Itsensä tutkiminen

Jumala, Isämme.

Anna meille armo katua syntejämme

ja tunnustaa ne sinulle.

Anna meille usko,

joka on vilpitön ja teeskentelemätön.

Lahjoita rakkaus,

joka parantaa sisäiset kipumme

ja on lähimmäisiämme kohtaan

lempeä ja kärsivällinen.

Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,

meidän Herramme tähden.

Jumalan sana kehottaa monella tavoin ihmistä tutkimaan itseään. Tällä kehotuksella on vain yksi päämäärä. Se, että löytäisimme itsestämme täyden syntiturmeluksen ja tuntisimme itsemme omalta puoleltamme kelpaamattomaksi Jumalalle omien ominaisuuksiemme tai tekojemme kautta. Oman pahuuden löytäminen ei kuitenkaan vie uskovaa ihmistä kadotukseen, vaan turvaan Kristuksen haavoihin.

1820-luvun loppupuolen rippisaarnassaan rovasti Laestadius hyvin puhuttelevasti tutkii itseään ja meitä Psalmin 139:23 johdolla: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni. Koettele minua ja tunne minun ajatukseni”. Saarna on hyvin koskettava ja siitä nousee esille rovastin vielä heränneessä tilassa oleva sielu. Saarnassaan hän ei vielä löydä armoa, mutta pyytää Jumalaa osoittamaan laupeuttaan hänelle ja muille samassa sieluntilassa oleville.

Niin on meidänkin osamme. Emme löydä itse pahuuttamme peilin edessä emmekä toisten kertomana. Itsensä tunteminen on Jumalan armoa. Hän pyhässä sanassaan ja sanallaan tutkii minua ja sinua. Sana osoittaa meille meidän syntimme. Hän opettaa meille vanhurskaan lakinsa hengellisesti, eli ymmärtämään perisyntisyytemme. Hän murskaa sinun ja minun ansiomme, kun hän kuljettaa sanassaan meidät Getsemaneen ja Golgatalle näkemään syntiemme jäljet, sen tuskan, jonka Herramme ja vapahtajamme koki puolestamme. Näillä paikoilla vieraillessamme sielun silmin meille loputa avautuu täydellinen syntisyytemme. Tunne ja näky ei ole kaunis eikä miellyttävä, mutta se on pelastuksemme kannalta välttämätöntä. Mihin me armoa tarvitsisimme, jollei meillä olisi tunnollamme täyttä lain rikkomusta.

Meillä kristityillä on kuitenkin ihana osa. Jumala ei jätä sanassaan meitä ristin juurelle, vaan kehottaa meitä pakenemaan Kristuksen haavoihin ja kehottaa armossaan vastaanottamaan sovintoveren, joka totisesti puhdistaa sielumme ja pesee syntisyytemme. Hän kehottaa meitä kulkemaan ylösnousemuksen aamuun, jossa näemme ylösnousseen Herramme ja Kuninkaamme. Nyt meidän kaikkien syntimme on sovitetut. Kerubien miekat on painettu tuppeen ja tie Taivaaseen on auki kaikille katuville syntisille. Älkäämme enää murehtiko. Kääntäkäämme viimeistään nyt katseemme pois omasta syntisyydestämme ja kääntäkäämme se ylösnousseeseen Jeesukseen ja iloitkaamme lahjastamme, iankaikkisesta elämästä.

Petri Honkala