Pentti Forsströmin muistolle

13.12.2018


Lammin saarnaaja Pentti Forsström sai kutsun Taivaan kotiin 11.11.2018. Hän oli syntynyt Lahdessa vuonna 1929.

Nuorena miehenä Pentti opiskeli leipuriksi ja kondiittoriksi Hämeenlinnassa Laurellin leipomossa. Oman leipomoyrityksen Pentti perusti yhdessä äitinsä
(Mandi) kanssa 1950-luvulla Lammille. Vuodesta 1970 alkaen Pentti teki pitkän työuran kunnan uimahallin uimahallimestarina. Vapaa-aikanaan ja loma-aikoina Pentti ahersi paljon läheisten ja ystävien avuksi ja iloksi monien rakennushankkeiden parissa. Pentti ehti olla naimisissa Kyllikin (s.Heiniö) kanssa 67 vuotta. Perheeseen syntyi 6 lasta.


Pentti teki pitkän päivätyön saarnaajana ja sielunhoitajana sekä Lammilla että lähetystyössä Inkerinmaalla. Lammin sananpalvelijana hän aloitti 1960-luvun alkupuolella ja seurakunta kutsui hänet ulkomaan lähetystoimeen vuonna 1996. Pentti ehti tehdä kymmeniä saarnamatkoja Venäjälle, pääasiassa Toksovan seurakuntaan.


Pentti oli lempeä sananjulistaja, joka suurella rakkaudella kirkasti Kristuksen salaisuutta oman sydämensä kautta. Hänen lahjojensa kautta monet saivat paitsi taivaallisia neuvoja niin myös suurta lohtua ja rohkaisua uskon tiellä. Pentin kristillisyyden työ ei jäänyt pelkkään saarnaamiseen, vaan hän oli myös ahkera osoittamaan uskon hedelmiä lähimmäisten hyväksi. Kaikkein lähimpänä
oli oma perhe, Lammin kristityt ja muut läheiset. Myös lähetystyö ja Inkerinmaalla olleet rakennushankkeet olivat lähellä Pentin sydäntä.


Nyt Pentti on saanut laskea matkasauvansa sillattoman virran rannalle ja hän on saanut mennä nauttimaan siitä, mitä on täällä uskossa omistanut. Usein Pentti toisti saarnoissaan Lutherin sanoja: ”Minkä uskot sen omistat”. Kaunis on Herran palvelijan muisto.


Eero Nieminen