Kristuksen lähettiläät

Jeesus käski täällä maan päällä ollessaan levittämään evankeliumiansa eli saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksisaamista sekä kertomaan Jumalan hyvyydestä kaikille luoduille. Tämän tehtävän hän antoi kaikille kristityille.

Useimmille on helppoa puhua seurakunnan sisällä erilaisissa tilanteissa ns. uskonasioista. Tilanne muuttuu, kun pitäisi olla Kristuksen lähettiläs ei-uskovaisten seassa. Saammeko suumme auki arkielämässä silloin, kun pitäisi puhua uskonasioista esim. naapureiden, työ- tai harrastuskavereiden kanssa ollessamme?  Uskon, että ei useinkaan ole helppoa ottaa puheeksi uskonasioita heidän kanssaan.

Itse ainakin olen epäonnistunut tuossa asiassa ja omatunto muistuttaa siitä. Mutta voisimmeko olla edes hiljaisia Kristuksen lähettiläitä epäuskoisten seassa, vaikka emme saa suutamme auki silloin, kun pitäisi?

Edesmennyt äitini sanoi, että kristittyjen vaellus on uskottomien Raamattu. Hän tarkoitti sillä sitä, että epäuskoiset seuraavat, miten uskovaiset toimivat yhteiskunnassa: yrityselämässä, työelämässä, naapureiden kesken yms. Jos he huomaavat, että kristittyjen toiminta ei ole Raamatun mukaista tai edes hyvien tapojen mukaista, niin kyllä pilkkakirves heiluu. Voidaan sanoa, että tuokin on uskovainen ihminen ja tekee tuollaista tai että tuollaisia ne uskovaiset ovat, eivät yhtään parempia kuin me. Vaikka emme itse ilmaisisi olevamme uskovaisia, niin kyllä se tieto leviää, varsinkin jos emme toimi Raamatun opetuksen mukaan.

Luther kirjoittaa 1. Pietarin kirjeen selityksessään seuraavasti: ”Hyvä vaellus ei tee meitä hurskaiksi, vaan meidän täytyy olla hurskaita ja uskovia jo ennen kuin alamme hyvän vaelluksen. Mutta ulkonainen vaellus ei saa tarkoittaa minun omaa hyötyäni, vaan että sen kautta pakanat tulisivat mielenmuutokseen ja saisivat kehoitusta tulemaan hekin meidän kauttamme Kristuksen tykö — tämä onkin oikeata rakkauden työtä. He panettelevat meitä ja herjaavat meitä, pitäen meitä pahimpina roistoina. Sen tähden meidän tulee osoittaa tällaista hyvää käytöstä, niin että heidän täytyy sanoa: ’Heitä ei voida syyttää mistään‘.”

Raamattu opettaa monessa paikassa kristityitä, miten epäuskoisten seassa pitäisi vaeltaa. Hyvän vaelluksen seurauksista ja hyödyistä kertoo esimerkiksi 1. Pietarin kirje 2:12:  ”Ja vaeltamaan nuhteettomasti pakanain keskuudessa, että he siitä, mistä he parjaavat teitä niin kuin pahantekijöitä, teidän hyvien tekojenne tähden, niitä tarkatessaan, ylistäisivät Jumalaa etsikkopäivänä.”

Matteuksen evankeliumissa kehotetaan meitä kristittyjä näin: ”Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” (5:16)

Mutta Raamattu opettaa myös huonon vaelluksen seurauksista: ”Niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat; joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä; joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa? Sillä "teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa", niin kuin kirjoitettu on.” (Room 2:21-24)

Vaellus ei kuitenkaan ole onneksi autuutemme perusta. Vaikka vaelluksemme ei ole aina ollut Raamatun opetuksen mukaista eikä siten aina anna hyvää kuvaa uskovaisista, niin me saamme ja meidän pitää tämäkin vika ja puute uskoa anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä. Aamen.

Tarmo Toivonen