Rippikoulu Lahdessa

9.8.2017

Lahden seurakuntayhtymä järjesti yhteistyössä Esikoiset ry:n kanssa vuonna 2017 ”Rippikoulun Martti Lutherin tapaan”.

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. Matt.28:19-20

Lahden seurakuntayhtymä järjesti yhteistyössä Esikoiset ry:n kanssa vuonna 2017 ”Rippikoulun Martti Lutherin tapaan”. Rippikoulu koostui kolmesta erillisestä rippikoulupäivästä 18.2.- 6.5. välisenä aikana ja leirijaksosta Nastolan Luomaniemen leirikeskuksessa 13-17.6. Kevään rippikoulupäivien yhteydessä järjestettiin esikoisten kirkkopyhät Mukkulan seurakuntakeskuksessa ja Asikkalan kirkossa. Ennen leirijaksoa oppilaat tutustuivat oman seurakuntansa toimintaan ja osallistuivat vähintään kolmeen jumalanpalvelukseen.

Konfirmaatiotilaisuus pidettiin 18.6 Nastolan kirkossa, jossa kirkkokansaa oli kirkon täydeltä, jotka nauttivat yhdessä rippikoululaisten kanssa Herramme ruumiin ja veren. Saimme kokea vahvasti, että Taivaallinen Isämme oli siunaamassa rippikoulun toteutusta.

Rippikoulussa oli 19 oppilasta, jotka olivat kuudelta eri paikkakunnalta ympäri eteläistä Suomea aina Kuopiosta Helsinkiin. Isosia oli koulussa kuusi henkilöä.

Rippikoulun ohjelma noudatteli Suomen evankelisluterilaisen kirkon hyväksymää opetussuunnitelmaa ja kirkon puolelta koulun vetäjinä toimivat kasvatustyön pappi Jari Laulainen ja teologian maisteri Maija-Reetta Katajisto.

Apuopettajina toimivat Jorma Halme, Lasse Rantanen ja Timo Laine ja yleisenä organisaattorina Kari Simolin. Lisäksi koulussa oli vierailevia opettajia eri aiheista; Lutherin elämästä ja merkityksestä kävi kertomassa Seppo Leivo, päihteiden vaaroista poliisin näkökulmasta Vesa Okkola ja entisen ongelmakäyttäjän näkökulmasta eräs päihteiden maailmasta Jumalan armosta ulospäässyt veljemme. Lisäksi sosiaalisen median vaaroista kävi kertomassa nettipoliisi Sari Lohtander ja seurusteluun liittyvistä asioista Sakari Siltala.

Luonnollisesti pääpaino oli hengellisten asioiden parissa ja rippikoululaiset saivatkin opetusta moniin henkilökohtaisen uskon perusasioihin ja saivat myöskin keskustella näistä asioista opettajien ja toistensa kanssa. Etenkin leirijaksolla nuoret olivat jo hyvin tutustuneet toisiinsa, jolloin avautuminen uskonasioista oli helpompaa esimerkiksi iltahartauksien ja leirinuotion yhteydessä. Erityisen mieleenpainuvana tapahtumana leirillä oli retki Lapakiston luonnonsuojelualueella, jossa patikoinnin varrella paistettiin makkaraa laavulla, veisattiin virsiä ja keskusteltiin uskon ydinasioista. Nuorten tutustuminen toisiinsa on sellainen voimavara heille tulevaisuutta varten, jonka arvoa ei osaa kylliksi korostaa. Näin saatetaan luoda elinikäisiä ystävyyssuhteita, joissa autetaan toisiaan tällä korven matkalla kohti Luvattua maata.

Timo Laine