Taivaan kansalaisena maailmassa

Jumala on luonut meidät ihmiset, ja me saamme kiittää häntä elämän lahjasta. Saamme häneltä myös elämäntehtävän ja kutsumuksen ajalliseen elämäämme.  Kristittyinä haluamme olla uskollisia kutsumuksessamme ja toimittaa askareemme ”niin kuin Herralle”.  Arjen keskellä muistamme apostoli Paavalin sanoja: ”Mutta me olemme taivaan kansalaisia, ja taivaasta me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta.” (Fil:3:20)

Kiirastorstain iltana, viimeisenä iltanaan ennen kärsimystään ja kuolemaansa, Jeesus jätti hyvästejä opetuslapsilleen. Hän rukoili Isäänsä ylimmäispapillisessa rukouksessaan heidän puolestaan ja meidän kaikkien seuraajiensa puolesta: ”… Minä olen antanut heille Sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niin kuin en minäkään maailmasta ole. En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niin kuin en minäkään maailmasta ole.” (Joh. 17:14-16) Jeesus antoi oppilailleen tehtävän: ”Niin kuin Sinä lähetit minut maailmaan, niin minä lähetän heidät.” (Joh. 17:18) Apostolisen ajan kristityt saivat kärsiä maailman vihaa ja kymmenen veristä vainoa lähetyskäskyä toteuttaessaan. Apostolit Johannesta lukuun ottamatta sekä monet kristityt saivat lähteä maailmasta marttyyrikruunun kanssa.

Me olemme saaneet elää uskonnon vapauden aikaa kristittyinä täällä pohjolan maissa. Siitä meidän tulisi muistaa kiittää Jumalaa. Emme ole joutuneet kokemaan vainoa, mutta kylläkin pilkkaa ja vihaa Kristuksen vanhurskauden tähden. Meidän uskoamme koetellaan näinäkin aikoina. Kun uskon vakaumuksensa tähden saa kuulla panettelua ja ilkeitä sanoja, ehkä joskus hyvin läheisiltäkin ihmisiltä, on hyvä muistaa Jeesuksen kolme kertaa Pietarille esittämää kysymystä: ”Rakastatko sinä minua?” (Joh.21)

Pietari kysyi kerran Jeesukselta seuraajiensa palkasta: ”Entä me? Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet Sinua:” Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti: kuka ikinä minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talostaan, veljistään ja sisaristaan, äidistään, isästään tai lapsistaan tai pellostaan, hän saa satakertaisesti: nyt, tässä maailmanajassa, taloja veljiä ja sisaria, äitejä ja lapsia ja peltoja – tosin myös vainoa – ja tulevassa ajassa hän saa iankaikkisen elämän.” (Mark. 10:28-30)

Mistä me olemme joutuneet luopumaan Jeesuksen ja evankeliumin tähden? Itse ajattelen, että perin vähästä! Ehkä joistakin ystävistä, ehkä joistakin vapaapäivistä. Siksi tulee aikamme kristityille suuremmaksi kiusaukseksi kiintyminen tähän maailmaan, sen rikkauksiin ja nautintoihin. Jeesus muistuttaa meitä tästä kertomalla vertauksen: ”Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään. Hän päätti: minäpä teen näin, puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä! Mutta Jumala sanoi hänelle: Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle ne joutuu? Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen, mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.” (Luuk. 12: 16-21)

Kristityille on annettu iankaikkisen elämän ihana toivo. Siitä saamme laulaa virren tekijän sanoin:

Taivaaseen käy matkamme,
maa ei viihdyttää saa meitä.
Kaanaanmaahan kuljemme
koleoita korpiteitä.
Täällä täytyy taivaltaa,
taivaassa on isänmaa.

Taivaaseen, ah taivaaseen
ikävöitsee sydämeni.
Katseeni luon Jeesukseen,
vain hän riittää turvakseni,
kunnes pääsen katsomaan
aina hänen kasvojaan.

(virsi 623, 1,7).

Jorma Halme