Kadonnut ja jälleen löytynyt

Tuhlaajapojan vertauksella Vapahtaja ilmoittaa rakkautensa syntistä kohtaan. Hän ei tahdo, että kukaan joutuu iankaikkisuudessa maksamaan sitä velkaa, jonka hän on suurella tuskalla ja vaivalla sovittanut Getsemanessa ja Golgatalla.

Tuhlaajapoika ja hänen veljensä (Luuk. 15:11-32).

Moni muistaa jo lapsuuden ja nuoruuden ajalta niitä aikoja kun omatunto sairasti jonkin syyn tähden. Se Jumalan ääni, joka on jo luomisessa istutettu ihmiseen, muistutti meitä, että olen tehnyt vastoin Jumalan ja vanhempien tahtoa. Jos ihminen kulkee sitä tietä edelleen, hän voi jatkuvan tottelemattomuuden kautta sammuttaa sen äänen. Silloin voi elää synnissä ilman Hengen muistutusta. Jumala voi kuitenkin herätellä nukkuvaa ihmistä jonkin tapahtuman kautta ja kutsua lastaan takaisin kotiin.

Kun Jumalan Henki valaisee omaatuntoa, ihminen näkee itsensä Vapahtajan murhaajana, kauhistuu ja ajattelee, ettei hän enää voi päästä Isän lapseksi, koska hän on niin pahoin elänyt. Hän koettaa nyt elää paremmin ja välttää karkeampia syntejä. Sillä tiellä ei kuitenkaan pääse eteenpäin vaan syntisyys seuraa mukana joka askeleella. Nyt syntinen muistaa Isän kodin, jossa oli puhdasta leipää ja tuntee kuolevansa nälkään. Hän tekee päätöksen: minä nousen ja menen Isäni luo ja sanon hänelle: ”Minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä ole mahdollinen sinun lapseksesi”. Rakas ystävä, jos tunnet sisäisesti Isän kutsun, älä viivyttele vaan nouse ja riennä kotiin. Isä odottaa sinua.

Kun ihminen on noussut ja rukoillut rauhaa ja anteeksiantoa, hän on saanut tuntea Isän ja kodin lämpöä ja rakkautta. Hänelle on Kristuksen käskystä ja valtuudella todistettu kaikki synnit, syntymäpäivästä siihen päivään asti, anteeksi Jeesuksen nimen ja sovintoveren voimasta. Siitä on syttynyt ilo omassa sydämessä ja Herran seurakunnassa.

Vapahtaja näyttää vertauksessaan vanhemman veljen, joka on työssä pellolla mutta tuntee, ettei hän ole saanut Isältä mitään, vaikka ei ole tehnyt mitään pahaa Isää vastaan vaan on tinkimättä noudattanut hänen tahtoaan. Tämä on huono tila, jos ihminen ei tunne syntejään eikä sitä vihaa mikä on nuorempaa veljeä kohtaan. Jumala varjelkoon meitä joutumasta tunnottomaan tilaan, jossa näemme vain lähimmäisen synnit mutta omat syntimme ovat pimennossa.

Säilyköön aina se herkkä tunto, jota olemme saaneet kokea hengellisen lapsuuden aikana. Herran seurakunnassa kuuluu aina katuvalle armollinen syntien anteeksiantamus. Saamme olla turvallisella mielellä, luottaa Jumalan armoon ja anteeksiantoon ja iloita autuudestamme jo tässä ajassa ja kerran taivaan kodissa.

Martti Lahtinen