Herran huoneessa

Jeesus sanoo: ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä” (Joh. 10:27-29). 

Näissä sanoissa avautuu Herran huoneen syvin olemus ja todellisuus. Herran huone ei ole ensisijaisesti rakennus, vaikka kirkot ja rukoushuoneet onkin pyhitetty Jumalan sanalle ja sakramenteille. Herran huone on kaikkialla siellä, missä Hyvä Paimen puhuu ja lampaat kuulevat hänen äänensä. 

Jumalanpalveluksissa ja seuroissa julistettu sana on - ja sen tulee olla - elävää Jumalan puhetta syntiselle ihmiselle. Sanassaan Jumala kutsuu, lohduttaa, nuhtelee ja kantaa. Tulemme kuulemaan yhä uudestaan, että Jumala tuntee meidät ja olemme uskon kautta hänen omiaan, niin kuin Jesajan kirjassa sanotaan: ”Näin sanoo Herra: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun” (Jes. 43:1). 

Jeesus sanoo luetussa evankeliumissa lampailleen: ”Minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku.” Tämä ei ole meidän kokemuksiimme perustuva varmuus, vaan näihin Jumalan lupauksiin sidottu todellisuus. Kun uskomme horjuu ja oma sydämemme syyttää, niin Herran huoneessa meitä muistutetaan siitä, että pelastuksemme ei ole meidän omissa käsissämme, vaan Jumalan kädessä. Se on sellainen turva, jota mikään luotu voima ei voi murtaa, niin kuin Raamattu todistaa.

Herran huoneessa saamme kokea uskovien yhteyttä. Lammasta ei ole luotu ja tarkoitettu yksinäiseksi vaeltajaksi, vaan lauman jäseneksi. Yhteinen jumalanpalvelus ja seurat ovat näkyvä ilmaus siitä, että kristillinen usko ei ole yksityinen asia, vaan kirkon ja seurakunnan yhteinen asia. Herran huoneessa kuulemme yhteisen Sanan, rukoilemme yhteiset rukoukset ja tunnustamme yhteisen uskon. Toistemme läsnäolo ja rukoukset voivat kantaa meitä silloinkin, kun oma usko tuntuu heikolta.  

On tärkeää ja myös ihanaa kokoontua yhdessä Jumalan sanan äärelle erityisesti siksi, että Herra itse kutsuu lampaansa yhteen. Hän ei pelasta ainoastaan yksilöitä, vaan rakentaa seurakuntaa. Yhteisessä kokoontumisessa lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset asettuvat saman Sanan ja saman armon alle. Tämä on kristillisen seurakunnan hieno piirre: koko perhe vauvasta vaariin saa kuulla saman Hyvän Paimenen äänen. Lapsi oppii jo varhain, mihin hän kuuluu, ja kenelle hän kuuluu. Ja vanhus saa elää siinä varmuudessa, että hän ei ole matkalla yksin, ja että Herra kantaa tuleviakin sukupolvia. Usko ei ole vain yhden elämänvaiheen asia. Se kantaa kehdosta hautaan. 

Samalla on tärkeä muistaa, että Hyvä Paimen ei rajoita paimentamistaan vain kirkkojen ja rukoushuoneiden seinien sisälle. Sama Herra, joka puhuu seurakunnan keskellä, puhuu myös kodin hiljaisuudessa ja arkisessa tohinassa. Kun luemme Raamattua, rukoilemme tai pidämme kotihartauden, olemme yhä Herran huoneessa ja Herran hoidossa. Lopulta kaikki kiteytyy Jeesuksen sanaan ja lupaukseen: ”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.” Herran huoneessa saamme elää tämän lupauksen varassa. Herran huoneessa meidät tunnetaan, meitä kannetaan ja olemme turvassa. Siinä on syy kokoontua, iloita ja kiittää.

Erkki Hartikka