Hatsinan matka heinäkuussa 2019

11.8.2019

Matkalla mukana saarnaajat Matti Ihalainen ja Kari Toivonen. Kuljettajana Martti Vitikainen ja tulkkina Leida Gamajurova Volossovasta.

Matin matka alkoi Porista kello 13 aikaan torstaina kohti Heikinsuota. Aino ja Kari Toivosen kodissa Nahilantiellä olikin ruokapöytä katettuna. Jatkoimme Karin autolla kohti Lappeenrantaa, jonne saavuimme vähän ennen kahdeksaa. Saimme yösijan Antero Hyttisen kodissa Koulukadulla. Vietimme illan Anteron ja Pekka Syrjän seurassa. Aamupuuron jälkeen ajoimme Viipurinportin ABC:lle, jossa Martti Vitikainen jo meitä odotti. Rajamuodollisuudet meno- ja paluumatkalla sujuivat joutuisasti. Ajoimme Kronstadtin kautta Volossovaan ja saavuimme perille Leidan kotiin jo kolmen aikaan.

Kello17 alkoivat seurat Volossovan vanhainkodissa. Meitä oli paikalla 17 henkeä. Matilla oli ensimmäinen puheenvuoro ja tekstinä olivat sanat 1. Tim. 1:12-17. Yhdellä uudella asukkaalla oli paljon kysymyksiä. Kari oli nyt ensi kertaa tällaisella matkalla saarnaajana. Hän kertoi terveisten ohella meidän työstämme Inkerin kirkossa ja esitteli itsensä kuulijoille. Meidät toivotettiin tervetulleiksi nyt ja vielä uudestaan.

Illalla pidettiin kotiseurat Leidan kodissa. Muutamien jo tuttujen Leidan ystävien lisäksi mukana oli Kupanitsan nuori kanttori Andrej, joka asuu Leidan naapurissa. Hänen johdollaan lauloimme tuttuja virsiä venäjäksi ja suomeksi. Karilla oli saarnavuoro.

Lauantaina lähdimme varhain aamulla kohti Tervolaa. Maria-kodissa vanhukset jo odottivat meitä. Matti kertoi terveiset ja puhui (1.Piet.5:5-11) Jumalan huolenpidosta. Kari vahvisti saarnatun sanan ja kehotti kuulijoita uskomaan evankeliumin, - sanan syntien anteeksisaamisesta.

Ajomatkalla pysähdyimme myös Skuoritsan kirkolla mutta saimme tutkia sitä vain ulkopuolelta. Jatkoimme matkaa Taaitsan vanhustentalolle. Yhdessä asukkaiden kanssa iloitsimme uusista, siisteistä ja valoisista tiloista. Seurahetkessä meitä oli koolla yhteensä 17 henkeä. Kari saarnasi psalmin 23 johdolla ja Matti puhui myös.  Seurojen jälkeen keskustelimme Terijoen entisen kanttorin kanssa. Hän oli Martille tuttu jo menneiltä vuosilta. Sairaus oli häntä koetellut ja johdattanut tähän taloon jo vähän yli 60 vuoden iässä. Nyt kun terveys on vähän parantunut, hän on saanut soittimensa huoneeseensa ja voi ilahduttaa muita asukkaista.

Matkalla Volossovaan kävimme Ontrovan kylässä tapaamassa kylän vanhoja uskonystäviä. vanhempi heistä oli jo yli 90-vuotias, ja näkö on kovin huono. Naapurin Hilma on vähän nuorempi ja oli mukanamme hartaushetkessä.

Volossovassa kävimme syömässä jo tutuksi tulleessa ”kulmaravintolassa” ja lepäsimme hetken Leidan kodissa. Kello 17 alkoivat seurat Volossovan ns. ”Leonardin kirkossa”. Matilla oli saarnavuoro ja myös Karilla oli puheenvuoro. Leonard piti loppurukouksen ja puhui meille ja seurakunnalleen näiden seurojen ja meidän herätysliikkeemme merkityksestä paikkakunnalla.

 

Lauantai-illan ohjelma oli tavallisuudesta poikkeava. Koska tämän viikonlopun aikana ei ollut nuorten tai lasten leiriä, meillä oli mahdollisuus  - erityisesti Leidan toivomuksesta -  lähteä Kelton kirkolle tapaamaan diakonia-leirin osallistujia. Leirinuotiolla saimme keskustella Suomesta ja Inkerin kirkon eri seurakunnista tulleiden ihmisten kanssa. Ivan Hutter johdatteli ”kanssapuhetta”

ja lauloimme yhdessä monia hengellisiä lauluja. Koimme tällaisen yhteistyömuodon hyväksi ja tarpeelliseksi.

Sunnuntaina Matti lähti Viktor-papin kanssa Hatsinaan pitämään jumalanpalvelusta ja Kari, Leida ja Martti Kolppanaan samalle asialle. Kolppanan  jumalanpalveluksen toimitti hiljattain papiksi vihitty Vladimir. Alla lainaus Inkerin kirkko-lehdestä:

"Piispa Aarre Kuukauppi vihki 7. heinäkuuta Kelton kirkossa papiksi Vladimir Bitkinin. Vastavihitty pappi jatkaa Kolppanan seurakunnan paimenena."

Kotimatka alkoi Tuutarin kirkolta, jonne Matti ja Viktor ehtivät ensin. Jumalanpalveluksen aluksi Matti puhui seurakuntalaisille tuoden terveiset Suomesta ja viikonlopun seuroista. Pyhäpäivän aiheen - ”Opetuslapsen tehtävä” - mukaisesti meidät kaikki yhdistettiin Jeesuksen seuraajina tähän työhön.

Pian saapuivatkin muut Kolppanasta ja saatoimme hyvästellä Inkerin kirkon ystävät ja lähteä kotimatkalle heidän siunausten ja toivotustensa saattelemina.

Kiitos vielä matkaystäville ja erityisesti Leidalle joka niin monella tavalla piti meistä huolta ja auttoi viikonlopun tilaisuuksien järjestelyissä.

Suurin kiitos Taivaan Isälle jonka varjeluksessa pääsimme onnellisesti kotiin