Jeesus puhuu rauhan ja rohkaisun sanoja
9.10.2021
Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet palasivat ylipappien ja fariseusten luo, ja nämä kysyivät: ”Miksi ette tuoneet häntä?” Miehet vastasivat: ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Oletteko tekin antaneet eksyttää itsenne? Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? Tuo rahvas ei tiedä laista mitään - kirottuja kaikki!” Silloin Nikodemos, joka itse oli fariseus ja oli aiemmin käynyt tapaamassa Jeesusta, sanoi: ”Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt.” Mutta toiset sanoivat hänelle: ”Taidat olla itsekin Galileasta. Tutki kirjoituksia, niin opit, ettei Galileasta tule profeettaa.”(Joh.7:40–52) ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän”. Tällaista Kristuksen puhetta saamme kuulla yhä uudestaan, kun meitä seuroissa kehotetaan: “Rakas ystävä, rohkaise sydämesi uskomaan.” Uskomisessa tarvitaan siis rohkaisua ja rohkeutta, jota emme itse pysty hankkimaan, jotain, jota vain Jumala voi Jeesuksessa Kristuksessa antaa lahjana meille syntisille, jotka niin usein olemme sielun vihollisen puhuteltavina ja tuomittavina. Hänhän haluaa viedä uskon rohkeuden sanomalla: “Noin syntisenä et saa uskoa. Olet jo ihan eksyksissä. Missä ovat sinun hyvät tuntemisesi? Onko kukaan tiedemies uskonut häneen? Onko Jumala olemassa? Onko Jumala todella sanonut? Tuleeko uskosi ilmi elämässäsi? Oletko jaksanut puhutella ulkopuolisia niin kuin pitäisi?” Hänellä riittää tekstiä meistä, ja useimmiten ihan tottakin. Onko siis jo syytä kuunnella vihollista, heittää risti tien oheen ja sanoa: “Koira kantakoon tätä ristiä, jos en helpommalla pelastu, niin olkoon.”? Kun fariseukset kysyvät kiinniottajilta. “Miksi ette tuoneet häntä?”, he saavat miehiltä vastauksen: ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.” (Joh.7:46) Kun Jeesus puhuu, hän puhuu lähettäjänsä sanoja. Ne ovat rauhan ja rohkaisun, eivätkä sodan ja epätoivon sanoja. Niissä paistaa lähettäjän, Taivaan Isän rakkaus meitä kohtaan. Se rakkaus on niin suuri, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Mekin saamme tilaisuuksissamme kuunnella iankaikkisen elämän sanoja. Uskon, että meille on erityisen kallis se iankaikkisen elämän sana, joka toistuvasti kaikuu seuroissamme: Usko kaikki syntisi anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja hänen kalliissa sovintoveressään. Ei siis ole syytä kuunnella vihollista ja heittää ristiä, vaan kuunnella Jeesusta, joka sanoo: “Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” (Matt.11:29-30) Veikko Vuohijoki |