Valvominen

Kirkkovuoden viimeistä edellinen sunnuntai on nimetty "Valvomisen sunnuntaiksi". Sen jälkeen onkin sitten Tuomiosunnuntai, jonka jälkeen siirrymme adventtiaikaan odottamaan Joulun lasta, Jeesusta Kristusta. Valvomisen sunnuntain raamatuntekstit eivät ole kaikilta osin pelkästään lohduttavia, vaan niissä on selkeä kehotus valvomiseen ja varoitus, miten saattaa käydä, jos ihminen ei ole hereillä Yljän saapuessa. Muistamme tämän hyvin kymmenen neitseen vertauksesta. 

Jos tutkimme ihmistä luonnollisesti väsyneenä tai nukkuvana. Väsynyt ihminen tekee helposti luonnollisia virheitä, on tahattomasti huolimaton, saattaa olla huonolla tuulella, ei oikein kuule eikä pysty keskittymään. Väsynyt ihminen kaipaa unta ja odottaa pääsevänsä nukkumaan. Nukkuessaan ihminen ei sitten enää kuule, ei näe, ei edes välttämättä herää kovaan ääneen, tulee se kuinka läheltä tahansa. Nukkuessaan ihminen on ehkä eniten alttiina kaikelle vaaralle.

Hengellisesti väsynyt ihminen on myös epävarma. Hän epäilee omaa uskoaan, hän ei jaksa uskoa Vapahtajan täydelliseen sovintokuolemaan, hän taistelee Kristuksen vanhurskauden ja oman vanhurskauden välillä, lankeaa helposti vihollisen ansoihin ja sydämen täyttää kaikki muu paitsi usko. Jos hengellisesti väsynyt ihminen nukahtaa, ei hänkään kuule Yljän huutoa, kun Ylkä yllättäen saapuu. 

Uskon meidän jokaisen tuntevan aika ajoin sekä luonnollista että hengellistä väsymystä. Luonnollisen väsymyksen poistumiseen, ihmisen on tehtävä jotain. Nukuttava riittävästi, jättää pois turhat kiireet ja luoda itselleen mahdollisuus lepoon niin henkiseen kuin fyysiseen. Ihminen pystyy itse vaikuttamaan miten hän jaksaa. Kun ihmistä luonnollisesti väsyttää kehotetaan häntä nukkumaan.

Hengellisesti väsynyttä ihmistä taas kehotetaan valvomaan, ei nukkumaan, kuten tuo sama kehotus kuuluu meille kaikille. Valveilla pysyminen, eli valvominen on ihmisen sielun pelastuksen kannalta välttämätöntä. Pyhä Raamattu sanassaan opettaa meitä valvomaan ja osoittaa meille valvontapaikan, jossa ihminen ei nukahda, vaan pysyy hereillä. Valvominen on raskasta ja usein uni painaa silmiä, mutta kun täällä ajassa jaksamme valvoa yhdessä Kristuksen kanssa, niin kerran Taivaassa saamme ikuisen levon ja rauhan.

Kulkiessamme kiirastorstaina Jeesuksen ja opetuslasten perässä ja jäädessämme "kuin" katselemaan Getsemanen tapahtumia, näemme silmiemme edessä Vapahtajamme, joka makaa maassa, rukoillen samalla apua Isältään. Hänet on painanut maahan saakka "koko maailman synti" ja hänen hikihuokosistaan virtaa veri tuon valtavan kuorman alla. Siinä katselemme nyt omien väärien tekojemme ja syntiturmeluksemme tulosta. Luulen meidän nyt heräävän ja halu tehdä syntiä on kaikonnut.

Pitkäperjantaiaamuna seisomme Barabbaan roolissa Vapahtajan vieressä ja kuulemme, että minä, joka tiedän ansainneeni kuoleman, saan kuulla, että Vapahtaja tuomitaan kuolemaan ja minut armahdetaan. Ei pelkästään vapauteta, vaan armahdetaan, jolloin koko minun syntirekisterini päälle vedetään verinen risti ja niitä ei ole enää olemassa eikä minua voida niistä jälkeenpäinkään enää syyttää. Olemmeko jo kokonaan hereillä ?

Vapahtajan matka jatkuu Golgatan mäelle, jossa legioonalaiset naulitsevat hänet ristille ja pilkkaavat, herjaavat sekä piinaavat häntä. Katsokaamme nyt noita legioonalaisia. Eivätkö näytäkin he tutuilta. Kun katsomme oikein tarkkaan heidän kasvojaan huomaamme heidän olevan minä ja sinä. Minun synneilläni Kristus ristiinnaulittiin. Olemme nyt täysin hereillä, sydän on pakahtua tuskasta ja jos mahdollista, juoksisin pois. Jos nyt vihollinen yrittää meitä väsyttää ja langettaa, emme enää suostu hänen houkutuksiin. Emme pysty, koska näemme ja ehkä tunnemme mitä synnin tekeminen aiheuttaa Vapahtajallemme.

Jeesus antaa itse henkensä, hänet haudataan ja sitä katsellessamme olemme ahdistuneita ja surullisia, mutta emme oikein saa nukuttua. Olemme nyt olleet valvomassa ainoalla oikealla valvomapaikalla. Se on tehnyt kipeää, kyyneleet ovat vuotaneet, omatunto painaa ja olemme aivan lohduttomia. Olemme kärsineet yhdessä Kristuksen kanssa.

Kolmantena päivänä Jeesus nousee ylös ja Hän ilmestyy opetuslapsilleen sanoen "rauha teille". Samalla tavalla Hän sanoo sanassaan joka päivä minulle ja sinulle. Olemme synneillämme aiheuttaneet hänelle kärsimystä ja tuskaa, mutta Hän on sovittanut kaikki meidän syntimme ja ne on ikiajoiksi annettu meille anteeksi. Saamme siis olla vapaita ja lohdutettuja hänen armossaan.

Kilvoitelkaamme valvomapaikalle aina kuin synti kiusaa, ahdistaa tai väsyttää. Siellä heräämme synnin unesta ja saamme voimaa taisteluun vihollista vastaan. Älkäämme jääkö kuitenkaan sinne vaan juoskaamme ylösnousemuksen aamuun, jolloin Kristuksen sovintotyö on tullut täydeksi. Sieltä vuotaa rakkaus, joka synnyttää meissä rakkauden niin Jumalaamme, Vapahtajaamme kuin toisiammekin kohtaan. Olemme tässä maailmassa hyvän osan saaneet. Iloitkaamme ja kiittäkäämme siitä. Jumala meitä uskossa vahvistakoon.

Petri Honkala