Herran huoneessa

Yhtä minä rukoilen Herralta, sitä minä pyydän: että saisin asua Herran huoneessa kaiken elinaikani, katsella Herran suloisuutta ja tutkistella hänen temppelissänsä! (Ps. 27:4)

Daavidin rukoukseen on helppo yhtyä. Arki on usein harmaata. Siihen olemme saaneet tottua täällä Suomessa: tammikuun alun ja uuden vuosikymmenen alun sääkin näyttää harmaalta. Pilvet roikkuvat alhaalla ja valoa tihkuu niiden läpi vain nimeksi. Eletty elämä himmentää nuoruuden kirkkaita värejä, huolien, murheiden ja sairauksien kuluttaessa ihmistä. Kaiken tämän harmauden keskellä näkymä oman sydämen mustiin onkaloihin, sieltä löytyvään alkuvoimaiseen pahaan, voi viedä ihmistä epätoivon ja ahdistuksen poluille.

Samoin taisi tuntea myös kuningas Daavid usein ja vaikka hänen huolensa Israelin silloisena kuninkaana olivat varmasti suurempia kuin minun pienet murheeni, ne olivat aivan yhtä tosia.

David, vaikka oli mahtava kuningas, tunsi vähäisyytensä Jumalan suuruuden edessä. Jumala oli kuljettanut häntä sellaisten ahdistusten laaksojen läpi, että hän lopulta joutui kaikessa turvaamaan Jumalan apuun ja armoon. Saman psalmin alussa hän iloitsee: Herra on minun valkeuteni ja autuuteni: ketä minä pelkään! Herra on minun elämäni turva: ketä minä vapisen! Hän oli löytänyt oikean kanavan ja voimanlähteen, hän uskoi ja sai voimansa Jumalasta. 

Vaikka näkymä eteenpäin olisi kuinka lyhyt, on meillä omien huokaustemme, murheidemme ja touhujemme keskellä sama mahdollisuus kuin Daavidilla oli 3000 vuotta sitten. Saamme turvata Herraan hänen edessään pienenä, mutta rakastettuna. Kristus tuo meille valkeuden tämän kaiken pimeän keskelle, Hän kirkastaa näkymän eteenpäin. Näin tapahtuu, kun annamme itsemme vähetä sydämessämme ja Hänen kasvaa siellä, kun Daavidin tavoin huudamme: Herra, kuule minun ääneni, kun minä huudan, armahda minua ja vastaa minulle.

Me voimme etsiä Herran huonetta kirkoista ja pyhäköistä ja seinien sisältä. Herran huone on kuitenkin aina siellä, missä hengen huokaus nousee Jumalan puoleen rukouksessa, missä kristitty ystävä jakaa elävää vettä toiselle, missä Herran nimeen kokoonnutaan. Herran huoneessa oleminen on Jumalan yhteydessä elämistä, syntisenä, mutta Kristuksen tähden armahdettuna.

Huomisesta emme tiedä, mutta tänään saamme rauhallisin sydämin yhtyä psalmin 23 sanoihin: Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Siunattua vuotta 2020!

Juha Siltala