kaikista parannetuista, ainoastaan Juutalaisten keskuudessa halveksitulle samarialaiselle tuo Jeesuksen tarjoama pelastuksen armo kelpasi.

Hän ymmärsi, ettei ihmiselle lopulta ole hyötyä siitä, että hän saa ajallisen terveytensä, ellei hän ota Jeesuksen tarjoamaa iankaikkista pelastusta vastaan. Parannetuista vain samarialainen sai ”armahda” -huutoonsa vastauksena myös ymmärryksen siitä, että paranemista tärkeämpi asia on se, kuka hänet paransi. Siksi hän palasi Jeesuksen jalkojen juureen kiittämään ja ylistämään Häntä. 

Onko meillä elämässämme asioita, joissa olemme kuin nuo spitaaliset – särkyneitä, vajavaisia ja avun tarpeessa? Tänäänkin Jeesus kutsuu, kuulee ja armahtaa meitä, kuten sanat Matteuksen evankeliumista meille osoittavat:

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.

Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne, ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.” (Matt. 11. 28-30)

Saamme samarialaisen spitaalisen tavoin palata Jeesuksen jalkojen juureen. Huolemme ja pelkomme eivät välttämättä katoa, mutta saamme silti rauhan, rohkeuden ja luottamuksen jatkaa eteenpäin. Kiitollisuus avaa silmämme huomaamaan, että Hän on läsnä elämässämme. Näemme hänet arjen pienissä ihmeissä, toisissa ihmisissä ja rukouksen hiljaisuudessa.

Kiitollisuus Jeesukselle ei ole ainoastaan tunne, vaan se myös kutsuu meitä elämään hänen tahtonsa mukaisesti. Olkoon kiitollisuutemme jatkuvaa – sanoin, teoin ja koko elämässämme. Antakaamme kiitollisuutemme näkyä myös arjessamme, ihmissuhteissamme ja rukouksissamme. Heijastakoon jokainen päivämme kiitollisuutta Hänelle, joka rakastaa meitä enemmän, kuin voimme ymmärtää. Ja vaikka emme aina pystyisikään osoittamaan kaikkea kiitollisuuttamme, saamme luottaa siihen, että Jeesus on silti läsnä jokaisessa hetkessämme. Kannustakoon se meitä rakastamaan ja palvelemaan lähimmäistämme, sekä luottamaan siihen, että mikään voima ei voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta. Aamen.

Jukka Vitikainen

Jeesuksen ajan fariseukset opettivat, että juutalaisten lähimmäisiä olivat vain oman kansan jäsenet. He halveksivat muita juutalaisten keskuudessa eläviä ihmisiä, eivätkä pitäneet kanssakäymistä muukalaisten kanssa. Oman hurskauden harjoittaminen oli niin tärkeää, että he eivät voineet nähdä lähimmäisten tarpeita ja hätää.

Jeesus kumosi usein puheissaan fariseusten harhautuneen tulkinnan Jumalan tahdosta sanomalla: ”Teille on opetettu …, mutta minä sanon teille…”.

Hyvin puhutteleva kertomus lähimmäisen rakkaudesta on Laupiaan samarialaisen kertomus (Luuk. 10:30-37).

Eräs lainopettaja kysyi Jeesukselta, mitä hänen tulisi tehdä saadakseen iankaikkisen elämän. Jeesus vastasi hänelle tämän tutuksi tulleen kertomuksen avulla. Kaksi hurskasta juutalaista - pappi ja leeviläinen – ohittivat rosvojen ryöstämän ja pahoinpitelemän ihmisen ilman säälin- ja velvollisuudentunnetta auttaa häntä.

Sen sijaan kolmas samaa tietä kulkenut, juutalaisten halveksima samarialainen, auttoi häntä, sitoi hänen haavansa, vuodatti öljyä niihin ja vei hänet majataloon hoidettavaksi. Antoipa hän vielä varoja majatalon isännälle kulkijan tulevaa hoitoa varten.

Kertomuksen laupias samarialainen on itse Jeesus, jonka rakkaus meitä syntisiä ihmisiä kohtaan on niin suuri, että hän otti meidän syntivelkamme päällensä ja kärsi synnin rangaistuksen meidän puolestamme niin, että me saisimme elää. 

Jäähyväispuheessaan Jeesus antaa opetuslapsilleen uuden käskyn (Joh. 13: 34). ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut – että tekin rakastatte toisianne.” Jeesus nostaa lähimmäisen rakastamisen yhtä tärkeäksi kuin Jumalan rakastamisen. Omasta puolestamme lähimmäisen rakastaminen täydestä sydämestä voi olla usein vaikeaa. Jeesushan käskee meitä rakastamaan myös vihollisiamme.  Tätä rakkauden lakia Jeesus itse toteutti. Kärsiessään ristillä meidän syntiemme tähden hän rukoili Jumalaa: ”Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.”

Meidän rakkautemme on vajavaista ja puutteellista.  Oma itsekkyytemme ja sydämemme kylmyys saattavat vaikuttaa sen, ettemme huomaa läheistemme tarpeita ja hätää. Voi olla vaikeaa luopua omastaan toisen hyväksi, vaikka kaikki mitä meillä on, on lahjaa Jumalalta.

Kun saamme tuntea Jumalan rakkautta kohdallemme uskomalla armosta syntimme ja pahuutemme anteeksi annetuiksi, voimme katsella lähimmäistämmekin uusin silmin. Silloin voimme heijastaa edes vähän siitä Jumalan rakkaudesta, jota olemme saaneet osaksemme. Uskosta seuraa Hengen hedelmänä rakkaus myös lähimmäistä kohtaan.

Suurinta rakkautta lähimmäistämme kohtaan on evankeliumin ilosanomasta kertominen lähimmäisille, jotka eivät ole vielä päässeet tuntemaan Jumalaa ja Hänen rakkauttaan. Onhan Jumala rakastanut niin paljon maailmaa, että Hän antoi ainoan poikansa syntiuhriksi kaikkien ihmisten puolesta. Kiittäkäämme Taivaan Isää tästä kalliista lahjasta ja rukoilkaamme, että hän vahvistaisi meitä uskossa, toivossa ja rakkaudessa.

Lasse Tamsi

LÄHETYSPÄIVÄ 13.9.2025 

Paikka: Liipolan seurakuntakeskus, Ostoskatu 7, 15500 Lahti                          
                          

OHJELMA

Juontaja: Timo Marttinen 
                                                                                                                                                    

9.00-9.30  Aamupala 

9.30          Tervetuloa ja alkuhartaus                  Lahden veljet 

9.45          Lähetystoimikunnan katsaus 2025    Aulis Ansaharju, Petri Honkala

                 - seurakuntamatkat 

                 - pyhäkoulutyö (katsaus + raportti joltakin matkalta) 

10.30        Inkerin kirkon tervehdys                   Emerituspiispa Aarre Kuukauppi  

11.00        Tervehdys Virosta                             Khra Esa Luukkala 

11.30        Keskustelua aamupäivän puheenvuoroista 

12.00        Lounastauko 

13.00        Suunnitelmat ja näkymät vuoteen 2026       Timo Marttinen

 
14.30        Lanu- työn suunnitelmat vuodelle 2026       Petri Honkala 

15.00        Keskustelua ulkomaan lähetyksen tulevaisuudesta 

                 - lähetystyön rooli Esikoiset ry:n toiminnassa 

                 - taloudellinen katsaus                                 Heikki Nummela 

16.00         Päätössanat ja loppurukous                        Lahden veljet 

16.15         Iltapala 

Ja hän sanoi opetuslapsille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille” Mark 16:15 

Samalla tavalla Jumala kutsuu meitäkin tänä päivänä erilaisiin tehtäviin, ja samalla tavalla meillä ihmisillä tulee usein mieleen erilaisia esteitä, miten voisimme välttää tuota Jumalan kutsua. Usein meistä tulee omasta puolestamme mykkiä, kun pitäisi aukaista suu ja puhua edes muutama sana Jumalasta, Hänen sanastaan ja siitä, miten Hän on antanut ainoan Poikansa maan päälle auttamaan ja parantamaan, että meillä kaikilla olisi mahdollisuus pelastua.

Saamme lukea Raamatusta myös siitä, miten Jeesus maanpäällä ollessaan teki monia ihmetekoja, paransi sairaita, sai kuurot kuulemaan, mykät puhumaan ja sokeat näkemään. Siitä yksi esimerkki löytyy Markuksen evankeliumista (7:31-37). Tuosta Raamatun kohdasta ilmenee meille se, miten mykkä ihminen sai puhekyvyn, mutta myös muut läsnäolijat alkoivat puhumaan tuosta suuresta parantajasta, joka saa kuurot kuulemaan ja mykät puhumaan.

Tänään Jeesus ei ole ihmisenä maan päällä, mutta hän elää keskellämme. Hän saa vaikuttaa parantavalla voimalla Jumalan sanan kautta ja elää meidän kristittyjen sydämissä antaen synnin tunnon, mutta myös parannuksen armon. Jeesus on jättänyt meille tehtäväksi lähetyskäskyn, rukoilkaamme Taivaallista Isäämme, että hän antaisi meille voimaa, oikeita sanoja ja rakkautta täyttämään tuota käskyä niin, että sen kautta kuurot ja mykät saisivat tuntea tuon suuren parantajan, Jeesuksen Kristuksen voiman ja rakkauden sydämissään ja saisi parantaa myös niitä haavoja, joita tässä maallisessa taistelussa tulee meidän kristittyjen sydämille ja omallitunnoille. Ahkeroikaamme rakkaat ystävät lukemaan ja kuulemaan Jumalan sanaa, sitä kautta löydämme tien ristin juurelle, jossa Jeesus on kärsinyt kaikki viat ja sairaudet meidän puolestamme ja noussut ylös Isän luo valmistamaan meille sijaa, jonne mekin kerran pääsemme, luo Jeesuksen ja enkelten.

Väsyneet kulkijat tulla saa,

sairaat ja heikot Hän parantaa.

Pyhässä veressä Jeesuksen

voima on suuri ja ihmeellinen.

Väsyneet kulkijat tulla saa,

sairaat ja heikot Hän parantaa.

Armon Sävel 31:3

Jääkäämme Jumalan rauhaan.

Jaakko Sukari 

Jumalan sana näyttää meidät kaikki syntisiksi. Kun meillä on oikea synnintunto, se tuo mukanaan häpeän tunteen, ja tiedämme ja tunnemme olevamme syntisiä. Turha kunnia ja luottamus omaan viisauteen tai omaan vanhurskauteen ovat sellaisia syntejä, joita ei ole helppo synniksi myöntää ja tuntea. Niistä voidaan jopa kiittää Jumalaa niinkuin Fariseus, voimme pitää niitä jopa Pyhän Hengen lahjoina. Meillä on luonnostamme halu olla itsessämme hyviä ja Jumalalle kelpaavia ja pärjätä omillamme, nähdä itsemme vähän muita ymmärtäväisempänä tai parempana. Jumala on ylpeitä vastaan. 

Pyhä Henki haluaa näyttää meille kristittyinäkin; me olemme kaikki syntisiä Jumalan edessä. Hän haluaa pitää meidät pieninä ja nöyrinä ja ymmärtävän että kaikki lahjamme ovat Jumalalta, ollaksemme niistä kiitollisia Jumalalle; ei ylpeilläksemme, vaan auttaaksemme muita. Nöyrinä ja kiitollisina Jumalan suuresta varjeluksesta, antaen kunnian Jumalalle. Hän on heikoissa väkevä. Pitäen meidät synnin tuntoisina, alentaen meitä, välillä aivan epätoivoon itsestämme, ajaen ja kutsuen meitä anteeksiantamukseen ja Kristuksen yhteyteen. 

On tärkeää, että omatuntomme on rakentunut Jumalan sanalla. Me kun helposti näemme ja tunnemme väärin. Alamme hyväksyä syntejä ja paatua maalliseen elämän tapaan, tiedämme itse paremmin, kuin mitä sana näyttää. Ahneus muuttuu järkeväksi rahan käytöksi, avioliitto halpenee, elän omien himojeni ja oman rakkauden tunteeni mukaan, omaetu on ensisijalla jne.. Siksi tänäänkin kuuluu Jumalan sana; tee parannus!  Ulkoista elämääni voin itse jonkun verran parantaa, mutta Jumala haluaa sydämen muutosta, sen tekee vain usko Jeesukseen. 

Me saamme tänäänkin sydämestämme huudahtaa; ”ole minulle syntiselle armollinen.”

Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! (Room. 7:24-25) 

Aatu Laitisen virren sanoin;

Minä synnin tomu ja tuhka vaan vielä tykösi tulla saan.

Jo heikoinkin silmäys ristille minun sieluni terveeksi saattaa.

Atso Santanen

Puhutaan siis niistä ihmisistä, jotka tuolloin elivät, kun Jumalan pelastussuunnitelma oli tullut lähelle. Jeesus itse – pelastuksen tuoja – oli heidän keskuudessaan elävänä ihmisenä ja samalla tosi Jumalana.

Raamattua ja sen käännöksiä tuntevat tutkijat ovat pohtineet sanaa, joka on käännetty “etsikkoajaksi” tai “etsikkopäiväksi”. Sen voisi kääntää myös esimerkiksi “vierailuajaksi” tai “vierailupäiväksi”. Myös “etsintäaika” tai “etsintäpäivä” olisivat mahdollisia käännöksiä.

Markuksen evankeliumin 1. luvun jakeessa 15 Jeesus sanoo:

 "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."

Ajattelen, että Jumalan valtakunnan lähestymisellä hän viittaa juuri pelastustehtäväänsä. Hän itse on tullut vierailulle tänne maan päälle, syntisen ihmisen asialle.

Tuo etsikkoaika on nyt – siis tämä armonaika, joka meidän tulisi käyttää oikein. Jeesus on käskenyt opetuslapsiaan viemään ilosanomaa eteenpäin, toimimaan niin, että mahdollisimman moni tekisi parannuksen ja uskoisi evankeliumin. Siis: saarnata Jumalan sanaa ja kutsua aikamme ihmisiä Jumalan armon yhteyteen.

Sanassaan ja sakramenteissaan Jeesus Kristus tulee yhä meitä lähelle ja tarjoaa täyden sovituksen – ilmaiseksi. Sen voimme uskon kautta ottaa vastaan omaksemme.

Heprealaiskirjeessä on sanat:

 "Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne" (Hepr. 3:15).

Ihmisellä on tässä pelastuskysymyksessä vain vastaanottajan osa: ottaako tarjotun pelastuksen vastaan vai ei.

Jumala, hyvän Pyhän Henkensä kautta, saakoon vaikuttaa ihmisten tunnoissa ja sydämissä surua ja katumusta synnistä – ja iloa syntien anteeksisaamisesta.

On myös sanottu, että Jumala kutsuu ajoittain ihmisiä tai kansoja erityisen voimakkaasti. Tällaisia Jumalan erityisiä lähestymisiä voidaan kutsua etsikkoajaksi.

 Ajattelen, että on suurta Jumalan lahjaa, jos hän saa ihmisessä aikaan kaipauksen Hänen puoleensa. Jos niin onnellisesti käy, että ihminen tällaisessa etsikkoajassa pääsee armon osallisuuteen, syntyy siitä ilo seurakunnassa.

Aivan kuten kadonneen lampaan vertauksessa: lammas ei löydä paimenta, vaan paimen löytää lampaan.

 Ei siis ole ihmisen omaa ansiota, jos tällaisena aikana hän saa uskon lahjan osakseen.

Ollaan iloisia siitä, että saamme olla Jumalan lapsia ja hänen varjeluksessaan.

Nytkin – juuri tällä hetkellä – saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen nimen ja sovintoveren tähden.

Elämme omaa etsikkoaikaamme armon varassa.

Saamme myös Paavalin tavoin kehottaa ihmisiä kääntymään syntisinä Jumalan puoleen ja uskomaan evankeliumi. Ja kertoa: nyt on se otollinen hetki.

"Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut.

 Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä."

 (2. Kor. 6:2)

Pietari kirjeessään (1. Piet. 2:12) puhuu etsikkopäivästä. Tuo suuri päivä tulee kerran, kun Jumalan aika on täyttynyt – se päivä, jolloin Jeesus tulee hakemaan lunastamansa ihmiset Taivaan kotiin.

 Silloin saamme kaikki yhdessä kiittää Jumalaa.

Anna meidän oikein käyttää

 kallis aika etsikon,

 ennen kuin se ohi on.

 Henkesi suo meille näyttää,

 mitä vaatii rauhamme,

 missä pelastuksemme. (Virsi 412:4.)

Antti Rytkönen

Jeesuksen vertauksia lukiessa huomaa, että Hän ei päästänyt opetuslapsiaan helpolla, mitä tulee vertausten ymmärtämiseen. Jos heille se oli vaikeaa, niin sitä se on tämän ajan raamatun lukijalle. Joku on sanonut, että kuultu vertaus on yksi vaikeimmin ymmärrettäviä uuden testamentin kohtia, mutta tälläkin vertauksella on varmasti syviä hengellisiä syvyyksiä, jotka sopivat myös tähän aikaan. 

Vertauksen kohdalla saattaa herätä epäilys, että koskeekohan tällainen puhe huoneenhaltijasta oikeastaan lainkaan itseäni. Mutta jos avaamme Raamatusta 1.Kor.4:1-2, kohdan niin huomaamme, että vertaus tulee suoraan meitä jokaista kohti. Kyseisessä kohdassa apostoli Paavali muistuttaa Korintin kristityitä: Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina. Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi. Voi olla, että erityisesti tämä koskee sanan julistajia ja opettajia, mutta uskon, että noiden Jumalan salaisuuksien esillä pito on kaikkien kristittyjen tehtävä, niin isien, äitien, isovanhempien ym. Niiden suhteen meiltä vaaditaan siis uskollisuutta, koskien niin maallisia, kuin taivaallisiakin asioita. Mutta ennen kaikkea uskollisuutta Raamatun sanalle.

Vertauksen alussa ilmenee, että huoneenhaltija oli tehnyt hommansa huonosti omaisuuttaan tuhlaillen. Hän ryhtyy itse miettimään, mitä tehdä ja hän pyytääkin isäntänsä velallisia pienentämään isännälleen olevia velkasummia. Toisia vähemmän ja toisia enemmän. Tuleeko meidän elämässämme eteen tilanteita, jolloin oman selustansa turvaamiseksi ryhdymme vilpillisiin keinoihin, jotka voivat tulla esiin hyvinkin salakavalasti? Erityisen vaarallista se on silloin, jos alamme vähättelemään syntiä ja sen eri muotoja. Syntejä, jotka ennen kaikkea Raamattu osoittaa synniksi. Saatamme yrittää pienentää niitä joskus ajatuksella, että ei sillä ja sillä asialla nyt niin suurta väliä ole, niinhän ne muutkin tekee. Tai että tuli tuossa heitettyä pieni valkoinen valhe. Tai että kyllä sille ihmiselle voi vähän pahastikin sanoa, kun sen kanssa ei muutenkaan kukaan tule toimeen. Uskomme, että vääryys on aina vääryys ja sen muuttaminen toiseksi saa mielen murheelliseksi. Niin saattaa kuitenkin usein kohdallamme käydä, mutta onhan meillä halu kuunnella sitä omantunnon ääntä, joka rinnassamme muistuttaa tekemään parannusta.  

Vertauksessa puhutaan myös väärästä mammonasta, jolla meidän tulisi hankkia ystäviä. Mutta kuinka ihmeessä voimme hankkia ystäviä mammonalla? Ihminen kyllä tarvitsee täällä varoja, eli mammonaa, mutta on sanottu, että taivaallisen tavaran rinnalla ne ovat väärää mammonaa. Voimme kuitenkin täällä ajassa käyttää niitä lahjoja eri tavoin lähimmäisten hyväksi ja myöskin viedä Jumalan valtakunnan työtä eteenpäin kukin omalla paikallamme. Ehkä silloin joku etsivä sielu voi tulla osalliseksi siitä kaikkein suurimmasta lahjasta, joka uskolla saadaan omistaa. Ja se lahja annetaan aivan ilmaiseksi, Jumalan suuresta armosta.

Antti Puuska

Tärkeintä on siis se, kuka on lähettäjä. Oikeat opettajat ja sanan julistajat eivät toimi omalla asiallaan vaan lähettäjän, Jeesuksen.

Jumala varoittaa meitä harhasta läpi Raamatun. Olkaamme siis aina varuillamme ja pitäkäämme kiinni puhtaasta sanasta siihen mitään lisäämättä tai pois ottamatta. Meidän tulee aina koetella kaikkea hengellistä opetusta Jumalan sanan valossa, onko kaikki todella niin kuin on kirjoitettu? Olipa julistaja kuka tahansa, vaikka itse taivaan enkeli.

Meidän aikanamme on monenlaista hengellistä opetusta, mutta kaikki eivät ole Jumalasta. Siksi on tärkeä muistaa aina, kun kuulemme Jumalan Sanaa, että kysymys ei ole oikeista ja hyvältä tuntuvista mielipiteistä tai kunnioitettavista arvoista vaan iankaikkisesta elämästä, jota kohti me saamme olla matkalla. Me emme saa hyväksyä mitään uuttaa evankeliumia tai toista Jeesusta, vaikka sen julistajat olisivat, kuinka sävyisiä, hienoja ja taidokkaita tahansa. Oikea julistus ei ole kaunistetuissa sanoissa ihmisten viisauden jälkeen vaan hengen ja voiman osoituksessa. 

Jumala varjelkoon meitä, että me pysymme totuudessa ja johdattakoon meidän matkaamme niin, että kerran pääsemme perille Taivaan kotiin.

Auta, oi Jeesus, suo katseesi loistaa

juonia kiusaajan paljastaen,

kun sanan selvän se tahtoisi poistaa

kulkien vaatteissa valkeuden.

Suo, että henget mä ain erottaisin,

voittaisin valheen ja voimasi saisin.

Auta ja varjele, vartija parhain,

kun olen lähdössä harhailemaan.

Tyynnytä mieleni myöhään ja varhain

kanssasi valvoen rukoilemaan.

Synnissä jos tahdon nukkuen maata,

tiellesi taas minut, Herrani, saata.

Virsi 385 (5,6)

Aamen.

Jussi Luoma

Nyt siis näyttää siltä, että Jeesus vaatii meiltä myös lain sisäistä täyttämistä. Kuka sen voi täyttää? Ei kukaan ihminen omalla työllään. Sen sijaan meidän tulee tunnustaa rikkomuksemme Jumalan edessä ja uskolla ottaa vastaan Jeesuksen sovintoveri omalle kohdallemme. Onko tämä siis omaa tekoamme? Ei ole, vaan kaiken tämän Pyhä Henki vaikuttaa Kristuksen sanan kautta, erityisesti kuullun sanan kautta ja myös näkyvän sanan eli Jeesuksen asettamien sakramenttien kautta.

Kun saamme uskoa sen, että olemme saaneet tuon kymmenen tuhannen leiviskän velan täydellisesti anteeksi, Jeesuksen sovintotyön tähden ilman pienintäkään omaa ansioitamme, niin eikö se sytytä sydämissämme vastarakkautta Vapahtajaamme? Ja se, Vapahtajan rakkaus sydämissämme, saa myös aikaan sen, että uusi ihminen meissä tahtoo toimia ja myös toimii lähimmäisemme parhaaksi, niin maallisissa kuin ennen kaikkea hengellisissä asioissa. Ei vaatimuksesta, vaan vapaasta tahdosta. Aivan niin kuin Jeesus Kristus itse omasta tahdostaan antoi itsensä kokonaan meidän edestämme.

Kiitetään siis Taivaallista Ylkää hänen rakkaudestaan ja pyydetään ja uskotaan, että Hänen rakkautensa saa koskettaa niin paljon sydämiämme, että voimme Taivaan Isän lapsina iloita kalliista lahjastamme ja jakaa sitä toisten kanssa.

Sami Kantoluoto

Jeesus hyvin selkeästi kieltää meiltä toistemme tuomitsemisen. Jumala on tuomari ja meitä kutsutaan armahtamaan toisiamme. Jos näemme veljen langenneen syntiin, tulisi meidän pyrkiä olemaan avuksi, eikä tuomita kivi kädessä vikaan joutunutta.

Yksi syntiinlankeemuksen inhottava vaikutus on tuomiohenki. Helposti me näemme roskan veljemme silmässä, mutta hirsi omassa silmässä jää huomaamatta. Tuomiohengen takana lienee usein ylpeys; ajatus siitä, että minä itse olen tuomitsemaani ihmistä parempi. Kun ihmiset toivat vahvassa tuomiohengessä Jeesuksen luokse huoruudesta tavatun naisen, Jeesuksen täytyi kirjoittaa maahan. Tuomitsijat alkoivat kaikota vasta kun heidän omat syntinsä tuotiin esiin.

On suurta Jumalan armoa meille, kun Herramme saa pitää meitä pienellä paikalla, armahdettuina syntisinä. Me tarvitsemme Jumalan Sanan kirkasta valoa, joka paljastaa juuri meidän omat syntimme ja sen koko turmeluksen syvyyden, joka meissä vaikuttaa. Kun Jumala saa Sanansa ja Henkensä kautta särkeä meidän ylpeytemme ja sen oman ansiomme, jonka varaan olemme jotain rakentaneet, silloin meille ei jää mitään muuta mahdollisuutta kuin paeta Vapahtajamme armosiipien suojaan. Siellä armosiipien suojassa meillä ei varmastikaan ole halua tuomita noita toisia raukkoja, jotka ovat myös päässeet armon suojaan. Myös niitä, jotka vielä ovat haukan hyökkäyksen armoilla me haluamme auttaa Kanaemon siipien suojaan – sinne samaan suojaan, johon itse olemme pelkästä armosta päässeet.

Herra, särje minussa vaikuttava tuomiohenki ja opeta armahtamaan toisia. Aamen.

Lauri Halme

Ensimmäinen vertaus on yhdestä lampaasta, joka on kadonnut sadan lampaan laumasta. Toinen vertaus on kymmenestä hopearahasta, joista yksi on hukassa huoneen sisällä. 

Molemmat tilanteet ovat ymmärrettäviä luonnollisina tapahtumina. 

Kun Jeesus oli viimeistä kertaa opetuslastensa keskellä, hän kiteytti tehtävänsä ja sen hedelmän. Hän sanoi: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.” (Luuk.24:47)

Jeesus haluaa näiden esimerkkien avulla avata omaa tehtäväänsä ja sen merkitystä ihmisille, jotka olivat hänen seurassaan. Jeesus itse on mennyt sinne asti, että kadonnut lammas on löytynyt ja tuotu kotiin. Hän suoritti pelastustehtävän kokonaan ja täydellisesti. Kun Jeesuksen nimessä saarnataan parannuksen tarpeesta ja syntien anteeksi antamisesta, silloin valaistaan huonetta ja lakaistaan kompromisseja tekemättä ja kadonnut raha löytyy. 

Jeesus kohtaa meidätkin jatkuvasti Raamattuun kirjoitetun Sanan avulla. Jeesus suostuu tänäänkin esiintymään armahdettujen syntisten ystävänä ja matkaseurana. Vieläkin Hän kuuluttaa parannuksen mahdollisuudesta kaikille rauhaa kaipaaville ihmisille. Hän haluaa herätellä ja etsiä ihmisiä, jotka eivät osaa vielä kaivatakaan hyvän Jumalan pelastavaa rakkautta. 

Jumalan tahdosta Jeesus suostui syntien sovittajaksi ja autuuden valmistajaksi. Kadonnut hopearaha ei voinut itse pyrkiä esille. Jeesus on valo, hän on se valo, jonka loisteessa huonetta lakaistaan, kun Raamatun Sanalla Kristusta kirkastetaan. Kun tämä viesti, tämä taivaallisen valon säde osuu ihmissydämeen, se vapauttaa pois piilosta yhdessä iloitsemaan löytäjän kanssa. Jokaisesta syntisestä, joka suostuu Jeesuksen sovintoveren puhdistamaksi, iloitaan seurakunnassa, iloitaan Jumalan sydämellä asti. 

Tämän armon osallisuudessa saamme uskoamme tunnustaa. Saamme jäädä Jumalan rauhaan

Juuso Ahonen