Maria - Herran palvelijatar
16.3.2024 klo 09:00
Marian ilmestyspäivän evankeliumitekstissä puhutaan enkeli Gabrielin ilmoituksesta. Hän kertoo Marialle, että hänestä tulee Jumalan pojan äiti. Toisen ja kolmannen vuosikerran tekstiksi on otettu evankeliumin kohta, jossa Maria tapaa Johanneksen äidin Elisabetin. Kun Elisabet kertoo, kuinka lapsi hänen kohdussaan hypähti ilosta kuultuaan Marian tervehdyksen, aloittaa Maria ylistysvirtensä. Olemme tottuneet laulamaan Marian ylistysvirren Hemminki Maskulaisen sanoin, jotka pohjautuvat päivän evankeliumin tekstiin (Luuk. 1:46–55). VK 50: 1. Jumalaa kiittää sieluni, 2. Minulle Herra voimallaan Saamme Jeesuksen äidin Marian kanssa tänään yhtyä veisaamaan kiitosta Kristukselle, josta erään toisen virren kirjoittajan sanoin “puhkeavat kaikki ilon lähteet”. Maria kiittää ja iloitsee tehtävästä, jonka hän sai; tulla maailman Vapahtajan äidiksi. Maria ihmettelee sitä, kuinka hänet - alhaisen ihmisen, Jumala valitsi tehtävään. Ihmeteltävää todella olikin; uuden elämän alkaminen, mikä jo luonnollisesti on suuri ihme, oli se vielä suurempi Pyhän Hengen vaikutuksesta raskaaksi tulleen Marian kohdalla. Olemmehan mekin saaneet ihmetellä Jumalan voimaa ja ihmetekoja. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, millainen ihme on se, että olet saanut lahjaksi elävän uskon Jeesukseen Kristukseen? 3. Ei lopu Herran laupeus, 4. Maan valtiaat hän kukisti Maria jatkaa: “Herran laupeus, uskollisuus ja rakkaus”. - Jumalan puolelta loppumattomat ja ehtymättömät lupaukset, jotka myös me köyhät ja nälkäiset, saamme joka päivä sanan ja sakramenttien kautta lahjana osaksemme. Näitä lahjoja Herra tuhlaa loputtomasti lapsilleen niin, että niiden avulla ja voimasta Jumalan lapsi jaksaa kulkea lopun matkaa perille Taivaan kotiin. 5. Hän muistanut on armoaan 6. Ylistys korkein Isälle Antti Rytkönen |