Pyhien yhteys

Tulevana viikonloppuna vietämme pyhäinpäivää. Nykyinen pyhäinpäivä muodostuu oikeastaan kahdesta eri juhlapäivästä. Kaikkien pyhien päivästä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä.

Meillähän on kaunis tapakin pyhäinpäivänä käydä muistamassa rakkaitamme ja läheisiämme viemällä kynttilän heidän haudalleen. Nuo hetket pitävät vuosienkin jälkeen sisällään paljon tunteita heitä muistellessamme ja aivan konkreettista ikävää tuntien. 

Tuota rakkaan hautaa katsellessamme saamme kuitenkin turvata siihen, mitä hautakivessä näemme. Tuo tyhjä risti on todistus siitä, että ihminen kenen haudalla pysähdymme, on osallinen maailman ihanimmasta asiasta, ylösnousseesta Kristuksesta, joka on sovittanut koko maailman synnin.

Kynttilä, jonka haudalle sytytämme, on vertauskuva Jumalan sanan kirkkaudesta, jonka valo on saattanut rakkaamme jo perille Taivaan kotiin. 
Meillä matkalaisilla on usein kiusana epäilykset omasta pelastuksestamme ja vaikeina hetkinä jopa kyseenalaistamme koko Jumalan olemassaolon. Me uuden liiton ihmiset emme näe Vapahtajaamme täällä ajassa ennen viimeistä tuomiota ja meille ei muutenkaan näytetä näkyviä ihmeitä, joilla voisimme vahvistaa omaa uskoamme. Rakkaamme haudalla seisoessamme olemme kuitenkin suuren ihmeen ja todistuksen äärellä. Emme muistele hänen syntejään ja epäonnistumisiaan, vaan mielemme täyttää ilo sekä rauha muistaessamme millainen hänen uskonsa oli: Jumalan lahjoittama paljas usko Jeesukseen, ilman omia ansiota. Syntisenä katuen uskomista.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja kertoo 12.luvussa ympärillä olevasta suuresta todistajien joukosta. Meidänkin edesmenneet rakkaamme kuuluvat siihen joukkoon. Vahvistakoon heidän muistonsa jokaista meitä tällä Taivaan tiellä.  

Pyhäinpäivä ei keskity pelkästään jo edesmenneisiin pyhiin. Kirkkovuosikalenteri kirjoittaa pyhäinpäivän johdannossa: ”Sana pyhä ei kuitenkaan viittaa vain kuolleisiin. Jokainen Kristuksen oma on pyhä. Hän on uskossa osallinen näkymättömästä pyhien yhteydestä”.

Me emme kukaan tunne itseämme omalta puoleltamme pyhäksi. Mehän tunnemme Jumalan sanan alla oman pahuutemme ja täydellisen syntisyytemme. Luulen, ettei kukaan meistä edes ääneen kykene kutsumaan itseään pyhäksi. Tästäkin huolimatta me olemme pyhiä. Emme omalta puoleltamme, vaan Kristuksen tähden.

Jätettyämme syntikuormamme Getsemaneen ja Golgatalle ja otettuamme vastaan täyden anteeksisaamisen armon, olemme tulleet pyhiksi Jumalan lapsiksi ja olemme saaneet lahjaksi Pyhän Hengen hengelliseen sydämeemme johdattamaan, muistuttamaan, auttamaan ja tukemaan matkaamme kohti iankaikkista elämää. 

Yksi pyhäinpäivän epistolateksteistä (Ilm. 7:2-17), on yksi Raamatun ihanimmista kohdista. Siinä Patmos-luodolla asuvalle Johannekselle näytetään Taivas. Sana sanoo ”Minä näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kansoista ja heimoista ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä” ja myöhemmin samassa luvussa ”Yksi vanhimmista kysyi minulta; ”Keitä nämä valkovaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?”. Minä vastasin; ”Herra, sinä sen tiedät”. Hän sanoi minulle; ”Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä”.

Ehkä pohdimme keitä Johannes näkee Taivaan ilossa. Onko kysymys ihmisistä, jotka olivat pelastuneet hänen aikanaan? Tai olivatko he muita edesmenneitä pyhiä, joista aiemmin mainittiin? Ketä hän näkee?

Johannes näkee hetken, jolloin iankaikkinen kiitos sekä ylistys ovat jo alkaneet. Usko ystäväni totisesti Johanneksen näkevän juuri sinut ja minut. Me olemme niitä suuresta vaivasta saapuneita matkalaisia, vaivasta uskoa itsemme pyhiksi sellaisena kuin olemme. Meidän syntimme Kristus on sovittanut ja olemme saaneet ristin juuren arpajaisissa lahjaksemme tuon Kristuksen verellä pestyn vanhurskauden puvun.

Vahvistakoon rakas Jumalamme uskoamme näinäkin vaikeina aikoina. Uskokaamme iloisina ja Jumalan rauha rinnassamme, että minäkin seison kerran Jumalan ja Karitsan istuimen edessä palmun oksa kädessäni laulaen kiitosta ja ylistystä. 

Petri Honkala