Taivaan tien kulkijat

14.1.2022

Jumalan armoa ja rauhaa tahdon toivottaa teille Taivaan tien matkalaiset. Saakoon rakas Taivaan Isä johdattaa askeleitamme turvallisesti eteenpäin tulevinakin aikoina.

Vaikka emme näekään, mitä tulevat päivät tuovat tullessaan, saamme aina luottaa Jeesuksen sanoihin: Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.

Vanhan Testamentin sivuilla tapaamme ihmisiä, joiden elämää Jumala on ohjannut. He ovat kulkeneet vaarallisiakin teitä, mutta seuratessaan Jumalan heille antamaa kutsua he ovat myös saaneet kokea Hänen siunaustaan. Eräs heistä on Samuel, joka pienenä poikana muutti asumaan pappi Eelin luo Siiloon (1 Sam.1-3). Muistatte varmaan, kuinka Herra kutsui häntä yöllä, mutta kun poika luuli Eelin häntä kutsuvan, meni hän kolme kertaa Eelin luokse. Silloin Eeli sanoi hänelle: ”Jos sinua vielä kutsutaan, niin sano: Puhu Herra, palvelijasi kuulee.” Sinä yönä ja monta kertaa myöhemmin Herra ilmestyi Samuelille. Samuel sai tehtäväkseen ilmoittaa kansalle Herran tahdon.

Uskothan, ystäväni, että Hän voi vieläkin ilmoittaa tahtonsa köyhien palvelijoittensa kautta. Niin että me, toisin kuin Eeli ja hänen poikansa, ottaisimme tuon sanan sydämeemme. Kirkas tähti johdatti paimenet jouluna Jeesuksen luokse. Taivaallinen valo, Jumalan sana kutsuu meitä jokaista seuraamaan Jeesusta. Näin saamme kulkea onnellista tietä elämämme matkalla perille asti. Jumala on antanut meillekin jokaiselle oman tiemme ja tehtävämme. Avatkoon hän myös sydämemme, silmämme ja korvamme kuulemaan ja näkemään lähimmäisemme tarpeita.

Uutta vuotta aloittaessamme tahdomme muistaa ja ajatella ystäviämme Inkerinmaalla. Rukoilemme Taivaan Isää auttamaan heitä näinä päivinä. Olen kokenut ja tunnen voimakkaasti, että työ Inkerinmaalla on ollut minulle ja meille kaikille opetukseksi ja siunaukseksi. Heidän kertomansa kokemukset ovat pysähdyttäneet meitä ajattelemaan omaa elämäämme. Usein olemme olleet tyytymättömät ja kiittämättömät, kun kaikki ei suju oman mielemme mukaan. Heidän kanssaan olemme laulaneet heille rakkaan laulun, jonka sanoma sopii meillekin. Yhdessä heidän kanssaan olemme matkalla kotiin - taivaan kotiin.

Siunausta siis alkaneelle vuodelle heille ja meille kaikille. Saakoon joulun lapsen sytyttämä uskon liekki palaa meidän kaikkien sydämessä, kertoen Jumalan rakkaudesta ja syntien anteeksi saamisen armosta. 

Omal maal, omal maal, omal kotimaal, siell missä tyyni, rauha vain, mä sinne kaipaan ain.

Taivaaseen, taivaaseen luon mää katseeni. Mull on siell monta ystävää, mä sinne kaipaan ain.

Jota ei silmä nähnytkään, ei korva kuullutkaan. On siellä paikka ihana, mun isän kotona

Sen kodin mulle valmisti Vapahtajamme vaan, omalla liiton verellä toi mulle elämän.

 

Matti Ihalainen