Kuninkaasi tulee kunniassa

8.12.2018

Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. Ja ihmiset menehtyvät pelätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella. Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä. (Luuk.21:25-28)

Betlehemin seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli Herran kirkkauden ympäröimänä ja he pelästyivät suuresti. Enkeli sanoi heille ”älkää pelätkö” ja ilmoitti heille suuren ilouutisen Vapahtajan, Kristuksen ja Herramme syntymästä. Herra lähetti myös suuren sotajoukkonsa julistamaan kunniaa Jumalalle. Kun enkelit olivat lähteneet takaisin taivaaseen, lähtivät paimenet kiiruhtaen Josefin ja Marian luo seimelle katsomaan heidän kuningastaan joka oli syntynyt maailmaan köyhänä, avuttomana ja alastomana. He kertoivat myös mitä olivat kuulleet kedolla ollessaan. Tämä vaikutti heissä kaikissa suurta iloa, ylistystä ja kiitollisuutta taivaallisesta joululahjasta. Kuningas Herodeksessa se vaikutti pelkoa, vihaa ja vainoa.

Kun Josef ja Maria olivat viemässä Jeesusta Herran eteen pyhäkköön, oli sinne tullut Hengen johdatuksesta hurskas Simeon ja naisprofeetta Hanna. He saivat syleillä lasta ja tunsivat että Jeesus on heidän kuninkaansa. He käsittivät suuren ilon ja kiittivät ja ylistivät Jumalaa. 

Adventtisunnuntaina saimme kuulla, kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasilla nöyränä ja hiljaisena, kuten myös profeetat olivat ennustaneet kuninkaan tulosta. Suurin osa kansasta otti hänet vastaan kuninkaana ja Messiaana ja levittivät vaatteensa hänen eteensä ja palmut käsissään lauloivat: "Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa!"  

Oli myös niitä jotka eivät häntä odottaneet, jotka tekivät kauppaa pyhäkössä. Hän ajoi ruoskalla heidät ulos ja kaatoi heidän kauppapöytänsä. Oli myös pappeja joiden korvat eivät kestäneet sitä, että lapset alkoivat ylistää kuningasta. Mutta ilo ja riemu oli korkealla niillä, jotka ottivat Jeesuksen vastaan kuninkaana. 

Kun Jeesus oli rukoillut Getsemanen puutarhassa, hänet vangittiin ja vietiin pappien ja Pilatuksen eteen kuulusteltavaksi ja tuomittavaksi. Häntä pilkattiin, ruoskittiin ja tuomittiin kuolemaan. Hän oli vaiti niin kuin lammas keritsijänsä edessä. Hän anoi Isältä anteeksi antoa naulitsijoilleen ”sillä eivät he tiedä mitä tekevät”. Ristillä hän huusi: ”se on täytetty” ja antoi henkensä. Silloin meidän kuninkaamme ja pelastajamme Jeesus Kristus oli kaikkein suurimmassa kirkkaudessa ja kunniassa. Oli niin suuri kirkkaus, että tuntui kuin Isäkään ei voinut sitä katsoa, vaan käänsi kasvonsa pois hetkeksi, jolloin Jeesus tunsi itsensä Isän hylkäämäksi.  Tässä kirkkaudessa ja kunniassa opetuslapset eivät tunteneet iloa vaan murhetta ja pelkoa kuninkaansa menettämisestä ja pakenivat lukittujen ovien taakse. Isä ei kuitenkaan hylännyt poikaansa vaan herätti hänet kuolleista. Kun Jeesus sitten ylösnousseena ilmestyi opetuslapsille ja antoi rauhansa heille, niin silloin he saivat kohdata kuninkaansa suurella ilolla ja riemulla. 

Huomaa kuinka monella tapaa voimme elämässämme kohdata kuninkaamme. Kun saimme ensi kerran kuulla evankeliumin ja uskoimme, kun saimme tuntea Jeesuksen veren voiman joka pesi pois syntimme ja kun saimme sitten uskossa käydä ristin juurelle, niin emmekö silloin kohdanneet kuninkaamme ilolla. On tärkeää, että se tuottaa meille iloa, kiitosta ja ylistystä. Jeesuksen voima ei ollut suuruudessa ja mahtavuudessa, vaan hiljaisuudessa, nöyryydessä, heikkoudessa, puhtaassa alennuksessa ja täydellisessä rakkaudessa. Hän oli kuuliainen Isälle kuolemaan asti.

Me jotka olemme Jumalan suuresta armosta uskossa saaneet kohdata Kuninkaamme, kun ilosanomaa on julistettu ja saimme syntimme anteeksi, saamme vaeltaa yhdessä Hänen kanssaan. Näistä me voimme tuntea sen suunnattoman rakkauden, mitä Jeesus ja taivaallinen Isä on osoittanut meitä kohtaan. Jeesus on valmistanut meitä kaikkeen tähän suuressa rakkaudessaan; opettaen, kutsuen ja lohduttaen meitä kohtaamaan kuninkaamme, kun hän tulee aikojen lopussa suuressa kunniassaan ja kirkkaudessaan kaikkien enkelien kanssa tuomitsemaan kaikki kansat. Me saamme silloin ilolla ottaa vastaan sen tuomion:  ”Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.” Mutta niille se on pelottava hetki, jotka eivät ole uskossa osoittaneet Jeesuksen veljille rakkauttaan. Me joiden synnit on maksettu, saamme silloin suuresta Jumalan armosta viettää iankaikkista joulujuhlaa Jumalan ja Karitsan ja kaikkien enkelten kanssa.

Taisto Aaltonen