Lahden alueen tapahtumat
Lahden alueella pyhäseurojen lisäksi järjestettävää toimintaa:
Liipolan perjantai
Liipolan perjantai-illat parillisina viikkoina Liipolan seurakuntakeskuksessa klo. 18.00
Tilaisuudessa on varhaisnuortenilta ja raamattupiiri aikuisille. Alkuhartauteen ja loppukahveille kokoonnumme kaikki yhdessä.
Nuortenilta
Nuortenilta järjestetään aina parittomien viikkojen perjantaisin klo. 18.30 Liipolan seurakuntakeskuksessa (tai kodeissa).
Valtakunnalliset nuorten tapahtumat löytyvät nettisivujen nuoret-välilehdeltä.
Nuorten peli-ilta
Nuorten peli-illat tiistaisin klo. 19.00 Kristillisellä koululla. Peli-illat on tarkoitettu yläasteikäisille ja sitä vanhemmille nuorille.
Koululla on mahdollisuus pelata mm. sählyä, pingistä, koronaa tai muuten vain viettää aikaa ystävien kanssa. Sählynpelaajat: ottakaa mukaan omat varusteet. Vapaaehtoinen maksu
Raamattutunti
Raamattutunti Liipolan seurakuntakeskuksessa tiistaisin klo.10.00
Tilaisuuksien tarkemmat aikataulut ja ajankohtaisimmat tiedot löytyvät alla olevasta tapahtumakalenterista.
Sydämellisesti tervetuloa mukaan kaikkiin tilaisuuksiin!
![]() |
Varhaisnuorten ja nuorten leiri
Esikoiset ry järjestää valtakunnallisen leirin kaikille 2011 syntyneille ja sitä vanhemmille varhaisnuorille ja nuorille.
Leiri pidetään 17.–19.11.2023 Särsjärven leirikeskuksessa Padasjoella ja leirin aiheena on ”Minä olen ihme”; Luotu, Langennut, Lunastettu.
Leirin ohjelmassa on muun muassa aiheen käsittelyä eri tavoin, raamattuhetkiä, tutustumista toisiin ikätovereihin, pelejä, leikkejä sekä saunomista ja uimista.
Tervetuloa mukaan!
Leiri on valitettavasti jo täynnä. Jos haluat varapaikalle, niin lähetä yhteystietosi (leiriläisen nimi, vanhemman nimi ja vanhemman sähköposti) leirin vetäjälle, Heidi Ihalaiselle.
Lisätietoja leiristä Heidi Ihalainen, 0409350556, heidi.ihal@gmail.com
Huoltaja huomio, tarvitsemme leirillemme aikuisia vapaaehtoisia erilaisiin talkootehtäviin (yövalvonta, keittiöhommat, yleismiehen/-naisen tehtävät, ym.). Mikäli olet kiinnostunut asiasta, niin ota yhteyttä!
Lahden seudun sananpalvelijoiden yhteystiedot:
Seurakuntalaisilla on mahdollisuus ottaa sananpalvelijoihin yhteyttä sunnuntaisin seurojen jälkeen, sekä myös muina aikoina hengellisissä ja myös muissa mieltä askarruttavissa asioissa. Yksinäisyyttä tuntevat voivat vapaasti olla myös sananpalvelijoihin yhteydessä.
- Halme, Jorma p. 044 341 3864
- Halme, Lauri p. 046 850 3157
- Laine, Timo p. 0400 497 076
- Marttinen, Timo p. 040 751 1047
- Pohjola, Eero p. 044 515 6928
- Rantala, Timo p. 040 502 0015
- Siltala, Sakari p. 050 596 0591
- Östman, Anssi p. 0400 352 232
Seurat ja muut tapahtumat
Isot seurat Liipolan seurakuntakeskuksessa (30.9.-1.10.2023) |
Liipolan perjantai klo 18.00 (6.10.2023) |
Ei liipolan perjantai-tilaisuutta (20.10.2023) |
Inkerilauantai klo 10.30 (28.10.2023) |
Liipolan perjantai klo 18.00 (3.11.2023) |
Liipolan perjantai klo 18.00 (17.11.2023) |
Varhaisnuorten ja nuorten leiri Särsjärvellä (17.-19.11.2023) |
Liipolan perjantai klo 18.00 (1.12.2023) |
Voit lahjoittaa varoja Esikoiset ry:n tekemään työhön
Lahjoitukset valtakunnalliseen työhön
- Venäjälle, Viroon ja Saksaan tehtävään hengelliseen seurakunta-, lapsi- ja nuorisotyöhön
- Kotimaan nuorisotyöhön
- Kotimaan lähetystyöhön
Katso tiedot painamalla tästä.
Lahjoitukset Lahden ruokoushuoneen remontointiin
Lähivuosina erilaisiin rukoushuoneen kunnostustoimenpiteisiin arvioidaan tarvittavan n. 300 000 euroa. Korjauksien aikataulut ja tarkemmat rahamäärät arvioidaan tarkentuvat myöhemmin vuoden 2023 aikana.
Lahjoittaa voit:
Tilisiirtona: (muista laittaa viitenumero!) tai MobilePayllä: Lyhytnumero: 37855
Tilinumero: FI 95 5612 1120 5274 67
Saaja: Esikoiset ry/Lahti
Viite: 67687
Rahankeräysluvan tiedot: Lupa n:o RA/2020/1490
Lahjoitukset toimintaan Lahden alueella
Lahjoitukset käytetään hartauskokoustoimintaan, lapsi- ja nuorisotyöhön (leiri-, pyhäkoulu-, nuorten ilta- ja rippikoulutoimintaa), diakonia- ja vanhustyöhön (ruoka-avustustoimintaa, päivittäisaskare- ja osallistumistukea vanhuksille, harkinnanvaraisesti taloudellista avustusta), sekä aviopari- ja perhetyöhön (leiri- ja kerhotoiminta).
Lahjoitukset annetaan tilisiirtona käyttäen viitenumeroa tai MobilePayllä MobilePay-lyhytnumeroon.
Pankkitilin nro: FI95 5612 1120 5274 67 (IBAN: OKOYFIHH)
Saaja: Esikoiset Ry
Lahjoitusviitenumerot ja MobilePay numerot:
Hartauskokoukset: viite 27122, MobilePay 37745
Diakonia ja vanhustyö: viite 27232, MobilePay 53165
Lapsityö: viite 27559, MobilePay 59619
Perhetyö: viite 27562, MobilePay 75979
Nuorten peli-illat: viite 27520, MobilePay 86067
Nuorisotyö: viite 27533, MobilePay 68161
Jumala siunatkoon lahjasi!
Tiedotus- ja julkaisutoimikunta
Rahankeräysluvan tiedot: Lupa n:o RA/2020/1490