Kadonnut ja jälleen löytynyt

6.7.2025

Evankeliumitekstissä (Luuk.15:1-10) on kaksi vertausta, jotka Jeesus kertoo vastauksena kirjanoppineille ja lainopettajille, jotka paheksuivat, kun hän seurusteli publikaanien ja muiden syntisten kanssa. Syytös oli: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.” Onhan se vahva viesti läheisestä yhteydestä, kun syödään yhdessä. Jeesus haluaa vastauksella kertoa, että juuri näin hänen tulee tehdä.

Ensimmäinen vertaus on yhdestä lampaasta, joka on kadonnut sadan lampaan laumasta. Toinen vertaus on kymmenestä hopearahasta, joista yksi on hukassa huoneen sisällä. 

Molemmat tilanteet ovat ymmärrettäviä luonnollisina tapahtumina. 

Kun Jeesus oli viimeistä kertaa opetuslastensa keskellä, hän kiteytti tehtävänsä ja sen hedelmän. Hän sanoi: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.” (Luuk.24:47)

Jeesus haluaa näiden esimerkkien avulla avata omaa tehtäväänsä ja sen merkitystä ihmisille, jotka olivat hänen seurassaan. Jeesus itse on mennyt sinne asti, että kadonnut lammas on löytynyt ja tuotu kotiin. Hän suoritti pelastustehtävän kokonaan ja täydellisesti. Kun Jeesuksen nimessä saarnataan parannuksen tarpeesta ja syntien anteeksi antamisesta, silloin valaistaan huonetta ja lakaistaan kompromisseja tekemättä ja kadonnut raha löytyy. 

Jeesus kohtaa meidätkin jatkuvasti Raamattuun kirjoitetun Sanan avulla. Jeesus suostuu tänäänkin esiintymään armahdettujen syntisten ystävänä ja matkaseurana. Vieläkin Hän kuuluttaa parannuksen mahdollisuudesta kaikille rauhaa kaipaaville ihmisille. Hän haluaa herätellä ja etsiä ihmisiä, jotka eivät osaa vielä kaivatakaan hyvän Jumalan pelastavaa rakkautta. 

Jumalan tahdosta Jeesus suostui syntien sovittajaksi ja autuuden valmistajaksi. Kadonnut hopearaha ei voinut itse pyrkiä esille. Jeesus on valo, hän on se valo, jonka loisteessa huonetta lakaistaan, kun Raamatun Sanalla Kristusta kirkastetaan. Kun tämä viesti, tämä taivaallisen valon säde osuu ihmissydämeen, se vapauttaa pois piilosta yhdessä iloitsemaan löytäjän kanssa. Jokaisesta syntisestä, joka suostuu Jeesuksen sovintoveren puhdistamaksi, iloitaan seurakunnassa, iloitaan Jumalan sydämellä asti. 

Tämän armon osallisuudessa saamme uskoamme tunnustaa. Saamme jäädä Jumalan rauhaan

 

Juuso Ahonen