Mitähän nämä Jeesuksen vuonna 29 lausumat sanat olisivat merkinneet minulle, jos olisin ollut silloin paikan päällä kuulemassa niitä? Edellisenä iltana oli vietetty juutalaiseen tapaan lehtimajanjuhlaa, valot ja soihdut olivat palaneet valaisemassa Jerusalemin yötä. Oli ollut pimeää ja valoa. Nyt Jeesus oli temppelissä uhriarkun ääressä kertomassa olevansa maailman valo. Olisivatko Jeesuksen sanat löytäneet tiensä sydämeeni vai olisinko liittynyt siihen joukkoon, joka hampaitaan kiristellen alkoi kerätä kiviä näiden temppelissä käytyjen keskusteluiden päätteeksi? En osaa vastata, uskoisin kuitenkin liittyneeni kivittäjiin. Jeesuksessa toteutui profeetta Jesajan ennustus, jonka hän antoi 700 vuotta ennen näitä tapahtumia:” Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus” (Jes. 9:1). Fariseukset ja kirjanoppineet eivät ymmärtäneet tämän profetian toteutuneen heidän aikanaan. He eivät ymmärtäneet elävänsä kuoleman varjon maassa. He eivät nähneet, että valo oli tullut heidän keskelleen. Entä miten on tämän päivän maailmassa, tässä ja nyt, ymmärtääkö ihmiskunta edelleenkään enempää kuin 2000 vuotta sitten? Onko sivistys tuonut jotain uutta? Kun katsomme ympärillemme, näemme sotaa, väkivaltaa, henkistä pahoinvointia, avioeroja, tuskaa ja yksinäisyyttä. Maailma ei voi hyvin kaiken ihmisen viisauden keskelläkään, kuoleman varjo peittoaa edelleen ihmiskuntaa. Ihmiskunnalla on kuitenkin toivoa paremmasta, paljon paremmasta. Maailman valkeus on edelleen elävänä keskellämme. Se on nyt kirjoitetussa sanassa esillä, se on sakramenteissa ja evankeliumin saarnassa. Se kulkee niiden sydämissä, joita Jumala on armossaan kutsunut, Taivaan kansalaisten sydämissä. Johannes kirjoittaa evankeliumissaan: ”Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä” (Joh. 6:44). Me olemme omasta puolestamme jokainen kuoleman varjon alla, mutta Jumala armossaan on herättänyt meitä tuntemaan syntimme ja uskomaan evankeliumin. Päivän evankeliumissa Jeesus jäähyväispuheessaan kertoo opetuslapsilleen: ”Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska he eivät usko minuun; vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.” (Joh. 16:7-11) Meille taivaan tien kulkijoille on annettu tehtävä, kulkea valon viejänä maailmassa Puolustajan turvin, kertoa maailmalle sen synnistä, tuomiosta ja evankeliumista. Matkan alussa taivaan kansalainen merkitään ristillä. Matkan toisessa päässä hiekka ropisee arkulle, johon piirtyy hiekasta risti. Taivaan kansalainen on saatettu kotimatkalle. Antakoon Jumala meille tahtoa tehdä työtä, että mahdollisimman moni löytäisi valkeuden ja saisi lähteä kanssamme Kristuksen ristiin turvaten kotimatkalle. Olet hellästi mua hoitanut,
käsin rakkahin ain kantanut.
Ilman sua täällä oon koditon,
mutta luonasi rauhani on.
Sanas ikuinen, katoomaton,
ilon, riemun se antava on. Pyhä sanas on turvanani,
siihen luottaa mä saan iäti.
Siitä sieluni voimansa saa,
taivas on minun toivoni maa.
Kiitos, että sä Pojassasi
taivaan aukaisit armossasi. Konstan suvivirsi 4-5 Juha Siltala |