Rukous ja usko

”Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, 3tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset. Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan. Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee.” (Jaak.1:2-6)  

Jaakob kirjoittaa meille Vapahtajan opetuksiin ja oman uskon kokemuksiin perustuen Pyhän Hengen johdattamana ihmeellistä asiaa, miten kiusaukset ja usko liittyvät yhteen. Jumalan suuresta armosta antama uskon kestävyys saa aikaan kärsivällisyyttä ja tämä saa aikaan sellaista eheyttä, jota Herramme meihin haluaa – se tuo meille iloa. 

Tällaisen ilon saamiseksi, meidänkin pitää joskus omassa uskonelämässämme painia, kuten vanhan testamentin Jaakob paini tuntemattoman miehen kanssa koko yön. Silloin voimme pyytää Jumalalta sellaista siunausta, että Hän nyrjäyttäisi meidän vanhanihmisen lonkan kulkua haittaavasti. Näin voisimme paremmin etsiä Jumalan tahtoa elämässämme suhteessa lähimmäisiimme ja etsiä myös heidän parastaan sekä olla avuksi missä voimme.

Vapahtaja opettaa meitä rukoilemaan Vuorisaarnassa ja yhdistää siinä syntien anteeksi saamisen ja antamisen samaan lauseeseen: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.” Toisaalla Raamatussa Hän opettaa: ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Näiden asioiden kanssa saamme käyttää vertaamista ja vaakaa asioiden punnitsemiseen – molemmissa kohdissa saamme huomata Jeesuksen opettavan, että vaaka on oltava tasapainossa. Onko olemassa suurempaa rakkautta lähimmäistä kohtaan kuin anteeksi antaminen – kaikessa.

Niin saamme anoa uskossa, ollenkaan epäilemättä – Herra, ole kanssamme ja anna meidän ottaa hiljaisuudella vastaan se sana, joka on meihin istutettu ja joka voi meidän sielumme pelastaa.

1.
Soi, virteni, kiitosta Herran.
Hän on hyvä, armollinen,
on kätensä laupias, voimallinen.
Ken armoonsa turvasi kerran,
on riemuiten muistava sen.

2.
Hän, Herramme, kuoleman alta
on noussut ja voittanut sen.
Työn täytti hän puolesta syntisien.
On hänellä voima ja valta
ja kirkkaus ihmeellinen.

5.
Kun matkalla Jaakobin lailla
yön ankaran painia saan
ja sielu on uupunut taistelemaan,
niin silti se, toivoa vailla,
on siunattu voittamanaan.

6.
Soi, virteni, kiitosta Herran!
Hän aivan on ihmeellinen,
kun suurinta syntistä armahtaen
hän, laupias, lahjana kerran
suo rauhansa taivaallisen.

Virsi 903                                            

Pekka Lahtinen