Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa

Monet Raamatun tekstit kehottavat meitä hoitamaan Jumalalta saatuja lahjoja uskollisesti ja vastuullisesti. Se on meille suurta Jumalan armoa, että saamme olla omalla paikallamme ja omilla lahjoillamme mukana Herramme ja Mestarimme suurissa suunnitelmissa ja teoissa.

Paavalikin kuvaa sitä Jumalan armoksi, että Jumala oli valinnut ja kutsunut hänet työhönsä (Gal. 1:15). Kun kaikki on Jumalan armoa, saamme luottavasti ja rohkeasti antaa itsemme ja lahjamme Jumalan valtakunnan työhön omalla paikallamme. Herra tuntee meidän ja Hän antaa lahjojaan työhönsä, sen mukaan kuin tarpeelliseksi näkee. Jumalan arvoasetelma on jotain aivan muuta kuin tämän maailman arvoasteikko. Hänen valtakunnassaan on arvokasta olla vähässä uskollinen. Hän laittaa lapset esikuviksi aikuisille.

Tutussa Jeesuksen vertauksessa (Matt. 25:14-30) isäntä uskoi omaisuutensa palvelijoilleen ja jakoi heille leiviskät; yhdelle viisi, toisella kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Isännän palattua tuli tilinteon hetki. Vastatessaan isännälleen, leiviskänsä maahan kaivanut palvelija paljastaa myös suhteensa isäntään. Hänhän kuvaa isäntää kovaksi (ankaraksi) mieheksi ja kertoo pelänneensä ja siksi kaivaneensa leiviskänsä maahan.

Jos Jumala on meille ankara tuomari, jonka ääni pauhaa Siinain vuorelta lainpasuunan äänellä, on luonnollista, ettemme uskalla antaa lahjojamme Hänen käyttöönsä. Tai sitten yritämme epätoivoisesti ansaita Jumalan hyväksyntää teoillamme. Taistellessamme omin voimin turmeluksemme kanssa, joudumme kuitenkin tunnustamaan profeetta Jesajan tavoin, että kaikki meidän vanhurskautemme on kuin saastainen vaate pyhän ja vanhurskaan Jumalan edessä (Jes. 64:5).

Kun Jumala kuitenkin on saanut Poikansa sovitustyön kautta kääntää lepytetyt kasvonsa meidän puoleemme, olemme saaneet tuntea hänet rakkaana Isänä ja täydellinen rakkaus on ajanut pois pelon (1. Joh. 4:18). Paavali kuvaa tätä: ”Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme Abba! Isä!” (Room. 8:15). Kun Jumala katsoo meitä Poikansa vanhurskauden läpi, saamme olla rakastavan isän täydellisesti ja ehdoitta hyväksymiä lapsia, joiden ei tarvitse töillään ansaita asemaansa. Tällaisina lapsina saamme antaa turvallisin mielin ja sydämen halusta lahjamme rakkaan Isämme käyttöön, siihen luottaen, että Hänen voimansa on heikoissa väkevä (2. Kor. 12:9). Ymmärrämme myös työn vastuullisuuden, kun tiedämme sen valtavan hinnan, jolla meidät on lunastettu (1. Piet. 1:18-19).

Lauri Halme