Jeesus antaa elämän

13.9.2018 klo 12

Tulevaa sunnuntaita on kutsuttu evankeliumitekstien vuoksi pikku pääsiäiseksi tai syksyn pääsiäiseksi. Teksteissä kerrotaan mm. miten Jeesus herättää ystävänsä Lasaruksen kuolleista. Pääsiäinen on tärkeä juhla, koska se muistuttaa meitä siitä, miten Jeesus voitti kuoleman vallan kuolemalla meidän kaikkien puolesta. Kuolemallaan ja ylösnousemisellaan hän antoi meille lahjan, jonka saamme vain ottaa vastaan. Vaikka tässä ajassa kohtaamme ajallisen kuoleman, saamme elää ikuisuudessa Jeesuksen kanssa. Siksi hänen uskovillaan on toivo, joka kantaa yli kuoleman rajan.

 

Luonnollinen kuolema on tullut kaikkien osaksi syntiinlankeemuksen seurauksena. Raamatussa on monia lohduttavia lupauksia uskovaisille. ”Jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa, heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa.” (Ilm. 20:6). Toinen kuolema on iankaikkinen ero Jumalasta.

 

Tulevan sunnuntain evankeliumiteksti (Luuk 7:11-16) kertoo leskivaimosta, joka oli menettänyt ainoan poikansa. Vaimo oli menettänyt jo elämänkumppaninsa. Ja jäljellä oli enää vain ainoa poika, josta äidillä oli vanhuuden turva ja toivo. Nyt oli kuolema kuitenkin riistänyt pojan. Hän, joka on orpojen ja leskien turva, lähestyy tuota murheellista vaimoa ja kuiskaa hänelle: ”Älä itke.” Mikä ihana sana murheesta täyttyneelle sydämelle! Jeesus tahtoo sanoa leskiäidille: ”älä itke, minä autan sinua. Kun minä tartun paareihin, kantajien on seisahduttava”. Kantajat seisahtuvat ja Jeesus sanoo: ”Nuorukainen minä sanon sinulle nouse ylös.” Ja kuollut nousi istumaan ja rupesi puhumaan. Jeesus antoi hänet äidille. Mikä ilo valtasi äidin sydämen, kun hän sai poikansa elävänä takaisin! Näin äkkiä voi Kaikkivaltiaan voima muuttaa Hänen sanansa kautta kuoleman elämäksi, murheen kyyneleet ilon kyyneliksi. 

 

Antakoon tämä raamatun sanan paikka lohdutusta ja voimaa sinulle isä tai äiti, jos joudut tällaisten murheiden alla kulkemaan. Jumala ei ole vieläkään voimaansa menettänyt ja hänelle kaikki on vieläkin mahdollista.

 

Pekka Riitamo