Taivaan Isän lapsia

Jeesus nimittää meitä sisarikseen ja veljikseen. Heprealaiskirjeen 2. luvussa onkin sanottu, että kaikki ihmiset ovat lähtöisin yhdestä Isästä. Näin on niin luonnollisessa kuin hengellisessä mielessä, kuten Raamattu meille todistaa.

Luin hiljattain lehdestä sarjakuvan, missä nuori poika epäili vanhemmilleen, että ovatko he todella hänen vanhempiansa. Pojan kysymys oli sarkastinen, mutta toi kuitenkin mieleeni sen, kuinka itselleni vihollinen kuiskuttelee tuota samaa epäilystä mieleeni suhteessa Taivaalliseen vanhempaan. Tuossa sarjakuvassa äiti näytti lapselleen synnytyshaavojaan ja todisteli, että hänen synnyttämisestään ne ovat tulleet. Ja, kuten luonnolliset äidit kantavat kehoissaan lastensa syntymien merkkejä, niin vastaavalla tavalla Herra Jeesus kantaa ruumiissaan merkkejä käsissään, jaloissaan, kyljessään ja päässään, kaikkien meidän tähtemme, jotta me saisimme elää.

Luonnollisessa mielessä lapsikaan ei voi täysin varmaksi tietää, että ovatko hänen vanhempansa todella hänen biologisia vanhempiaan. Eikä kyllä pieni lapsi sellaista edes osaisi epäilläkään. Vanhemmat kuitenkin tietävät varmuudella, että näin on. Vertauskuva on sikäli ontuva, että tiedämme myös sen, että monella lapsella vanhempina tai vanhempana toimii muu kuin biologinen äitinsä tai isänsä. Mutta käytännössä tällaisen lapsen vanhempi onkin juuri hän, joka häntä hoitaa ja tekee työtä hänen eteensä, siis rakastaa häntä toimellisella rakkaudella. Tässä kohden varmasti kaikki itsensä tuntevat vanhemmat, olivatpa sitten biologisia tai ei, tai lapsistaan eri syistä luopumaan joutuneita, tuntevat suurta vajavuutta ja heikkoutta. Niitäkään heikkouksia ja syntejä ei voi eikä tulekaan kieltää, mutta niidenkin edestä on Herramme ja Vapahtajamme veri vuotanut.

Me, jotka olemme lapsia saaneet, ja varsinkin äidit, voimme vähintään kuvitella kuinka se satuttaisi, jos oma lapsemme tosissaan epäilisi, onko hän lapsemme, tai jos hän häpeää meitä. Samalla tavalla se satuttaa Taivaallista Isäämme, kun epäilemme, olemmeko hänen lapsiaan. Kuitenkin Hän on Pojassaan tehnyt kaiken puolestamme. Hän on ruumiissaan tuntenut, kantanut ja sovittanut niin ajatustemme, käsiemme kuin jalkojemme synnit, ja siten avannut tien Taivaan kotiin syntiin langenneelle ihmiselle. Jos olet unohtanut tai et tiedä, mitä syntejä olet tehnyt, niin pyydä Taivaan Isää avaamaan hengelliset silmäsi ja rupea tutkimaan kymmentä käskyä ja katekismusta. Ei niin, että pitäisi niitä omia syntejään ruveta märehtimään, ovathan ne sovitetut, vaan että Herran Jeesuksen sovintotyön tarpeellisuus pysyisi kirkkaana ja arvokkaana ja rakkaana! Että muistaisimme, mistä Hän on meidät lunastanut! Kunpa olisin kylmä tai palava.

Mitä syntiä sitten oletkaan tehnyt, niin se ei voi erottaa sinua Jumalasta, jos turvaudut Herraan Jeesukseen Kristukseen, uskomalla Hänen suorittamaansa sovintotyöhön juuri omalle kohdallesi. Se on ainoa mahdollinen tie. Älä tarjoa hänelle maksua, vaan ota se pelkkänä lahjana vastaan, niin se on omasi. Älä myöskään odota siihen asti, että tuntisit itsesi paremmaksi tai arvollisemmaksi, sillä silloin on liian myöhäistä. Et tule koskaan ansaitsemaan armotyötä kohdallesi. Kuinka lapsikaan voisi maksaa äidilleen, että tämä synnyttäisi hänet?

Kuten mekin näemme luonnollisen vastasyntyneen lapsen ihanana, niin myös Taivaallinen Isämme näkee meidät katsoessaan meitä Vapahtajan Herran Jeesuksen sovintotyön kautta. Synti on sovitettu, niin Hän ei sitä enää meissä näe eikä muistele. Kiitetään Herraa Jeesusta Hänen rakkaudestaan. Synnyttäköön se, Kristuksen rakkaus, meissä myös rakkauden palvelemaan toinen toisiamme ja elämään niissä hyvissä töissä, jotka Hän on valmistanut. Maranata!

Sami Kantoluoto