Jumalan rakkauden uhritie

Laskiaisen jälkeen tulevasta keskiviikosta alkaa 40 päivää kestävä paastonaika.

Saimme aivan äskettäin ihailla vastasyntynyttä Jumalan poikaa Betlehemin seimessä ja aivan kuin liiankin nopeasti käymme paastonaikaan, joka Vapahtajamme kohdalla päättyy Golgatan keskimmäiselle ristille. Laskiaissunnuntain evankeliumitekstit ovat sisällöltään samankaltaisia ja niistä tulee ilmi Jeesuksen tietävän mitä Hän kulkiessaan Jerusalemiin tulee matkalla kohtaamaan.

Jo saadessaan Isältään tehtävän sovittaa maailman synti, Hän tiesi sen tapahtuvan kärsimyksen, häväistyksen ja kuoleman kautta. Päivän teksteissä ja erityisesti Johanneksen evankeliumissa tulee ilmi Vapahtajamme suoranainen luonnollinen pelko sitä kohtaan, mikä häntä odottaa. Jeesus sanoo ”Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”.

Kuten tiedämme ja kirjoitettu Sana todistaa Jeesuksen olleen uskollinen Isänsä tahdolle aina kuolemaan saakka. Tällä Kristuksen uskollisuudella Isäänsä kohtaan, hänen rakkaudellaan sinua ja minua kohtaan sekä Jumalan antamien lupauksien täyttymisen kautta on avattu minulle ja sinulle tie iankaikkiseen elämään. Tämä vahvistuu samassa tekstissä, johon aiemmin viitattiin; ”Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen” (Joh.12:29). Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni” (Joh.12:30-33)

Tämä uhritie alkaa Jeesuksen kohdalla laskiaisesta, kun Hänen julkisen työnsä käännekohta on tapahtunut. Nyt Hän lähtee kulkemaan kohti Jerusalemia, kohti kärsimyksiä ja kohti kuolemaa. Hänen alennustiensä päässä on kuitenkin Jumalan tahdon täyttymys; koko maailman syntien sovitus ja yksin Kristuksen sovintoverellä valmistettu täydellinen syntien anteeksisaamisen armo, katuvan syntisen iankaikkinen pelastus ja siitä vuotava rauha sekä rakkaus.

Minun ja sinun paaston-aikaan laskeutuminen ei ole kieltäytymistä ravinnosta eikä fyysisen ruumiimme kurittamista. Se on kulkea hengellisesti yhdessä Jeesuksen kanssa kärsimysten ja koettelemusten lävitse. Se on kulkemista Getsemaneen näkemään itsemme Kristuksen syntikuorman aiheuttajana. Näkemään hänen päästään vuotava verinen hiki, joka valuu sen valtavan syntikuorman alla, jota Hän kantaa; minun synnit, sinun synnit ja koko maailman synti. Se on Golgatalla tapahtuva ristiinnaulitseminen, jossa näemme omat kätemme vasaran varressa, joka lyö naulat Vapahtajan käsien ja jalkojen lävitse. Se on hetki, jona Vapahtaja antaa henkensä sinun ja minun puolesta ja se on hetki, jolloin Hänen sielunsa laskeutuu kohtaamaan helvetin tuskan ja vaivan.

Tunteaksemme syntimme, kaivataksemme armoa ja kykenevämme ymmärtämään, ettemme itse voi ansaita pelastustamme, on meidän tämä matka kuljettava yhdessä Hänen kanssaan.

Paaston aika ei ole juhla-aikaa, sillä omaan syntiseen sydämeemme sattuu, katumuksen tunne ja ehkä kyyneleetkin tuntuvat pahalta ja tunnemme syyllisyyttä. Paaston aika päättyy kuitenkin suurimpaan juhlaan, mitä tässä maailmassa on, Pääsiäiseen. Hetkeen, jossa perkele, maailma ja kuolema on voitettu, kaikki maailman synti sovitettu, tie Taivaaseen on avattu kun rakas Herramme on noussut takaisin elämään.

Tämä kaikki on jo tapahtunut 2000 vuotta sitten. Jaksakaamme kuitenkin vieläkin paaston aikana kulkea tässä vaikeassa maailmassa Hänen kanssaan näitä tuskan teitä, että pysymme nöyrinä armoa kaipaavina syntisinä. Älkäämme kuitenkaan koskaan jääkö Getsemaneen tai Golgatalle, vaan kulkekaamme aina ylösnousemuksen aamuun. Uskomaan, näkemään ja tuntemaan Jeesus voittajana. Vuotakoon sieltä meillä halu täyttää Jumalan tahtoa, rakastamaan lähimmäisiämme kuten itseämme ja ottamaan vastaan Jumalan rauha, joka kulkee kanssamme aina viimeisen virran rannalle. Jumala meitä siunatkoon ja johdattakoon.

Petri Honkala