Hyvä Paimen

17.4.2021

Lammas on luonnostaan arka ja pelokas ja laumassa pysyväinen. Karitsa kiintyy nopeasti ruokkijaansa, varsinkin, jos sitä on syntymästä asti ruokittu pullosta maidolla. Tästä karitsasta tulee rohkea, hyppää syliin ja myös seuraa ruokkijaansa kaikkialle mihin hän menee. 

Jos lammas eksyy metsään, se ei osaa kotiin ilman, ellei kuule paimenensa ääntä ja huutoja. Lammas myöskin unohtaa paimenensa nopeasti, jos kauan on eksyksissä.

Jeesus on Hyvä Paimen. Hän sanoo: Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estelkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta. Hän otti heidät syliinsä, pisti kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä. (Mark.10:14)

Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoi: Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne. Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista. Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä anna henkeni lammasten edestä. Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa ja ne saavat kuulla minun ääneni ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen. (Joh.10:11-16) 

Jeesuksen aikana lampailla oli saalistajansa, karhut ja leijonat. Paimenella oli sauva, jolla hän löi pedon kuoliaaksi. Meille on annettu Jeesus Kristus matkasauvaksi, johon saamme turvautua vihollisen hyökkäyksiltä. Saamme uskoa Hänen nimessään ja veressään syntimme anteeksi, siksi, että Hyvä Paimen Jeesus Kristus on kuolemallaan sovittanut meidän kaikki syntimme. Hän on viaton ja puhdas Jumalan uhrikaritsa.

Soi kiitosvirsi kerran kedolla paimenten.

Me kunniaksi Herran nyt saamme laulaa sen.

Jo loistaa kirkkaus. Siis Betlehemin lasta,

kansasi kuningasta, nyt muista, Israel.

vk.425:1

 

Seppo Kulju