Ylösnousseen todistajina

16.4.2020 klo 12:00

Muistan elävästi hetken vuosien takaa. Olimme matkalla Inkerinmaalle pikkubussilla pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina. Matkarukouksen jälkeen lauloimme virren 426. Sen viimeinen säkeistö jäi pysyvästi mieleeni kaikumaan:

Menkää maitten ääriin asti, näin on käsky Kuninkaan.

Teidätkin Hän tahtoo viedä taisteluunsa voittoisaan.

Kohta vapahdettu maa kiittää, palvoo Karitsaa.

Pitkäperjantaina opetuslapset olivat tunteneet suurta murhetta ja epätoivoa, kun heidän mestarinsa oli naulittu ristiin, mutta pääsiäisaamuna he olivat saaneet kokea sanomatonta iloa nähdessään Jeesuksen ylösnousseena.

Ylösnousemisensa jälkeen, voitettuaan synnin ja kuoleman vallan, murskattuaan käärmeen pään, Jeesus antoi opetuslapsilleen käskyn lähteä saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta kaikkeen maailmaan. Hän antoi heille vallan syntien päästämiseen ja sitomiseen ja puki heidät Pyhän Hengen voimalla helluntaina, aivan kuten oli heille luvannut. Näin varustettuna Jeesus lähetti heidät matkaan.

Näin Jeesus lähettää meidätkin voittoisaan taisteluunsa. Kaikin tavoin hyvin varustettuina. Olemme itse saaneet kokea murhetta synnistä ja iloa armosta. Olemme saaneet uskoa itsemme autuaiksi Kristuksen tähden. Olemme saaneet Pyhän Hengen lahjan ja sen mukana kaikki hengelliset matkavarusteet, jotka Jeesus on seuraajilleen valmistanut. Saamme olla jäseninä seurakunnassa, joka lähettää meitä lähelle ja kauas siunauksin ja rukouksin. Ajallisetkin matkavarusteemme ovat erinomaiset.

Tämä kaikki on meille väkevä varustus, vaikka oma heikkoutemme tuleekin niin usein esiin. Me olemmekin omasta puolestamme usein huonoja taistelijoita, mutta juuri meitä Kristus on lähettänyt. Ja Kristuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Tällä hetkellä emme koronaviruksen vuoksi voi fyysisesti lähteä Venäjälle tai Viroon lähetysmatkoille. Voimme kuitenkin pitää etäyhteyttä ystäviimme lähetyskentillä ja rukoilla heidän puolestaan. Uskomme, että hän, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, hoitaa meitä täällä ja ystäviä siellä kaukana. Tulee kerran aika, jolloin vapahdettu maa ja me kaikki vapahdetut saamme kiittää ja palvoa Karitsaa.

Aulis Ansaharju