Herran syntymä on lähellä
22.12.2023
Neljännen adventtisunnuntain aiheena on ”Herran syntymä on lähellä”. Se kutsuu ihmisiä joulun ihmeen ja evankeliumin ilosanoman äärelle. Tutun Luukkaan jouluevankeliumin lisäksi uudessa testamentissa on useita Jeesuksen syntymästä kertovia evankeliumeja. Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, kuinka enkeli Gabriel Jumalan viestin tuojana ilmestyy Marialle, ja kertoo, että tämä synnyttää lapsen, joka on Jumalan poika. Kolmannen vuosikerran evankeliumiteksti luetaan Matteuksen mukaan (Matt 1:18-24). Se kertoo enkelin ilmestymisestä Joosefille. Joosef oli Nasaretissa asuva puuseppä ja kuningas Daavidin jälkeläisiä. Maria oli havaittu olevan raskaana ja Joosef hurskaana miehenä aikoi hyljätä tämän sen vuoksi. Mutta kun hän tätä ajatteli, enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi: ”Joosef Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi, sillä se mikä hänessä on siinnyt on pyhästä hengestä ja hän on synnyttävä pojan ja sinun on annettava hänelle nimeksi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä”. Enkelin ilmoittamat sanat rohkaisivat Joosefia ja sai hänet muuttamaan mielensä ja tukemaan Mariaa, tulevaa puolisoaan. Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta: Katso neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja tälle on annettava nimi Immanuel, mikä käännettynä on Jumala meidän kanssamme. Palaan vielä tarkemmin enkelin ilmoitukseen; hän on synnyttävä pojan ja sinun on annettava hänelle nimeksi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistään. Siinä yhdellä sanalla kuvataan kaikki ne pahat asiat, joista on tarpeen pelastua. Tuo sana on synti. Ihminen on synnin turmelema ja joutunut pois Jumala-yhteydestä. Synti teki meistä orjia. Kun synti on Kristuksessa sovitettu ja anteeksiannettu, olemme vapaita, Jumalan vapaaksi ostettuja armolapsia. Kun tätä saamme kokea sydämissämme, siitä alkaa joulun ilo. Pekka Riitamo |