Salattu Jumala

14.6.2019

Kolminaisuudenpäivän raamatuntekstit puhuvat Jumalan salatusta olemuksesta, joka ylittää kaiken ihmisymmärryksen. Jumala on yksi, mutta hän on ilmoittanut meille itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

 

Apostolisessa uskontunnustuksessa tunnustamme uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan. Miten ihminen voi oppia tuntemaan salattua Jumalaa? Voimmeko me tehdä sen omalla tahdollamme ja ihmisviisaudella tutkimalla Raamattua tai hengellistä kirjallisuutta? 

 

Jumala on ilmoittanut itsensä pyhässä Raamatussa, mutta vain Pyhä Henki voi avata uskon Jumalan sanaan. Kaikki eivät kuitenkaan halua ottaa Jumalan ilmoitusta vastaan.

 

Jesajan kirjassa Jumala sanoo: Mene ja sano tälle kansalle: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö. Paaduta tämän kansan sydän, koveta sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se näkisi silmillään, ei kuulisi korvillaan ei ymmärtäisi sydämellään eikä kääntyisi ja parannetuksi tulisi (Jes. 6:9-10).

 

Ja Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo seuraavasti: Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt. Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa (Matt. 11:25-27).

 

Jumala ilmoitti itsensä vanhan liiton aikana profeettojen kautta ja uudessa liitossa Kristuksen ilmoittamassa evankeliumissa sekä apostolien kirjoituksissa. Erityisesti Jumalan olemus paljastuu ja tulee ymmärretyksi Kristuksessa, jota Pyhän Henki kirkastaa Jumalan sanan kautta.

 

Jumalan viisaus on salattu maailman viisailta, mutta se on Pyhän Hengen ilmoittama hengellisille, kuten Paavali todistaa: Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet - vaan, niin kuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat (1. Kor. 2:6-9).

 

Vielä tänäkin päivänä Pyhä Henki selittää ja kirkastaa meille Raamattua ja avaa Jumalan salaisuuksia – niin saarnaajalle kuin jokaiselle meille, kun rukoillen luemme ja tutkimme Jumalan sanaa.

 

Paavali sanoo: Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut (1. Kor. 2:10-12).

 

Tarmo Toivonen