Uhritiellä rakkauden vuoksi
21.2.2020
Laskiaisen aika näkyy suomalaisessa arjessa leivoshyllyjen kohdalla. Ihmisiä kohdatessa on ajankohtaista kysyä, oletko maistanut tuota perinneherkkua? Hyvä aloitus keskustelulle, joka hedelmällisimmillään johtaa laskiaisen kristillisen sanoman äärelle. Uskallammeko, onko rohkeutta tulla näkyväksi kristillisen sanoman kanssa? Vihollisen tavoitteena on kristillisen arvojen hävittäminen yhteiskunnasta, rakkaasta isänmaastamme. Se näkyy, kun joulu muutetaan juhlaksi, jonka yhteydessä syntymäpäiväsankarin nimeä ei sovi mainita. Laskiaisena esillä on pulla ja pitkät pellavat. Jeesuksen uhritie kohti kärsimystä ja kuolemaa alkaa laskiaisen aikana. Tämän itsensä kieltämisen tien hän on käynyt meidän edestämme. Tällä tiellä Ihmisen Poika kirkastetaan. Laskiaisena Vapahtaja kysyy meiltä, olemmeko valmiit antamaan itsemme alttiiksi hänen seuraamisessaan. Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Ja jos joku minua palvelee, niin Isä on kunnioittava häntä (Joh.12:26). Sameli |