Kahden valtakunnan kansalaisena

Syntiinlankeemuksen seurauksena Herra Jumala ajoi ihmisen pois paratiisista. Ihmisestä tuli kirotun maan kansalainen

 Se on maa jossa mekin asumme. Pimeyden valtojen tähden maa on täynnä murhetta, ahdistusta, sotia, luonnon mullistuksia, jumalattomuutta ym. Herra Jumala ei kuitenkaan halunnut ihmisen kuolevan kirouksen maassa ilman toivoa. Rakkautensa tähden hän antoi lupauksen lunastajasta. Lunastaja on Kristus.

Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi” (1.Moos.12). Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen. Uskon kautta Abraham eli muukalaisena lupauksen maassa niin kuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä, sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala” (Hep.11:1-2;9-10)

Aabraham uskoi mitä Jumala oli luvannut ja oli Hänelle kuuliainen. Hän tunsi olevansa muukalainen luvatussa maassa. Teltat jo kuvasivat sitä, että tämä maa on vain väliaikainen. Hän katsoi uskossa sitä kaupunkia jolla on perustukset. 

Tämä valtakunta, jossa nyt asumme on vieras maa, vaikka se on meidän luonnollinen kotimaamme. Oikea Isänmaamme on se taivaallinen Jerusalem, joka on kaunistettu kuin morsian ja jossa perustuksina on Herramme Jeesuksen kahdentoista apostolin nimet ja Jumalan sana. Uskossa saamme jo nyt olla sen valtakunnan kansalaisia. Jeesus on meidät lunastanut verellään uuden maan kansalaisiksi. Vielä vähän aikaa olemme kahden maan kansalaisia. Kilvoitelkaamme uskossa loppuun asti ja olkoon toivon silmät kiinnitettynä oikeaan kotimaahan, jonne poisnukkuneet vanhurskaat katsoivat. Saamme siellä yhdessä viettää iankaikkisia Karitsan häitä.

Taisto Aaltonen