Ristin sanoma
29.3.2024
Raamatun kertomukset pääsiäisajan tapahtumista ovat kristinuskomme ydinsanomaa. Ilman Jeesuksen kärsimisen kosketusta emme voi tuntea hänen armahtavaa rakkauttaan syntistä ihmistä kohtaan. Martti Luther kertoo teoksessaan Pääsiäiskirja: ”Meidän ei tule keskittää huomiotamme vain siihen, mitä Kristus kärsi, vaan pohtia sen sijaan, miksi hän kärsi. Vastaus: Minun tähteni.” Jos ristin tapahtumat jäävät vain kuolleina sanoina historian lehdille ilman henkilökohtaista tarvetta päästä sovintoon Jumalan ja lähimmäistemme kanssa ja elää päivittäin tästä armosta, tulemme omassa hurskaudessamme toimeen hyvin ilman Vapahtajaakin. Ristin sanoma kuuluu tänäänkin samanlaisena kaikkialla maailmassa. Pääsiäinen on uupuneiden testamentti. Opetuslapset olivat pitkäperjantaina murheen ja epätoivon väsyttämiä, kun ymmärsivät Mestarinsa kuolevan ristillä, vaikka lähes kaikki heistä olivat jo silloin omilla teillään paettuaan juutalaisia. Kuitenkin Johannes seurasi ristin tapahtumia ja kuuli epäuskon ahdistamanakin ristiltä Jeesuksen sanat: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä mitä tekevät.” Tämä ikuinen Sana ei palaa koskaan tyhjänä takaisin. Niissä sanoissa avautui orastavana jo jotain toisen maailman äänestä ja kaipuusta, kun tämän maailmaan murheet olivat hämärtäneet häntä ja muita opetuslapsia näkemästä eteenpäin. Pääsiäisenä saamme kääntää katseemme murheen, kiusausten ja taistelun yli kaiken pahan, ja kuoleman vallankin voittaneeseen Kristukseen, syntiemme maksajaan ja autuaaksi tekijäämme. Juuri siksi pääsiäinen on uupuneiden evankeliumi ja ylistyksen juhla. Se on Jumalan käsittämättömän ja ansaitsemattoman armon, rakkauden ja pelastustekojen muistamista ja kokemista sydämissämme. Se on tarrautumista ihanaan lupauksen sanaan ruumiin ylösnousemisesta ja iankaikkisesta elämästä. Näin kokivat myös lukkojen taakse piilottautuneet opetuslapsetkin, jotka tunsivat valtavaa iloa, kun ylösnoussut Jeesus ilmestyi heidän luokseen ja kuulivat hänen sanovan: ”Rauha teille.” Tämän jälkeen Jeesus antoi heille lähetyskäskyn sekä lupauksen Pyhästä Hengestä, jonka voimalla heillä on Jeesuksen valtuutus julistaa syntien anteeksi antamista hänen nimessään. Tämä armon evankeliumi kuuluu tänäänkin kaikille syntinsä tunteville ja sydämen uskolla Jeesukseen turvautuville. ”Sinun syntisi on annettu anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.” Sen sanan uskominen liikuttaa taivaallista Isäämme ja antaa uskoville sydämen rauhan. Taivaallinen Isä. Anna meidän hiljentyä ristin sanoman äärellä tutkimaan itseämme ja vapautumaan taakoistamme. Kiitos, että rakastat meitä ja annoit Poikasi sovintouhriksi puolestamme. Anna meidän tuntea sinun rakkauttasi sydämissämme ja toimia sen voimasta lähimmäistemme parhaaksi. Täytä meidät pyhällä Hengelläsi kirkastamaan sinun kunniaasi ja iloitsemaan pääsiäisen ihmeestä: Kristus on ylösnoussut! Sakari Siltala |