Jeesuksen Pyhässä nimessä ja sovintoveressä on ikuinen elämä

29.10.2023

Herramme ja Vapahtajamme, kun Hän synnin, kuoleman ja paholaisen vallan voittajana nousi kolmantena päivänä ja ilmestyi omilleen, lähetti Hän heitä saarnaamaan kääntymystä ja armahdusta synnistä. Hän antoi vallan päästää kuoleman vankeja vapauteen niistä kahleista, mihin jokainen ihminen on syntiinlankeemuksessa kahlittu.

Herramme sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut." Tuo ihmeellinen Pyhän Hengen virka alkoi vaikuttaa ensimmäisenä helluntaina Herran voimassa voimakkaasti apostolien toimesta. Me tämän ajan Herran kansa saamme samasta Pyhän Hengen virasta osallisina todistaa samaa vapautusta synnin kahleissa sidotuille sydämille.

Evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle uskovalle vanhurskaudeksi. Tämä vapauttava ja uskoa uudistava elämän vesi, veren evankeliumi on Jumalan armovaltakunnan peruspilari, jonka varassa Jumalan kansa on kulkenut läpi aikojen. Jeesus sanoo: "He ovat voittaneet Karitsan veren ja todistuksen sanan kautta."

Näiden Jeesuksen sanojen voimasta ovat läpi aikojen sukupolvet kulkeneet kohti Rauhan maata, jonka jo täällä ajassa ovat saaneet ja omistaneet sydämillämme. On suurta ja ihmeellistä Taivaan Isän huolenpitoa, että tänäänkin Herran omien suulla kodeissamme ja seuroissamme kaikuu veren evankeliumi, että heränneet, kuin myös sielunvihollisen vaivaamat sydämet pääsisivät Jumalan lapsen iloon, uskon vapauteen tuomion alta.

Usko veljeni ja sisareni kaikki synnit anteeksi annetuiksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Tähän sanan sauvaan nojaten ovat edellä mennet vanhurskaat perineet taivaan kunnian. Ja me myös, joilla on vielä matka kesken, samasta uskon saarnasta saamme ikuisen elämän kiittävässä seurakunnassa, missä kiitosääni ei lakkaa.

Apostoli Paavali kirjoittaa "Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, eikä heillä ole mitään kerskattavaa Jumalan edessä. He tulevat ilman ansiotaan vanhurskaiksi, Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta Hänen veressään." (Room.3:23-25).

Oi Jeesus, johda kulkuni seuraamaan askeleitasi,
niin saavun kautta vieraan maan Sun luokses kotiin oikeaan.

Sä voimas anna voimaksi, mun matkalleni turvaksi.
Suo, että tahtoos tyytyisin helteessä koetustenkin.

Olethan tieni tähteni, mä horjahdan niin helposti.
Suo armos, etten eksyisi, vaan vaeltaisin tielläsi.

Niinkuin sä kaikki aartehet halpoina pidit maalliset,
mua auta aina välttämään himoja mielen itsekkään.

Sä kärsit ristinkuoleman, mun puolestani katkeran.
Suo, että sinuun tyytyisin, nöyrästi ristin kantaisin.

Sä, Jeesus Kristus, armoisa, Sun Henkes minuun vuodata.
Sä, Totuus, johda totuuteen, Sä, valo, valoos iäiseen.

 

Anssi Östman