Itsensä tutkiminen

Rakkaat ystävät, kun pysähdymme tänään itsensä tutkimisen äärelle, mieleeni tulee Daavidin rukous Psalmissa 139: "Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso, jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle."

Tässä rukouksessa on jotakin hyvin pysäyttävää, mutta samalla myös turvallista. Daavid ei sano: "Herra, minä tutkin itseni ja kerron sinulle, mitä löydän”, vaan hän pyytää Jumalalta: "Tutki sinä minut."

Daavid ymmärtää, ettei ihminen tunne omaa sydäntään niin hyvin kuin me helposti kuvittelemme.

Meillä on taipumus nähdä toisten puutteet paljon selvemmin kuin omamme. Huomaamme toisen kärsimättömyyden, kovuuden tai väärän asenteen. Löytäessämme saman asian omasta sydämestämme, löydämme sille nopeasti hyvän selityksen. Toinen ehkä ymmärsi väärin. Olosuhteet olivat hankalat. Olin väsynyt. Näin voi käydä, että tutkimme kaikkien muiden sydämiä, mutta oma sydän jää tutkimatta.

Siksi apostoli Paavali sanoo: "Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne." Tämä on vakava kehotus, mutta itsensä tutkimisen ei tarvitse merkitä jatkuvaa pelokasta oman uskon ja hengellisen tilan tarkkailua. Tarkoitus ei se ole, että alamme etsiä itsestämme merkkejä siitä, olemmeko varmasti riittävän hyviä kristittyjä. Meidän tulee pysähtyä Jumalan sanan eteen ja kysyä: Mihin minun sydämeni turvaa? Mihin minä viime kädessä luotan? Rakennanko minä turvani omaan hyvyyteeni vai Kristuksen armoon?

Tässä yhteydessä Jumalan sanaa voidaan verrata peiliin. Kun katsomme peiliin ja huomaamme kasvoillamme tahran, emme yleensä syytä peiliä siitä, että se näyttää meille jotakin, mitä emme olisi halunneet nähdä. Peili näyttää todellisuuden sellaisena kuin se on. Samalla tavalla Jumalan sana näyttää meille meidän sydämemme todellisuutta. Jumalan laki paljastaa itsekkyyttämme, ylpeyttämme, kateuttamme, katkeruuttamme, kovuuttamme ja sitä, kuinka helposti sydämemme alkaa luottaa enemmän itseensä kuin Jumalaan.

Joskus Jumalan sanan edessä voi tulla näkyviin sellaistakin, jonka olemme halunneet jättää näkemättä. Saatamme huomata kantavamme katkeruutta. Saatamme huomata puhuneemme toisesta tavalla, jota emme itse haluaisi kuulla itsestämme. Saatamme huomata, kuinka tärkeäksi oma kunnia, oma oikeassa oleminen tai oma hyvä elämä on tullut. Mutta juuri siinä, missä laki näyttää meille syntimme, saa evankeliumi tulla kaikkein kirkkaimmin esiin.

Peili näyttää tahran, mutta se ei pese kasvojamme. Samalla tavoin Jumalan laki näyttää synnin, mutta laki ei anna syntiä anteeksi. Anteeksiantamus tulee Kristukselta. Kristillinen itsensä tutkiminen ei siis tarkoita sitä, että meidän pitäisi ensin tulla paremmiksi, jotta voisimme kelvata Jeesukselle. Päinvastoin: mitä rehellisemmin Jumalan sana meitä tutkii, sitä selvemmäksi tulee, ettemme voi rakentaa pelastustamme oman hyvyytemme varaan.

Silloin evankeliumi sanoo: katso Kristukseen. Kun huomaan sydämessäni kylmyyttä, saan mennä hänen luokseen, joka rakastaa syntistä. Kun löydän epäuskoa, saan turvautua häneen, joka on uskon alkaja ja täyttäjä. Kun huomaan rikkoneeni Jumalaa tai lähimmäistäni vastaan, saan tunnustaa syntini ja uskoa Jeesuksen tähden syntini anteeksi. Siksi Daavidin rukouksen loppu on niin kaunis: "Ja katso, jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle." Ehkä meidänkin olisi hyvä aloittaa itsemme tutkiminen juuri tästä rukouksesta:

Herra, tutki minua. Älä anna minun nähdä vain sitä, minkä haluan nähdä, vaan näytä minulle totuus minusta itsestäni. Näytä syntini, mutta älä jätä minua syntini alle, vaan johdata minut Kristuksen luo.

Jos itsensä tutkiminen päättyy vain omaan itseemme, se voi johtaa meidät joko ylpeyteen tai epätoivoon. Saatamme ajatella olevamme parempia kuin muut, tai sitten huomaamme syntimme ja ajattelemme, ettei meillä ole mitään toivoa.

Mutta kun itsensä tutkiminen saa johtaa meidät Kristuksen luo, siitä tulee siunattu matka.

Siksi kaikkein tärkein kysymys ei lopulta ole: "Olenko minä onnistunut?" Vaan: "Mihin minä turvaan silloin, kun huomaan, etten ole onnistunut?" Kun vastauksemme on Jeesus Kristus, saamme nostaa katseemme pois itsestämme ja katsoa häneen, jonka armo riittää myös tänään.

Kun Jumalan sana on tutkinut meitä, ei meidän tarvitse jäädä loputtomasti tutkimaan itseämme. Saamme tulla syntisinä Kristuksen luo ja turvautua hänen armoonsa. Siksi meidän on turvallista rukoilla yhdessä Daavidin kanssa:

"Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso, jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle."

Jos Jumalan sanan peili on näyttänyt sydämissämme syntiä ja puutteita, rohkaisen meitä nostamaan katseemme Kristukseen ja uskomaan kaikki syntimme anteeksi annetuiksi, Jeesuksen nimessä ja hänen sovintoverensä tähden.

Jukka Vitikainen