Uskolla on elämä, vaikka se ei näe sitä

Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo (Mark. 9:23).

Uskossa omistan aarteita, joita en omista. Toisin sanoen en näe niitä eikä niitä yleisen käsityksen mukaan minulla ole. Uskolla on kuitenkin luonteensa mukaisesti sellaisia etuja, joita se ei näe eikä tunne. Se käyttää niitä ikään kuin ne olisivat käsillä eikä sillä ole mitään muuta lohdutusta kuin se varmuus, että Jumala ei valehtele. Tätä usko vaikuttaa kaikenlaisissa tilanteissa.

Kun minun esimerkiksi on kuoltava ja täältä erottava kuoleman astuessa silmieni eteen, ja kun en tiedä mihin seuraava askel minut vie, silloin epäusko kauhistuen epäröi sanoen: ”Mihin minä joudun? Ken tietää päämäärän?” Näin epäusko tahtoo aina nähdä ja tuntea ja jos se ei sitä saa, se vaipuu epätoivoon. Usko sitä vastoin ajattelee: ”En tiedä, mihin joudun. Täältä minun on erottava. En näe enkä tunne mitään, mutta tahdon jättäytyä hänen haltuunsa, joka on sanonut: Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen (Ps. 55:23). Siihen luottaen erkanen täältä, sillä tiedän, ettei hän voi valehdella.”

Näin uskolla on elämä, vaikka se ei näe sitä. On elämä, vaikka se näkisi aivan päinvastaista. Mistä se siis kuitenkin saa tästä asiasta vakuuden? Ainoastaan Jumalan sanasta: Kukaan ei riistä heitä minulta (Room. 8:37).

Martti Luther, Mannaa Jumalan lapsille