Tulkaa minun tyköni

31.8.2018

Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.” (Matt 11:25-26)

Aiemmin tässä luvussa Matteus kertoo, kuinka Jeesus nuhtelee niitä kaupunkeja, joissa useimmat hänen voimalliset tekonsa olivat tapahtuneet, siitä etteivät ne olleet tehneet parannusta. Näiden kaupunkien asukkaat olivat niin viisaita omasta puolestaan, etteivät he tarvinneet Jeesusta.

Kiittäkäämme Jumalaa siitä, että Hän on rakkaudessaan tehnyt meistä niin pieniä ja lapsenmielisiä, että olemme saaneet armon tehdä parannuksen.

”Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.”(Matt. 11:27)

Me, Jumalan lapset, olemme saaneet sen vakuuden, että olemme saaneet tulla tuntemaan sekä Isän että Pojan. Isän, joka suuressa armossaan on  antanut Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Pojan, joka on uhrannut itsensä meidän raukkojen puolesta.

Vieläkin Jeesus kutsuu kaikkia syntinsä tuntevia Hänen valtakuntaansa sanomalla: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sieluillenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.”(Matt. 11:28-30)

Autuas ja onnellinen on se, joka omalta puoleltaan vain syntisenä ottaa vastaan Jeesuksen kutsun. Hän saa uskoa kaikki syntinsä anteeksi ja kerran astua sisälle Taivaan valtakuntaan.

 

Olli Puolakka