Kuninkaasi tulee kunniassa

7.12.2019

Elämme adventin aikaa. Odotamme joulua, Vapahtajamme Herran Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa. Monissa kodeissa sytytetään kynttilöitä adventtina. Kynttilän liekki antaa valoa ja lämpöä pimeyden keskelle. Kynttilän liekki kertoo myös toivosta. 

Jeesus sanoo: ”Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus” (Joh. 8:12). Pimeys lisääntyy ympärillämme koko ajan. Kristityn ei tarvitse kuitenkaan kantaa liiallista murhetta tästä pimeydestä sillä me saamme vaeltaa valon lapsina. Saamme elää luottaen siihen, että Taivaallinen Isä pitää meistä huolen kaikissa elämämme vaiheissa. Saamme elää uskoen ja toivoen, että kerran pääsemme viettämään iankaikkisuutta taivaan kodissa.

2. adventtisunnuntain kirkkopyhän aiheena on, Kuninkaasi tulee kunniassa. Päivän raamatuntekstit ohjaavat meitä kilvoittelemaan uskossa kärsivällisesti odottaen Vapahtajamme toista tulemista. Jeesus tulee kerran kaikessa loistossaan ja kunniassaan. Tämä päivä on kristityille, Jeesukseen lunastustyöhön turvaaville, ilon päivä. Uskon, että monilla kristityillä on sydämellä rukous, tule Herra Jeesus. Tule noutamaan meitä, kun sinun aikasi on. Heprealaiskirjeessä (Hepr. 11:1) sanotaan, että usko on lujaa luottamusta siihen, mitä toivotaan, ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy. Nyt elämme uskoen, kerran usko vaihtuu näkemiseksi. Tämä näky, joka meille kerran avautuu, palkitsee kaikki matkan vaivat. Uskotaan tälläkin hetkellä, että kaikki syntimme on anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja veressä. Siunattua adventin aikaa!

 

Markus Puuska