Kiitollisuus

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: »Jeesus, opettaja, armahda meitä!» Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: »Menkää näyttämään itsenne papeille.» Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: »Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat?  Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?» Ja hän sanoi miehelle: »Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.» Aamen. (Luuk. 17:11-19)

Jeesus oli siis kulkemassa Samarian ja Galilean rajamailla, matkalla kohti Jerusalemia, jossa Hän tulisi sovittamaan syntimme ja kukistamaan kuoleman vallan ylösnousemuksellaan. Hän oli valinnut reitin siten, että nuo kymmenen sairasta voisivat löytää tiensä Hänen luokseen. He olivat varmaankin saaneet kuulla Jeesuksen aiemmin parantamilta ihmisiltä, joiden joukossa oli myös entisiä spitaalipotilaita, että Jeesus kykenisi parantamaan heidät.

Jeesuksen ajan yhteiskunnassa spitaalia sairastavat ihmiset olivat kaikin tavoin syrjäytettyjä. Mooseksen laki määräsi, että spitaalinen on pidettävä erossa muista. Hänen tuli elää leirin tai kaupungin ulkopuolella, erossa ystävistään ja jopa perheestäänkin. Hänen tuli kulkea rikkirevityissä vaatteissa, tukka hajallaan ja parta peitettynä. Muita ihmisiä kohdatessaan, hänen tuli huutaa: ”Saastainen, saastainen!”. Hänellä ei siten ollut myöskään mitään mahdollisuutta osallistua seurakunnan toimintaan. Nämä miehet oli siis tuomittu elämään syvän halveksunnan ja syrjinnän kohteena, sekä odottamaan hitaasti mutta varmasti lähestyvää kuolemaansa.

Siksi heidän ”Jeesus, armahda meitä!” huutonsa oli varmaankin tarkoitettu pyynnöksi, että Jeesus parantaisi heidätkin tuosta kauheasta sairaudesta. Jeesus ei jätä vastaamatta heidän pyyntöönsä. Jeesus paransi heidät antamalla sanan: "Menkää näyttämään itsenne papeille. "Hän ei koskenut heihin, eikä antanut heille terveyttä välittömästi. Itse asiassa Jeesus tarjosi spitaalisille enemmän, kuin mitä he olivat osanneet pyytää. 

Hän antoi heille mahdollisuuden oppia tuntemaan hänet. Jeesuksen – itse Elämän lähteen tunteminen on vasta todellista terveyttä, ei se, että sairautemme poistuu. Nuo spitaaliset tarttuivat Sanaan, olivat sille kuuliaisia ja lähtivät Jeesuksen ohjeen mukaisesti kulkemaan pappien luo.

Matkalla tuo parantumisihme sitten tapahtui. Merkillepantavaa on se, että kaikista parannetuista, ainoastaan Juutalaisten keskuudessa halveksitulle samarialaiselle tuo Jeesuksen tarjoama pelastuksen armo kelpasi.

Hän ymmärsi, ettei ihmiselle lopulta ole hyötyä siitä, että hän saa ajallisen terveytensä, ellei hän ota Jeesuksen tarjoamaa iankaikkista pelastusta vastaan. Parannetuista vain samarialainen sai ”armahda” -huutoonsa vastauksena myös ymmärryksen siitä, että paranemista tärkeämpi asia on se, kuka hänet paransi. Siksi hän palasi Jeesuksen jalkojen juureen kiittämään ja ylistämään Häntä. 

Onko meillä elämässämme asioita, joissa olemme kuin nuo spitaaliset – särkyneitä, vajavaisia ja avun tarpeessa? Tänäänkin Jeesus kutsuu, kuulee ja armahtaa meitä, kuten sanat Matteuksen evankeliumista meille osoittavat:

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.

Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne, ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.” (Matt. 11. 28-30)

Saamme samarialaisen spitaalisen tavoin palata Jeesuksen jalkojen juureen. Huolemme ja pelkomme eivät välttämättä katoa, mutta saamme silti rauhan, rohkeuden ja luottamuksen jatkaa eteenpäin. Kiitollisuus avaa silmämme huomaamaan, että Hän on läsnä elämässämme. Näemme hänet arjen pienissä ihmeissä, toisissa ihmisissä ja rukouksen hiljaisuudessa.

Kiitollisuus Jeesukselle ei ole ainoastaan tunne, vaan se myös kutsuu meitä elämään hänen tahtonsa mukaisesti. Olkoon kiitollisuutemme jatkuvaa – sanoin, teoin ja koko elämässämme. Antakaamme kiitollisuutemme näkyä myös arjessamme, ihmissuhteissamme ja rukouksissamme. Heijastakoon jokainen päivämme kiitollisuutta Hänelle, joka rakastaa meitä enemmän, kuin voimme ymmärtää. Ja vaikka emme aina pystyisikään osoittamaan kaikkea kiitollisuuttamme, saamme luottaa siihen, että Jeesus on silti läsnä jokaisessa hetkessämme. Kannustakoon se meitä rakastamaan ja palvelemaan lähimmäistämme, sekä luottamaan siihen, että mikään voima ei voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta. Aamen.

Jukka Vitikainen