Lähimmäinen

Kuka tai ketkä ovat meidän lähimmäisiämme ja miten meidän tulee kohdella lähimmäisiämme? 

Jeesuksen ajan fariseukset opettivat, että juutalaisten lähimmäisiä olivat vain oman kansan jäsenet. He halveksivat muita juutalaisten keskuudessa eläviä ihmisiä, eivätkä pitäneet kanssakäymistä muukalaisten kanssa. Oman hurskauden harjoittaminen oli niin tärkeää, että he eivät voineet nähdä lähimmäisten tarpeita ja hätää.

Jeesus kumosi usein puheissaan fariseusten harhautuneen tulkinnan Jumalan tahdosta sanomalla: ”Teille on opetettu …, mutta minä sanon teille…”.

Hyvin puhutteleva kertomus lähimmäisen rakkaudesta on Laupiaan samarialaisen kertomus (Luuk. 10:30-37).

Eräs lainopettaja kysyi Jeesukselta, mitä hänen tulisi tehdä saadakseen iankaikkisen elämän. Jeesus vastasi hänelle tämän tutuksi tulleen kertomuksen avulla. Kaksi hurskasta juutalaista - pappi ja leeviläinen – ohittivat rosvojen ryöstämän ja pahoinpitelemän ihmisen ilman säälin- ja velvollisuudentunnetta auttaa häntä.

Sen sijaan kolmas samaa tietä kulkenut, juutalaisten halveksima samarialainen, auttoi häntä, sitoi hänen haavansa, vuodatti öljyä niihin ja vei hänet majataloon hoidettavaksi. Antoipa hän vielä varoja majatalon isännälle kulkijan tulevaa hoitoa varten.

Kertomuksen laupias samarialainen on itse Jeesus, jonka rakkaus meitä syntisiä ihmisiä kohtaan on niin suuri, että hän otti meidän syntivelkamme päällensä ja kärsi synnin rangaistuksen meidän puolestamme niin, että me saisimme elää. 

Jäähyväispuheessaan Jeesus antaa opetuslapsilleen uuden käskyn (Joh. 13: 34). ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut – että tekin rakastatte toisianne.” Jeesus nostaa lähimmäisen rakastamisen yhtä tärkeäksi kuin Jumalan rakastamisen. Omasta puolestamme lähimmäisen rakastaminen täydestä sydämestä voi olla usein vaikeaa. Jeesushan käskee meitä rakastamaan myös vihollisiamme.  Tätä rakkauden lakia Jeesus itse toteutti. Kärsiessään ristillä meidän syntiemme tähden hän rukoili Jumalaa: ”Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.”

Meidän rakkautemme on vajavaista ja puutteellista.  Oma itsekkyytemme ja sydämemme kylmyys saattavat vaikuttaa sen, ettemme huomaa läheistemme tarpeita ja hätää. Voi olla vaikeaa luopua omastaan toisen hyväksi, vaikka kaikki mitä meillä on, on lahjaa Jumalalta.

Kun saamme tuntea Jumalan rakkautta kohdallemme uskomalla armosta syntimme ja pahuutemme anteeksi annetuiksi, voimme katsella lähimmäistämmekin uusin silmin. Silloin voimme heijastaa edes vähän siitä Jumalan rakkaudesta, jota olemme saaneet osaksemme. Uskosta seuraa Hengen hedelmänä rakkaus myös lähimmäistä kohtaan.

Suurinta rakkautta lähimmäistämme kohtaan on evankeliumin ilosanomasta kertominen lähimmäisille, jotka eivät ole vielä päässeet tuntemaan Jumalaa ja Hänen rakkauttaan. Onhan Jumala rakastanut niin paljon maailmaa, että Hän antoi ainoan poikansa syntiuhriksi kaikkien ihmisten puolesta. Kiittäkäämme Taivaan Isää tästä kalliista lahjasta ja rukoilkaamme, että hän vahvistaisi meitä uskossa, toivossa ja rakkaudessa.

Lasse Tamsi