Jeesus herättää uskon

25.1.2020

Pyhässä kasteessa pääsemme uskon kautta Kristuksen omiksi. Martti Luther kirjoittaa Vähä katekismuksessa: ”Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.” 

 

Luonnollinen ihminen on syntiinlankeemuksen vuoksi erossa Jumalasta ja hengellisesti kuollut. Tällainen ihminen keskittyy luontaisesti oman lihan viihdyttämiseen tai tavoittelee pelastusta omien tekojen, oman vanhurskauden kautta. Häneltä puuttuu tärkein, lahjaksi saatava usko. 

 

Miten pelastava usko syntyy? Raamatun kertomukset ja vertaukset opettavat meille uskon syntyvän armollisen Jumalan hyvästä tahdosta lapsiaan kohtaan. Eräs tällainen on vertaus Laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:30-35). Tässä vertauksessa puolikuollut matkamies saa avun Jeesukselta. Jeesus herätti ja paransi haavoitetun, uupuneen ja paholaisen pettämäksi joutuneen kulkijan.

 

Me emme voi omalla voimallamme herättää uskoa itsellemme emmekä toisille, vaikka haluaisimmekin. Vain Jumala voi herättää hengellisesti kuolleen ja armossaan synnyttää uskon oman järjestyksensä mukaisesti. Jerikon tien matkalainen ei voinut tehdä mitään pelastuakseen. Hän makasi puolikuolleena synnin tuskissa. Jeesus tuli paikalle ja herätti uskon, ja matkalainen sai uskoa syntinsä anteeksi. 

 

Myös kertomus Lasaruksen kuolleista herättämisestä on ihana ja lohduttava (Joh. 11:1-45), ja se kertoo myös rukouksen voimasta. Uskon että tällä tapahtumalla Jeesus halusi osoittaa myös, että voimme rukoilla lähimmäistemme puolesta. Kertomuksen alussa Martta ja Maria huokailevat Jeesuksen perään.  Niin sisaret lähettivät Jeesukselle tämän sanan: "Herra, katso, se, joka on sinulle rakas, sairastaa." 

 

Kun rukoilemme, toivomme usein, että saisimme mieleisen vastauksen ja heti. Jumala vastaa ajallaan ja tavallaan, mutta usein vastaus tuntuu meistä tulevan liian myöhään, kuten tässäkin kertomuksessa. Ja Martta sanoi Jeesukselle: "Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi kuollut.

 

Rukouksen voima on kuitenkin paljon suurempi kuin osaamme odottaa. Jeesus herätti Lasaruksen, joka on ollut jo neljättä päivää kuolleena. Rukousvastaus oli kaikille varmasti yllättävä ja uskomaton. Juutalaisten sen aikaisen uskomuksen mukaan sielu harhaili kolme päivää ruumiin yllä odottaen voiko se palata ruumiiseen. Lasarus oli ollut kuolleena jo yli tämän ajan, ja näin Kristus osoitti kaikkivaltiutensa kuoleman voittajana ja herätti Lasaruksen neljäntenä päivänä. Lasarus heräsi ja uskoi. Voimme aina rukoilla niiden lähimmäistemme puolesta, jotka eivät ole vielä saaneet omistaa uskoa Jeesukseen Kristukseen. Kristus tulee yhä ja huutaa: Lasarus tule ulos. Jeesus herättää uskon.

 

Saamme turvautua tänäkin armon vuonna 2020 Jeesuksen Kristuksen sovintotyöhön, olla hyvässä turvassa ja uskoa hänen nimessään ja veressään kaikki synnit anteeksiannetuiksi.

 

Reino Syrjä