Älä pelkää, sinä piskuinen lauma

8.9.2017

Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. (Luuk. 12:32)

Raamatussa on monessa paikassa kristityille kohdistettu kehotus älä pelkää. Se on mainittu niin monta kertaa, että meidän tulisi muistaa se joka päivä. Vapahtajamme Jeesus Kristus on lunastanut meidät lapsikseen. Hän pitää meistä myös huolta, eikä meidän tarvitse pelätä mitään.

Ihminen on luonnostaan arka ja pelokas. Usein mieleemme hiipii epäilys "olenko minä todella Jumalan lapsi”. Joskus alamme vertailla itseämme muihin uskonystäviin ja tunnemme, että toiset ovat niin hyviä ja palavia kristittyjä, mutta minä olen kurja, vailla kaikkia elävän uskon tuntemisia. Näin sielunvihollinen haluaa romuttaa uskoamme ja uuvuttaa meitä.

Usko ei kuitenkaan ole tuntemisissa vaan se on sydämen luottamusta Jumalaan, uskon alkajaan ja täyttäjään. Sanallaan Hän on kaiken luonut, sanallaan Hän ylläpitää kaiken elämän, sanallaan Hän myös vahvistaa uskoamme. Tänäänkin Hän sanoo meille: ” Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan”. Jumalan sanassa on kristityn ravinto ja lohdutus. Jumalan sana on sielun ruoka. Siksi on arvokasta ja välttämätöntä, että saamme lukea ja omin korvin kuulla elävää Jumalan sanaa sielujemme ravinnoksi. Kaipaamme sitä psalmirunoilijan tavoin: ”Niinkuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala” (Ps. 42:2). Sanan alla köyhä sielumme pääsee joskus veisaamaan kiitosta Jumalalle ja saamme tuntea, että olemme tulleet osallisiksi sekä armovaltakunnasta täällä maan päällä, että kunnian valtakunnasta taivaassa.

Kun meitä on johdatettu uskon yhteyteen ja todistettu syntimme anteeksi, meille on sanottu: ”Usko kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Usko ja ole turvallisella mielellä”. Kun synnit ovat painaneet omallatunnolla, silloin on ollut pelko ja ahdistus. Kuitenkin yhdelläkin sovintoveren pisaralla on niin suuri voima, että se sulkee helvetin ja avaa taivaan. Kun synnit on pyyhitty pois ja upotettu armon ja laupeuden mereen, saamme olla turvallisella mielellä. Usko se tänäänkin, rakas matkaystäväni. Älä pelkää. Pidä kiinni uskosta hyvinä ja pahoina päivinä.

Eero Nieminen