Jumalan kansan koti-ikävä

Monesti, kun olen ollut työmatkalla joskus kaukanakin kotoa, on tullut koti-ikävä. Kaipaus omien joukkoon: vaimon, lasten, uskonystävien, samaa äidinkieltä puhuvien jne. luokse. Kotiin. Kuitenkin tietäen, että sovittu työ on tehtävä valmiiksi ennen kuin voin lähteä kotiin. Aina se hetki on tullut, että on voitu ostaa matkaliput kotimaahan ja on voinut iloita, että pian pääsen näkemään ne kaikki, joita olen ikävöinyt kaukana kotoa. Saan levätä matkan rasituksista ilman pelkoa ja epävarmuutta.

Jumalan kansan koti-ikävä on varmastikin jotain samankaltaista, hengellistä koti-ikävää, kuten Daavidilla aikanaan oli. Joissakin psalmeissa hän ikävöi Herran temppeliin ja ilojuhliin siellä. Hän halusi olla juhlakansan mukana riemuitsemassa. Niin kuin mekin kaipaamme seuroihin ja muihin yhteisiin juhlamenoihin uskonystävien kanssa. Niissä juhlissahan saamme jo kokea taivaallista esimakua siitä suuresta sapattijuhlasta, joka Jumalan kansalla on vielä edessään (Hep. 4)

Mutta työmme täällä pitää tulla valmiiksi ennen kuin meidät sinne noudetaan autuaallisen kuoleman kautta. Kaikilla on tehtävänsä täällä, edesauttamassa Jumalan työn saattamiseksi loppuun.

Jumala on antanut meille elämänhalun ja siksi haluamme elää niin kauan kuin elinpäiviä meille annetaan. Sitten meille on varattuna se maa, jossa vanhurskaus asuu ja tulee näkyväksi se, mihin olemme täällä uskoneet ja toivoneet: oikea koti ja isänmaa. Aamen.

Reino Kuoppala