Tuomiosunnuntaina

20.11.2021

”Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen.” (Psalmi 90:12)

Kirkkovuosikalenteri kuljettaa meitä miettimään elämäämme kokonaisuutena, kaikkine vaiheineen. Nyt elämme vanhan ja uuden kirkkovuoden taitteessa. Pysähdymme ajattelemaan päätepistettä ja kuitenkin kaiken takaa näkyy jo uutta.

 

Hahmottelen tätä kirjoitusta isänpäivän iltana. Olen saanut elää yhden hienon päivän. Aamulla sain vaimolta lahjaksi arvokkaan kirjan, oikein hengellisen aarreaitan. Päivällä söimme yhdessä appivanhempieni Anjan ja Kalervon kanssa isänpäiväaterian. Seurojen jälkeen kotiin tulivat rakkaimmat, viisi lasta, puolisot ja kaikki kymmenen lastenlasta. Mikä valtava kiitollisuuden ja ilon täyttämä juhla. Saan kokea, että minut hyväksytään, rakastetaan ja arvostetaan. Hiukan hämilläni ymmärrän, että minun ei tarvitse olla enempää, saan paljon anteeksi. Isää siunataan.

Tällaisen päivän jälkeen, kun opettelee laskemaan päiviään oikein, ei haluasi yhtä pitemmälle edetä. Se onkin oikein laskettu, meillä on vain yksi päivä. Joka päivä saan, ja saat paljon anteeksi. Sinut hyväksytään, sinua rakastetaan ja arvostetaan. Isä siunaa sinua armollaan. Sen siunauksen turvin saat kerran kuulla, kun Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. 

Kirkkovuoden päätös ja isänpäivä tuo mieleeni hetken, kun seisoin veljeni kanssa oman isämme viilenevän ruumiin vierellä 12 vuotta sitten karussa varastohuoneessa Hämeenlinnan keskussairaalassa. Henki hänestä oli siirtynyt avarampaan tilaan ja hyvästiksi lausuin Herran siunauksen menneessä aikamuodossa.” Kiitos Isä kaikesta, Herra siunasi sinua. Herra varjeli sinua. Herra kirkasti sinulle kasvonsa ja oli sinulle armollinen. Herra käänsi kasvonsa sinun puoleesi ja antoi sinulle iankaikkisen rauhan.”

Tämän siunauksen varassa hän eli ja kuoli. Tämä siunaus riittää Jeesuksen sovintoveren puhdistamille. Saamme rauhassa elää tämän päivän ja tässä rauhassa kerran myös muuttaa Isän kotiin iäiseen.

 

Tänä päivänä kaikki on uutta, 

mutta huomenna historiaa. 

Tämän päivän mahdollisuutta 

takaisin et koskaan saa. 

 

Minne kuljetkin maailman kyliin 

etsi totta ja kestävää. 

Etsi polkusi Jumalan syliin 

- ja olet keskellä elämää -. 

 

Hyvää matkaa, hyvää matkaa. 

Työtä tee ja uutta luo. 

Ja kun löydät vettä elävää, 

- ota maljasi ja juo.                    (Pekka Simojoki)

 

Juuso Ahonen